Franzén’ille (Forsman)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Franzén’ille.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Ainiaksko vaiennut on meiltä
Armas säveles,
Leivonen, ku syksymyrskyn teiltä
Lensit lauluines?
Eikö maa, joll’ loisti aamus ynnä
Päiväs kultavuo
Nähdä saa, kuink’ iltas sulle tyynnä
Kultaruskon luo?
Etkö muista Ruotsin ruususilta
Metsää Pohjolan,
Satakielten ihme-säveliltä
Virttä rastahan?
Siitä kuin sa meiltä läksit, suli
Monen talven jää;
Tuli kevät, laululinnut tuli –
Vaan et tullut sä.
Ah! tääll’ uinuu entis-lehtoloissa
Yöt yht’ armahat,
Piilee pikku-kukkain silmikoissa
Kyynel-pisarat:
Kuin, kons’ onnen aikaa muinoin vietit
Koti-virrallas,
Revontulta katsoit, runoja mietit,
Poimit kukkias.
Kun tuoll’ alkaa nurmet heilimöidä,
Niityt vehmastaa,
Missä lauloit ennen, – kyynelöidä
Oishan ihanaa!
Niin vaikk’ Oulun vanha linna vaipui,
Lapsimuistelmas
Vaikka synkkiin raunioihin haipui
Syntyseuduiltas;
Oishan hauskaa kotikuusta kuulla,
Muistaa entisen
Pirtin laulajaa, mi viiripuulla
Istui laulellen.
Tuuli Auran opistossa tuiskii;
Tullos sinnekin!
Raunioista rakkaat muistot kuiskii
Sulle sieltäkin.
Riennä maahan, jonka helma sulkee
Sun ah! halullaan!
Minne rantaan tullet, tiesi kulkee
Kukkain kesken vaan.
Niinkuin kevätpäivää majat armaat
Sinua tervehtää,
Kaiullansa Suomen vuoret harmaat,
Niinkuin ystävää.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.