Haaksirikkoinen (Manninen)

Haaksirikkoinen Kirjoittanut Otto Manninen

On kauhu katsoa taaksi,

jos erhetyst’ oli tie,

jos harhaan vei elon haaksi

ja haaksirikkoon vie.

Niin suuri on laivurin vastuu,

kera monta hän turmaan vei.

Hän tuomiolle astuu,

joss’ armahdust’ ole ei.

Se siiskö saalis sun pyytös,

se siis, joka pysyy ja jää!

Joka katse on synkkä syytös,

se kiroo, se kivittää.

Joka katse, jonk’ olla hohto

kuin suvi ja siunaus vois,

jos ollut oikea johto

ja oikea laivuri ois.

Alus uppoo. Puhki on laidat.

Kaikk’ aallon armoille jää.

Vähä tee se, mink’ enää taidat,

sydän kylmänä, selvänä pää.

Vyöt, renkaat jaa, mitä riittää.

Aja muut alas venheisiin.

Ja katkaise kaikki, mi liittää,

mi veis kera syöveriin.

Ole valmis, kuin allasi hauta.

Pian pääs yli aallot lyö.

Ei tuntoas turvaan auta

tulikuohuista korkkivyö.

Ole tyyni. Täytymys ohjaa

nyt tinkimätön sinun ties.

Päin pohjattomuuksien pohjaa

menet, rauhaton, mennyt mies.

Meren liekussa liejuinen pielus

on painua raukean pään.

Meren kuilu on kuin oma sielus,

syvä, hautova synkeitään.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.