Siirry sisältöön

Häpeä

Wikiaineistosta
Häpeä.

Kirjoittanut Toivo Raita


On Suomi kuin myrskyssä haaksi,
sitä hyytävät hyrskyt lyö,
meni taivahan rannan taaksi
jo ainoa tähtein vyö.
Ois tarpeena yhteistarmo,
tasa-arvo ja veljeys nyt,
kun mahtavan naapurin armo
on jääksi jo jähmettynyt.
Vaan ei ole veljesverta
nyt kansassa Suomen maan;
sotapurret ne soutaa merta,
vihan käärmehet luikertaa.
Suku, kerskuja ”synnyinmaallaan”
nyt naamarin heittää pois
ja mittaa kymmenysva’allaan
mitä arvoa Suomella ois.
Ja tulokset tuosta on kummat:
tämä kansa on ilmaa vain.
Nämä uusien laskujen summat
nyt laativat herroille lain:
Ois kukkaron surmaksi varmaan
nyt Suomea puolustaa. –
”Isänmaan” tuon ennen niin armaan
kuin konin, nyt kaupita saa.
Ja avulla vieraan mahdin
he kahlita tahtoo tuon
työn raatajan, vapausvahdin
ja kuokkijan Suomen suon.
Ja ottaen aseiksi raudat
ja pamput ja browningit
he vaativat vallasta ”naudat”
ja sijalle – ”kirkiisit”.
Nyt kansa, mi astua tohti
vain askeleen päivyttä päin,
saa kääntyä orjuutta kohti
ees ilkeäin ilvehtijäin.
Näin hetkenä, jolloin maassa
luja veljeys tarpeena ois,
edut entiset voittaa va’assa,
maan onni se ajetaan pois.
Siis hävetkää, häijyt parvet!
Teko tuo oli turmion työ!
Ei umpehen painu ne arvet,
joita pettäjäin peitset lyö!
Tämä tekonne paatena painaa
oman kansanne harteilla taas.
Ei ihme, jos kerran on vainaa
se toivo, min katalat kaas.
Vaan vielä ei ”orjia” myöty.
Sana kaupassa meilläkin lie!
Pian lahtarikaartit on lyöty.
Taas onnehen auki on tie.

Toivo Raita.


Lähde: Raita, Toivo & Jali Joutsen 1917: Alas sota!: rajuja riimejä. Työläiskynäilijäin kustannusliike, Helsinki.