Siirry sisältöön

Höyrylaiva Helsingfors

Wikiaineistosta

Höyrylaiva Helsingfors (kapteeni B. Nyberg) alkoi eilen laivakulun Helsinkiin. Sitä tiedettiin jo odottaa tulevaksi Hankoniemestä, ja 3 seuduissa iltapäivällä saapuikin se näkyviin, jään reunalle. Hitaasti yhä palaten ja rynnistäen särki se edestään jäätä joka ei lujaa ollutkaan. Kun se 4 tienoissa tuli satamaan näkyviin, oli ihmisiä jo laumoittain keräytynyt sitä katsomaan. Täällä oli jää lujempaa niin että se vasta 6 tienoissa pääsi laituriin, keisarinnan kiven kohdalle.

Kun ihmiset juuri olivat tarkastelemassa laivan muokkaamista rantaan päästäkseen, alkoi jäältä kuulumaan hätähuutoja. Poika muudan pienoinen oli lähtenyt liian varomattomasti jäätä koettelemaan jää petti, ja poika putosi sekaan. Siihen riensi pari henkilöä pelastuskapineilla häntä auttamaan, mutta sekaan menivät nekin. Toinen pääsi toki omin voimin rannalle, vaan toinen jäi veteen. Poika joka ensiksi oli pudonnut, näytti jo uupuvan, pääkin vaipui eikä jaksanut hän enää huutaakaan. Kolmaskin pelastaja joka laasaalta pyrki paikalle putosi veteen, ja yleisö alkoi käymään kovin levottomaksi. Vasta kun lankkuja rannalta oli paljo ja pitkälti heitetty veteen, päästiin avannolle ja saatiin hukkumaisillaan olevat ylös, vaan olivat muutamat silloin jo tainnoksissa, niin että ne vasta hierottua ja muokattua saatiin virkoamaan.

On mainittu ettei kaupungin pelastuskapineet vastaa tarkoituksiaan; tämä tapaus näyttäisi ainakin sitä todistavan.


[Lähde: Päivälehti 2.4.1890 sivu 2]