Hakkapeliitta

Hakkapeliitta.
(Osaksi G. Moser’in mukaan.)
Kirjoittanut Arvid Genetz

On usvast’ astunut aamu

Jo Lützen’in aukeillen,

Kun mustempi, murheen haamu

Taas peittävi päivyen:

On poissa Kustavi suuri –

Hepo juoksee haltiaton –

Ja puhtahan uskon muuri

Hänen kanssaan murtunut on.

Eräs urhosa poika Suomen

On maassa, haavoissaan;

Ei koittane uusi huomen

Tuon silmähän milloinkaan.

Maa ruskovi rinnan alta,

Jo silmiä peittää yö; –

Mut kuolla hän viel’ ei malta,

Kun kesken on kaikki työ.

Ja toivoen tuskissansa

Hän selvähän aistelee,

Kuin Ruotsin ja Suomen kansa

Taas eistyen taistelee.

«Gud med oss!»^[1] kasvaen kaikuu

Taas puolelt’ ystävien,

Ja «Hakkaa päälle!» jo raikuu

Kuin pauhina Pauvanteen.

Hän tempaa suitset ratsaan,

Taas säihkyvi säilän suu,

Ja lailla paatisen patsaan

Hän selkähän istautuu.

Ja kussa taistelu kuumin,

Etumaisna hän raivoaa

Ja johtaja-urhon ruumiin

Vihamiehiltä valloittaa.

Kun viimen on voitto saatu,

Ja tehtynä kaikki työ,

Hymysuin hän maahan kaatuu,

Ja silmät peittää yö.

Kustaa Aadolfin päivänä 1882.

Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.