Höyrylaiva Oulu

Höyrylaiva Oulu. (Muualta.) Kirjoittanut Frans Pietari Kemelli

Ompa otus kummanlainen,

Imehellinen itikka,

Kotka musta muo’oltansa,

Rungoltansa ruskiainen,

Jok’ on konna kulkenunna

Tänne Pohjolan perille,

Oulun seutuhin osannut;

Meri Teeri terva-rinta,

Meri kulkian käpiä,

Höyry-Laivaksi nimetty,

Tuli-Huiluksi hoettu.

Aikansa levättyänsä,

Hetken maissa maattuansa,

Mieli miettivi merelle,

Halu lyöpi lainehille,

Yli aaltoien ajaksen.

Ensin verkkahan veäksen

Jäntien jäseniänsä,

Suoniansa suoritellen,

Kääntelevi kylkiänsä,

Siipiänsä piirtelevi

Aalto-taipaleen alussa.

Siitä syttyvi suhina,

Siitä kasvavi kahina,

Nousevi kova nujakka;

Jyrisevi järisevi.

Lentäessä lainehilla,

Ujen aaltoien olalla.

Syöpi, juopi Lemmon lailla:

Puita seitsemän syliä,

Vettä ammenta yheksän.

Savu käypi sieramista,

Pöly musta pörnyävi,

Tulta Hurja henkiävi,

Säkeniä suitsuavi,

Tuli keohossa kytevi,

Tuli vatsan valtoavi.

Tuli sille voiman tuovi,

Hellet hengelt siittelevi

Ve’en kuohuvan kohusta.

Kattilasta kuohuvasta,

Povessaan porisevasta

Luistelevi voima luihin,

Höyryn harmaan humussa

Valta suonihin valuvi.

Sepä Laivan likke’elle,

Kulke’elle Kotkan saavi,

Luopi mahin Lentäjälle.

Menevi meren kalana,

Ilman lintuna iloiten,

Pyrstöänsä pyöritellen,

Sipsutellen siipiänsä.

Pyrstö ohjavi Otusta,

Kääntelevi kulkiata

Minne matkansa menevi,

Minne mieli muuttelevi.

Vesi vahtuna valuvi,

Harmaana hurottavi

Siivistä suhisevista,

Kosken kuohua kovempi

Alta kyljen aaltoavi.

Väylä jäävi jälellensä,

Virta kiintiä viruvi

Missä Musti matkaellut,

Kussa kulkenna katala.

Senp’ on myötä sievä kulku,

Lysti matkata merillä.

Vaikk’ on musta muo’oltansa,

Sivut tervalla sivelty,

Sisus häll’ on sangen siisti,

Kaunis kirjavan korea.

Siell’ on ontta oleskella,

Varsin sievältä sijoa;

Kamareita kaunosia,

Tupia tasaperiä,

Joiss’ on miesten oiva olla,

Lysti lastenki levätä

Kaikki huonehen kalutki,

Kaikki talon tarpehetki,

Juoma, ruoka ja ravinto:

Mitä miesi tarvihtevi

Yli meren mennäksensä,

Päästäksensä matkan päähän.

Tien se oikean osavi,

Polun tuntevi tasasen.

Pian matkat mittelevi,

Taipalehet tallustavi;

Pian matkat pitemmätki

Lyhenevät lyhyiksi,

Pian väettyvät vähäksi.

Jäävi mehtät, maat menevi

Silmän siintämättömälle,

Laksot, saaret salminensa

Pian jääpyvät jälelle

Lentäessä Laivolinnun,

Ujessa merimatosen,

Meri kumman kulkeissa.

Ei sit’ estä Eteläinen

Eikä Pohjanen pitele,

Lännet lentävi levossa,

Ilosena itä ilmat.

Mitä meri myllyävi,

Mitä vinkuvi vihuri,

Into nousevi itikan,

Mahti kasvavi katalan.

Tuulet tupruten menevi,

Rynnaköien raju ilmat,

Niskojansa nostatellen,

Räpsytellen rääpäleitä.

Ilotellen, innotellen

Aalto aallolta ajavi,

Vimmapäänä, vihurina

Lainehelta lainehelle

Hurja hyppävi hopusti,

Niinkun oksalla orava

Puusta puuhun hyppelevi,

Kärppä kallion kolossa

Liehuvi kivi kiveltä.

Eikä tuosta hurja tunne

Ennen etsiä levolle

Eikä väsy voimissansa

Liehumasta lainehilla,

Ennenkun on ennättännä

Taipalehen tallustella,

Päässyt päähän päiväyksen.

[Frans Pietari] K[eme]–lli.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 14.8.1841.