Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hämeenlinnan lyseekartanon vihkiäisissä

Kirjoittanut Paavo Cajander


Linnoitusko se tässä
Kummullaan kohoaa
Ja maan ja vetten yli
Ylpeesti katsahtaa?
Mut miekat tääll’ ei välky,
Ei sotatorvet soi,
Ja tääll’ ei vinhaa tultaan
Tykitkään salamoi.
Eik’ ole täällä miehet
Puetut teräksin, –
Mut linna tää on sentään,
Ja linna vahvakin.
Ja salamoikin täällä,
Mut tiedon tulta vaan;
Ja miekkakin se välkkyy,
Mut hengen miekka vaan.
Ja linnan puoltajoina
Ja miehistönä ken?
Ei rautakourat urhot,
Vaan parvi hentoinen.
Nuo aamun kastehelmet,
Nuo heinät helvepäät,
Nuo korret, jotka kaataa
Vois syksyn myrskysäät!
Mut niissä sentään suoja
On koko Suomenmaan;
Ja niitä linnan Herra
Hän käyttää nuolinaan.
Kun tulee häätää sorto
Tai veltto penseys,
Ja raikast’ ilmaa saada,
Valaista pimeys.
Niin, linna tää on sentään,
ja linna vahvakin,
Vaikk’ ei sen ole urhot
Puetut teräksin.
Ja linnoja kun näitä
On maassa sankka vyö,
Pimeyden poistuu valta
Ja poistuu kansan yö,


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.