Franzén’ille (Forsman)

Franzén’ille. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Ainiaksko vaiennut on meiltä

Armas säveles,

Leivonen, ku syksymyrskyn teiltä

Lensit lauluines?

Eikö maa, joll’ loisti aamus ynnä

Päiväs kultavuo

Nähdä saa, kuink’ iltas sulle tyynnä

Kultaruskon luo?

Etkö muista Ruotsin ruususilta

Metsää Pohjolan,

Satakielten ihme-säveliltä

Virttä rastahan?

Siitä kuin sa meiltä läksit, suli

Monen talven jää;

Tuli kevät, laululinnut tuli –

Vaan et tullut sä.

Ah! tääll’ uinuu entis-lehtoloissa

Yöt yht’ armahat,

Piilee pikku-kukkain silmikoissa

Kyynel-pisarat:

Kuin, kons’ onnen aikaa muinoin vietit

Koti-virrallas,

Revontulta katsoit, runoja mietit,

Poimit kukkias.

Kun tuoll’ alkaa nurmet heilimöidä,

Niityt vehmastaa,

Missä lauloit ennen, – kyynelöidä

Oishan ihanaa!

Niin vaikk’ Oulun vanha linna vaipui,

Lapsimuistelmas

Vaikka synkkiin raunioihin haipui

Syntyseuduiltas;

Oishan hauskaa kotikuusta kuulla,

Muistaa entisen

Pirtin laulajaa, mi viiripuulla

Istui laulellen.

Tuuli Auran opistossa tuiskii;

Tullos sinnekin!

Raunioista rakkaat muistot kuiskii

Sulle sieltäkin.

Riennä maahan, jonka helma sulkee

Sun ah! halullaan!

Minne rantaan tullet, tiesi kulkee

Kukkain kesken vaan.

Niinkuin kevätpäivää majat armaat

Sinua tervehtää,

Kaiullansa Suomen vuoret harmaat,

Niinkuin ystävää.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.