Galatea

Galatea.

Kirjoittanut Pietro Metastasio

Oi kaunis Galatea,

sa liljaa valkeampi,

sulompi, rusoisempi

kuin aamuruskon hempi,

sädettä päilyvämpi,

vaan tuulta häipyvämpi, häilyvämpi;

mua miksi, miksi ilkut, luo vain silloin,

kun uneen silmät suljen,

sa lohdukseni liidät,

kanss’ unen taas jo karkkoat, pois kiidät?

Sa tiedät, heti leimahdin ma lempeen,

kun meren tytär Doris

toi sinut, armas äitis,

kun kutsui kukkarintein

sua Etna, hyasintein

ja orvokein, ja niitä poimit, neito,

ja kohtelias siellä

ma opas olin rinteen rosotiellä.

Ma hehkuin, ah, ja lainkaan

mua et, sa julma, muista,

näe tuskaani, et suruani suista.

Miks, impi ilkkumieli,

mua karkkoat, sen kyllä tiedän: mulla

kun silmäripset korvasta on toiseen

ja sauva sankka pinja,

mi samontaani johtaa,

ja otsassa vain yksi silmä hohtaa.

Vaan näinp’ et halvaks ehkä

mua arvaisi, jos katsees

vain suopeammin kerran

mun muodolleni huomionsa soisi,

tai ei jo Akis armastajas oisi.

Lähde: Italian kirjallisuuden kultainen kirja. 1945. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.