Hajuherneet

Hajuherneet. Kirjoittanut Saima Harmaja

Tulisina ruusut etelässä

heleässä

palmunvartta kiertää karheaa.

Mutta sydämeni levon saa

yksin koivuholvin armaan alla.

Valoisalla

hymyllään se suojaa puutarhaa.

Viileät on kukkaiskasvot täällä,

mutta päivä hohtaa pääni päällä

lämmittäen maata kosteaa.

Hajuherneet, monta kesää ennen

vuotten mennen

lumossanne teitä rakastin.

Kuultavin

vivahduksin väikkyy väri teissä,

ujoimpien unten häilähteissä,

häipyen

hämyyn kukkaterän suloisen.

Kiinni saa en salaisuutta arkaa.

Vastaan karkaa

yksin talven varjo tuskainen.

Sano, kukka, miksi hymyssäsi

on niin syvä hurma kuin ei käsi

kova elämääsi poimis pois,

kuin ei lanka, johon tuulta varoin

kärhin aroin

nojaat, koskaan sua pettää vois.

Suojaa vailla

hymyyt kaikki-omistavan lailla

eron kipuun, joka hiipii luo.

Mulle suo

rauha, jolla hiljaa tuuleen hentoon

päästät lentoon

tuoksun herkimmän, mi haihtuu pois.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.