Haamuja Walhallasta
| Haamuja Walhallasta. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Yöllä, kun metsässä käyskelen, haamuja hiipivän luulen
- Ympäri, kummea kaikuna syöksyvi vuorilta laaksoon.
- Haamut manan ei mailta, kun suomea haastele ei he;
- Lienevät Walhallasta he entisten aikojen muistot;
- Aikojen, Suomessa milloin orjien uikutus kuului,
- Milloin kansamme lapset sortoa julmoa kärsei.
- Jos manalan ois he maista, ei haamu se niin ois hirvee,
- Eikäpä liekkään ukkomme milloin langennei lasken’
- Kiusaamaan eläväistä kun vimmatut kiilit ja parmat.
- Odinin joukkoa lienevät, lie sima sarvesta loppun’,
- Tullehet täyttelemään se hurmeella hurskahan Fennon.
- Normanien kirokiusoista varjele, Taivahan Ukko!
- Ryöstöön he lassa jo tottui, jatkavat miehenä vielä;
- Miehenä? Siksipä tuskin rosvoa mainita sallii
- Ukko, se Taivaan Herra, jolle he pilkkoja pistää,
- – Tuossa jo taas meni yksi, kallolla tuitulilakki,
- Lonkalla heiluva sarvi, otsalla Viikinkisorkka.
- Normanien kirokiusoista varjele Taivahan Ukko!
Lähde: Paavo-Kallio, E. 1883: Rikkaruohoja. I. Jyväskylä.