Hänen korkea-arvoisuutensa Vexiön piispa

Hänen korkea-arvoisuutensa Vexiön piispa Kirjoittanut Gustaf Fröding

He piispankesteissä paistia syö nyt,

lasin laitahan piispa on kahvelin lyönyt,

hän maljansa täyttää ja katsehen niin

salavihkaisen ystävä saa, Heurlin.

Papinrouvat on vaiti, ei muista he ruokaa,

ja rovastit arvoisat nöyrästi huokaa

puol’kylläisin vatsoin, ja synkkinä näät

niin pastorein kuin apupappien päät.

Syvän hartauden pilvet ne salissa kulki,

taas puheita piispan kun kuullahan julki,

joiss’ uskoa aina hän vertailuin,

kuvin mielevin kaunisti, sointuvin suin.

Mut Foibos Apollon hän vaunuissa ajain

valoloistossa käy yli Pohjan rajain,

ja Olympon väikettä säteiden vuo

yli piispan otsan ja kutrien valaa,

ja kuin kreikkalaisilmeen siinä ne salaa

jo piispan hienoihin piirteihin luo.

Hän nousee, ja silmissä välähdys vilkkaa,

ei hohda ne uskoa, uhmaa vaan, –

pila huulilla piispan on Attikan pilkkaa,

ja on Ateenast’ aattehet suorastaan.

Niin huimasti kariitit paljaina kiitää

jo huulilta piispan, niin huimasti liitää

ne anakreonttista tahtiaan,

niin ylhänä totuuden Kleio ja seessä

käy kuoroa johtaen siskojen eessä,

niin valtava Eros on voimassaan!

Soi puheessa vapaus, uljuus mi viehtää

voi sankaritöihin, ja kauneus, mi kiehtää

sädehohteensa väikettä kaikkehen;

miten Jumala riemun ja laulun ja soiton

on silmissä urhon, kun voitti hän voiton,

on jäsenten hemmessä impyen;

miten yhtyyden henki se kaikkeuden täyttää,

hän aineessa asuu ja itsensä näyttää;

miten elon ja onnen ja voittojen maan

sai suojaansa suuri ja mahtava Paan.

On siinä kuin laulua auvojen kuoroin,

ja käy kuni plektronin iskut vuoroin,

kun Foibos Apollonin soitto soi;

on ilmassa helke, on töminä maassa,

kentaurit tannerta polkevat haassa,

ja menaadit puistossa karkeloi.

Väki faunein ja nymfein, mi metsässä lymyy,

jo saapuu ja ikkunat täyttää ja hymyy

tätä pappissäätyä arvoisaa.

Ja jo piispa on vaiti, ja rovastit havaa

ja ymmällä istuu, ja rouvat ne avaa

suut auki ja katsoo ja tuijottaa.

Mut jo salissa kuiske se kulkevi salaa:

»Herra piispa hän liiaksi maistella halaa,

jos jatkuvi tää, hänen aivonsa palaa!»

Läpi kaupungin käy tämä skandaali julkein,

koko Smoolannin murheenlaaksossa kulkein.

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.