Frithiofin Sota-Laki

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Frithiofin Sota-Laki *).
Tegnériltä **). (Ruotista suomennettu).
Kirjoittanut Esaias Tegnér


Nyt hään purjehti pois meren aukioillen,
Hään läks’ kaukaa kuin soalistaan hak’;
Mutta soturioitansa karissaan pit’.
Voitkos kuulla sen meriläis-lak’?
«Ei piek huoneissa moata, eik katoksen all’:
«Vihamiesipä tuvassaik lie;
«Makook kilpeisi peäll’ ja piek miekkaisi käiss’!
«Peitteheksiki taivahais pie!
«Lyhyt vasaran vars’ ompa voivalla Thor,
«Kyynär’-pitkä on miekkakin Frein;
«Siin’ on kyll’! Jos oot mies, riennäk vihajais peäll’;
«Sillä lyhyt ouk miekkaisi ei.
«Vaikk’ on rajukin tuul’, purjeis nokkahan sa’a!
«Hauskat ovatki myrskyiset seät;
«Laskek venoisi vesillen – pelkur’ on hään
«Joka vältteä – vaikk’ pohjaankin määt.
«Vapa neitonen moall’, ei ouk merelle sen;
«Joski Freija, hään pettäis sun voan;
«Sillä poski punainen on viekkaus juur,
«Ja sen paulat on kiemuransa.
«Viinaa vanhatki joi, olek päissäis sie myös!
Jos voan kunnolla kannatat sen.
«Joka hoipertaa moalla, hään nouskoon ylös;
«Voan jos horjut, määt – pohjahan päin.
«Jos neät kauppiaan purtta, niin suojelek tuot’!
«Multa heikko hään – maksakoon työs;
«Hään on voitonsa orja, sie merellä mies;
«Paremp’, kultaansa, miekkaisi myös’!
«Ja’ak, merellä, soalistais arvalla vaan;
«Miten käyp’, elä pahaksi paak!
«Mutta kuninkas ite – ei arpahankaan;
«Hään voan kunnian, yksinään, soap’.
«Nyt neät soturit jo, siinä kina ja työ;
«Käypi kiivaast’ jo kilpeihin kiin.
«Jos sa askelen vältät, soat eroisi meilt’:
«Tiek kuins tahot! – voan laki on niin.
«Tyyvyk voitollais! Voan, joka armoais pyyn’,
«Sill’ ei puolta, hään riitaa ei suok;
«Niinpä kuulek sen rukousta nytkin myös:
«Konna se, jok’ ei seälisi tuon’.
«Niin on merellä tapa, ja mies ompi hään
«Joll’ on hoavoja rintansa täys;
«Annak vereisi juostak, vaikk’ päivän ja yön,
«Sijok siitten – jos meijän out mies.
Niin hään julisti lainsa, ja nimensäkkin
Tuli kuultuiksi vieraisiin ma’in;
Eikä löytänyt vertaansa aallojen peäll’:
Ja sen joukot, ne sotivat ain’.
Mutta ite hään perällä istui, ja siin’
Kahtoi siniseen syvyyteen päin;
«Olet synkkä! Voan sinussa rauha tok’ lie,
«Kosk’ ei peälläisi löyvykkähän.
«Joski Jumala suuttuisi, miekkahan hään,
«Jos niin suotu on, koatunen mie!
«Mutt’ hään pilvessään pysyy, ja mietöksillään
Hään voan hätyttelööpi muu miel’.
«Voanpa tappelussa, niin on korkeissaan hään,
«Nousoo, kotkana, ilmohinsa;
«Ja sen ohta on kirkas, ja kuuluu sen eän’,
«Kuin hään kokasta salamoittaa.
Niinpä aina hään voitosta voitollen läks’,
Oli vakava voahtien peäll’;
Ja hään kulki eteläänpä soaresta soar
Kunnek tulipa Greekan mereen.
Kuinpa korpia näk’, tuolla allojen luo,
Kussa temppelit notkistaiksen –
Mitä oatteli – Freja sen tieteä, ja sie;
Ja, te Runojat, arvaatten sen.
«Täss’ on asuntomme, teällä korpi ja soar’,
«Teällä kirkko, jonk’ isäni näi!
«Se oil tännepä, johonma kultuein pyys’;
«Mutta, mieletöin, pohjoiseen jäi.
«Eikös onni, ja rauha, ouk metistöss’ teäll’;
«Eikös muistit lie pylvien luo?
«Niinkuin rakkaihen kuiskeet on lähteisten eän’:
«Linnut laulaavat runonsa, nuo.
«Missä Ingeborg nyt? Lie hään hyljänyt mun,
«Vanhaan, vaivaiseen Ruhtinahan?
«Emmä soatak sen heitteä, jos henkissä lie;
«Jos ma saisin tuon nähäksein voan!
«Jo on vuottapa kolm’; koska kotoa läks’n:
«Koska näinmä nuo runoisat moat.
«Tokko tunturit siellä viel’ henkissä lie,
«Liekkö kesä mun syntymä-moass’?
«Isäin hauvallepa minä istutin puun;
«Vieläköhän lie kasvava tuo?
«Kuka korjannoon tuon? Annak voimaisi, moa!
«Sillen, taivaskin, kastettais suok!
«Miksi viivymme viel’, näissä vieraissa maiss’!
«Otan verot, mies’murhaaja mie –
«Kyll’ on kunniaksein! Ja toi kultakin, tuot’,
«Emm’ missäkään arvossa pie.
«Jopa lippukin osottaa pohjoiseen päin!
«Pohjassakin on rakkaimmat moat;
«Niinpä seuraanki taivaisten tuulien myöt’,
«Jopa palajan takaisin toas.

*) Lauletaan kuin: ”Nu han sväfvade kring på det ödsliga haf” &c. Äsköin painettu Sampo-nimellisessä kirjassamme p. 57–62.

**) Esaias Tegnér, joka, Piispana Lundin Hiippakunnassa Ruotin moalla, äsköttäin on kuollut, oli näinä aikoina kuuluisin Runo-niekka siellä maisin. Hänen kirjoistaan on ”Frithiofs Saga” (Frithiofin satu) tullut muista kuulluisammaksi, ja senki tähen jo käytetyksi useampihinkin kielihin. Ainoasti Suomalaisille ei ouk siitä niin sanoakaan vielä tullut tievyksi; jonkapa tähen olemme tätäkin ottaneet koitellaksemme. Kauniit ovat kyllä kaikki hänen tekemät-laulunsa, kielen suloisuutensa ja verratointen vertaustensa suhteen; kuitenkin emme luek heijän arvoansa sen veroiseksi, kuin monet muut ovat tätä kahtoneet. Kaikki hänen kirjallisia viljellyksiä julistetaan nyt ilmaantuvan 16:sa kirjan kappaleesta.


Lähde: Suomi 13.3.1847.