Höyrylaiva Oulu

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Höyrylaiva Oulu.
(Muualta.)
Kirjoittanut Frans Pietari Kemelli


Ompa otus kummanlainen,
Imehellinen itikka,
Kotka musta muo’oltansa,
Rungoltansa ruskiainen,
Jok’ on konna kulkenunna
Tänne Pohjolan perille,
Oulun seutuhin osannut;
Meri Teeri terva-rinta,
Meri kulkian käpiä,
Höyry-Laivaksi nimetty,
Tuli-Huiluksi hoettu.
Aikansa levättyänsä,
Hetken maissa maattuansa,
Mieli miettivi merelle,
Halu lyöpi lainehille,
Yli aaltoien ajaksen.
Ensin verkkahan veäksen
Jäntien jäseniänsä,
Suoniansa suoritellen,
Kääntelevi kylkiänsä,
Siipiänsä piirtelevi
Aalto-taipaleen alussa.
Siitä syttyvi suhina,
Siitä kasvavi kahina,
Nousevi kova nujakka;
Jyrisevi järisevi.
Lentäessä lainehilla,
Ujen aaltoien olalla.
Syöpi, juopi Lemmon lailla:
Puita seitsemän syliä,
Vettä ammenta yheksän.
Savu käypi sieramista,
Pöly musta pörnyävi,
Tulta Hurja henkiävi,
Säkeniä suitsuavi,
Tuli keohossa kytevi,
Tuli vatsan valtoavi.
Tuli sille voiman tuovi,
Hellet hengelt siittelevi
Ve’en kuohuvan kohusta.
Kattilasta kuohuvasta,
Povessaan porisevasta
Luistelevi voima luihin,
Höyryn harmaan humussa
Valta suonihin valuvi.
Sepä Laivan likke’elle,
Kulke’elle Kotkan saavi,
Luopi mahin Lentäjälle.
Menevi meren kalana,
Ilman lintuna iloiten,
Pyrstöänsä pyöritellen,
Sipsutellen siipiänsä.
Pyrstö ohjavi Otusta,
Kääntelevi kulkiata
Minne matkansa menevi,
Minne mieli muuttelevi.
Vesi vahtuna valuvi,
Harmaana hurottavi
Siivistä suhisevista,
Kosken kuohua kovempi
Alta kyljen aaltoavi.
Väylä jäävi jälellensä,
Virta kiintiä viruvi
Missä Musti matkaellut,
Kussa kulkenna katala.
Senp’ on myötä sievä kulku,
Lysti matkata merillä.
Vaikk’ on musta muo’oltansa,
Sivut tervalla sivelty,
Sisus häll’ on sangen siisti,
Kaunis kirjavan korea.
Siell’ on ontta oleskella,
Varsin sievältä sijoa;
Kamareita kaunosia,
Tupia tasaperiä,
Joiss’ on miesten oiva olla,
Lysti lastenki levätä
Kaikki huonehen kalutki,
Kaikki talon tarpehetki,
Juoma, ruoka ja ravinto:
Mitä miesi tarvihtevi
Yli meren mennäksensä,
Päästäksensä matkan päähän.
Tien se oikean osavi,
Polun tuntevi tasasen.
Pian matkat mittelevi,
Taipalehet tallustavi;
Pian matkat pitemmätki
Lyhenevät lyhyiksi,
Pian väettyvät vähäksi.
Jäävi mehtät, maat menevi
Silmän siintämättömälle,
Laksot, saaret salminensa
Pian jääpyvät jälelle
Lentäessä Laivolinnun,
Ujessa merimatosen,
Meri kumman kulkeissa.
Ei sit’ estä Eteläinen
Eikä Pohjanen pitele,
Lännet lentävi levossa,
Ilosena itä ilmat.
Mitä meri myllyävi,
Mitä vinkuvi vihuri,
Into nousevi itikan,
Mahti kasvavi katalan.
Tuulet tupruten menevi,
Rynnaköien raju ilmat,
Niskojansa nostatellen,
Räpsytellen rääpäleitä.
Ilotellen, innotellen
Aalto aallolta ajavi,
Vimmapäänä, vihurina
Lainehelta lainehelle
Hurja hyppävi hopusti,
Niinkun oksalla orava
Puusta puuhun hyppelevi,
Kärppä kallion kolossa
Liehuvi kivi kiveltä.
Eikä tuosta hurja tunne
Ennen etsiä levolle
Eikä väsy voimissansa
Liehumasta lainehilla,
Ennenkun on ennättännä
Taipalehen tallustella,
Päässyt päähän päiväyksen.

[Frans Pietari] K[eme]–lli.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 14.8.1841.