Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä
| Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä Kirjoittanut Paavo Cajander |
- Linnoitusko se tässä
- Kummullaan kohoaa
- Ja maan ja vetten yli
- Ylpeesti katsahtaa?
- Mut miekat tääll’ ei välky,
- Ei sotatorvet soi,
- Ja tääll’ ei vinhaa tultaan
- Tykitkään salamoi.
- Eik’ ole täällä miehet
- Puetut teräksin, –
- Mut linna tää on sentään,
- Ja linna vahvakin.
- Ja salamoikin täällä,
- Mut tiedon tulta vaan;
- Ja miekkakin se välkkyy,
- Mut hengen miekka vaan.
- Ja linnan puoltajoina
- Ja miehistönä ken?
- Ei rautakourat urhot,
- Vaan parvi hentoinen.
- Nuo aamun kastehelmet,
- Nuo heinät helvepäät,
- Nuo korret, jotka kaataa
- Vois syksyn myrskysäät!
- Mut niissä sentään suoja
- On koko Suomenmaan;
- Ja niitä linnan Herra
- Hän käyttää nuolinaan.
- Kun tulee häätää sorto
- Tai veltto penseys,
- Ja raikast’ ilmaa saada,
- Valaista pimeys.
- Niin, linna tää on sentään,
- ja linna vahvakin,
- Vaikk’ ei sen ole urhot
- Puetut teräksin.
- Ja linnoja kun näitä
- On maassa sankka vyö,
- Pimeyden poistuu valta
- Ja poistuu kansan yö,
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.