Häätervehdys
Ulkoasu
Häätervehdys Aino ja Heikki Arkolle 14. IX. 1946 Kirjoittanut Otto Manninen |
- Ei vietetä ensimmäisiä
- nyt Simpiän Heikin häitä.
- Niit’ ollut on erinäisiä
- jo Simpiän Heikkejä näitä.
- Ei viimeisetkään nyt lie ne häät,
- hääpäivä jo tää sen takaa.
- Monet yljät ja morsiot kruunupäät
- talon tarvis on vastakin vakaa.
- Se Simpiän Heikkien työtä on,
- talo tää, jalo, vanha ja vankka.
- Ja siunaus ollut sen myötä on,
- suku noussut suuri ja sankka.
- Ja nuort’ yhä intoa, tarmoa
- talo vanha se kyllä kysyy
- ja korkean Antajan armoa,
- joka polvesta polveen pysyy.
- Rakas rakkaalle kun käden käteen lyö,
- niin toivojen kultaisen lyhteen,
- jost’ innon saa elon toimi ja työ,
- he silloin sitovat yhteen.
- Mikä vastaan kauneinna kangastaa,
- oma taival kun eteen astuu,
- meno myötäistä, vastaista vaihtuvaa,
- oma valta ja myös oma vastuu?
- On oikein, jos mies alat avartaa,
- yhä jatkaa isien työtä,
- yhä raivaa maata ja rakentaa –
- siin’ olkoon siunaus myötä!
- On paljon se, laarit jos laajentuu,
- hyvä karjan on kasvu ja lypsy,
- vaan kyllin ei, kyllin ei kaikki muu,
- jos meissä ei ihminen kypsy.
- Te nuoret, te herkät, se määränpää
- ylin olkoon elonne tiellä,
- sadon saakoon siunatun kypsyttää
- valo sielunne pellossa siellä!
- Elon, onnen se kaunis on kasvumaa,
- siell’ ottaa se oikean oraan,
- valon korkean alla se varttua saa,
- se ei ole kylvetty soraan.
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.