Gezelius

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gezelius

Kirjoittanut B. F. Godenhjelm


»Maan mainiona eikö Ruotsin valta
Nyt kansain kesken loista avaralta,
Ja eikö Itämerta aaltoisaa
Se äidin lailla sylihinsä sulje
Ja ylpeänä voiton teitä kulje,
Rohkeesti vastustaen maailmaa?
Kuningas yksi sitä hallitseepi
Ja yksi kansa siinä vallitseepi,
Se kansa uljas Ruotsin kansa on;
Siis kaikkialla missä voittoisana
Sen lippu liehuu, siellä mahtavana
Sen kieli yksin arvon saakohon.
Mut mitä täällä teidän seuduillanne
Ma kuulen, herra piispa? Kirkoissanne
Soi kieli outo, halpa Suomenmaan.
Miks suvaitsette tuota kurjaa kieltä?
Se ylevämmän siirtyköhön tieltä,
Tuon Ruotsin kielen jalon, arvokkaan.»
Niin Ruotsin mies se puhui korskeasti;
Sen kuuli vakavana loppuun asti
Gezelius piispa. Sanan pontevan
Hän sitten lausui, vaikka tyynin mielin:
»Näin sanoo Pyhä Kirja: kaikin kielin
Jumala pitää tunnustettaman.
Te tahdotteko Hänen kunniaansa
Vähentää, joka suureen maailmaansa
Loi kansat, määräs kielet kansoillen
Ja heille kullekin soi tehtävänsä,
Ett’ yhä töillänsä ja kielellänsä
Hänt’ ylistäisi kansa jokainen?»
Vait oli Ruotsin mies. Mut nuorukainen
Sen kuuli. Siitä säen pienokainen
Lennähti nuorukaisen sydämmeen.
Se liekiks yltyi, joka leimahdellen,
Jusleniuksen mieltä lämmitellen,
Toi valon kirkkaan hänen sielulleen.
Välkähti aatos hänen hengessänsä:
On Suomen kansallakin tehtävänsä,
Johonka sitä kutsuu sallimus;
Ei mua houkuttele loisto, maine,
Mun kyllin on, ett’ olen Suomalainen:
Meillekin koittaa päivän valkeus!


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.