Hallituksen esitys Eduskunnalle irtolaislaiksi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hallituksen esitys Eduskunnalle irtolaislaiksi.[muokkaa]

1934 vuoden valtiopäivät N:o 94.

Koska irtolaisuudesta voimassa olevien säännösten tarkastaminen ja uudistaminen on osoittautunut tarpeelliseksi, on asia valtioneuvoston toimesta ollut eri vaiheissa lainvalmistelukunnan, sisäasiainministeriön kutsumien asiantuntijain ja viimeksi rikollisuuden vastustamista tarkoittavia toimenpiteitä suunnittelemaan ja ehdottamaan asetetun valtionkomitean valmisteltavana. Lakiehdotusta valtioneuvostossa laadittaessa on etupäässä sanotun komitean ehdotusta ja siitä annettuja lausuntoja käytetty Hallituksen esityksen pohjana.

Irtolaislainsäädännön uudistamista harkittaessa on ensimmäisenä ollut ratkaistava kysymys, onko irtolaisten käsittely edelleen tapahtuva hallinnollisesti vai onko irtolaisuus selitettävä rikokseksi ja näitä henkilöitä koskevat asiat jätettävä tuomioistuinten ratkaistaviksi. Kummallakin järjestelmällä on etunsa ja haittansa. Muissa maissa, paitsi esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa, kehitys yleensä on käynyt näiden asiain kriminalisoimiseen. Pääasiallisin etu niiden jättämisestä tuomioistuinten käsiteltäviksi olisi siinä, että oikeusturva tulisi varmemmaksi. Toisaalta on kyseenalaista, voitaisiinko rikosoikeudellisen käsittelyn puitteissa aikaansaada sitä joustavaa ja yksilöllistä käsittelyä, mikä on välttämätöntä, jos nykyaikaisten periaatteiden mukaisesti pyritään, mikäli olosuhteet sen tekevät mahdolliseksi, myöskin yhteiskunnallisen huollon tarjoamin keinoin saattamaan puheenaolleita henkilöitä säännölliseen ja terveeseen elämäntapaan. Tähän tulee vielä lisäksi, että irtolaisuuden kriminalisoiminen muutoin kuin koko rikoslain uudistamisen yhteydessä tulisi kohtaamaan vaikeuksia ja että oikeudenkäyntilaitoksen vireillä oleva uudistaminen olisi ennen irtolaisuuden kriminalisointia aikaansaatava. Näillä perusteilla ei irtolaislainsäädännön uudistamista ole voitu jättää äskenmainituista uudistuksista riippuvaksi, vaan on ehdotus laadittu nykyisen lainsäädännön ja, soveltuvin osin, vanhastaan vakiintuneen käytännön pohjalle.

Lakiehdotuksessa on aikaisempaa irtolaiskäsitettä laajennettu, kuitenkin niin, että siihen nytkään eivät tulisi sisältymään teot, joista muussa laissa on säädetty seuraamukseksi rangaistus. Nykyaikaisen oikeuskäsityksen mukaan ei voida katsoa, että asianomaisen henkilön välttämättömästi täytyy olla aivan varaton, jotta häneen voitaisiin soveltaa sellaisia pakkotoimenpiteitä, joita ehdotetaan tässä laissa säädettäviksi. Tähänastisen lainsäädännön mukaan voi henkilö, joka todellisuudessa viettää irtolaiselämää, lain kirjaimeen vedoten välttää sellaisen elämäntavan oikeudellisia seuraamuksia, jos hänellä on hallussaan vähäinenkin rahaerä, joka ei kuitenkaan ole hänen elatukseensa toimettomana henkilönä riittävä. Lakiehdotuksen 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa, joka lähinnä vastaa vanhaa irtolaiskäsitettä, on tämä seikka otettu huomioon. Seuraavaan kohtaan on laissa säädettävän käsittelyn alaisiksi ehdotettu pääasiallisesti ne henkilöt, jotka työtä vieromalla laiminlyövät köyhäinhoitolain 2 ja 3 §:ssä säädetyn velvollisuuden huolehtia omasta sekä lähimpäin omaistensa elatuksesta ja hoidosta ja siten rikkovat yhtä yhteiskunnallista perusvelvollisuutta vastaan tavalla, joka ei kuitenkaan ole rikosoikeudellisen seuraamuksen alainen. Pykälän 1 momentin 3 kohta koskee ammattimaista, suoranaista tai toisen avulla harjoitettua kerjuuta, joten ja kun on tarkoituksena samanaikaisesti säädettävässä lastensuojelulaissa käsitellä alaikäisten lasten ja nuorten henkilöiden kerjuuta, voidaan kumota yleisestä vaivaishoidosta 17 päivänä maaliskuuta 1879 annetun asetuksen vielä voimassa olevat, kerjuuta koskevat pykälät. Saman momentin 4 kohdassa on irtolaisiin vielä luettu ne henkilöt, jotka, kuten kuljeksivat uhkapelurit, ammattimaisen haureuden harjoittajat ynnä muut sellaiset, pitämällä tapanaan hankkia tuloja hyvien tapojen vastaisella ja siveellisesti hylättävillä keinoilla taikka muulla paheksuttavalla elämäntavallaan tuottavat ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle; tämän johdosta ehdotetaan rikoslain 20 luvun 10 §:n 3 momentti kumottavaksi. Irtolaiseksi ei kuitenkaan katsottaisi henkilöä, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi, vaan häntä olisi käsiteltävä lastensuojelua koskevien säännösten mukaisesti. Samoin irtolaisena ei myöskään käsiteltäisi mielisairasta eikä tylsä- tai muuten vajaamielistä, vaan olisi sellaiset henkilöt, milloin heitä pidätetään irtolaisuudesta, toimitettava asianomaisen huolto- tai terveysviranomaisen hoiviin.

Ne toimenpiteet, joita yhteiskunta käyttäisi irtolaisuuden vastustamiseksi, on lakiehdotuksessa suunniteltu useammanlaatuisiksi kuin voimassa olevassa irtolaisasetuksessa, siten että ne muodostaisivat asteettain tiukemmaksi käyvän järjestelmän. Tässä järjestelmässä on yhteiskunnallisilla huoltotoimenpiteillä huomattava sija, niiden muodostaessa sen pohjan. Mutta koska sangen monessa tapauksessa niistä ei olisi toivottua apua irtolaisen kasvattamiseksi työhön ja säännöllisiin elämäntapoihin on ankarimpana seuraamuksena säilytetty irtolaisuuden tätä ennen tavallisin seuraamus, pakkotyö, jonka uhka myöskin on omiaan tehostamaan ehkäisevää laatua olevien, yhteiskunnallisten huolto- ja kasvatustoimenpiteiden merkitystä.

Irtolaisten käsittelyn ensimmäiseen asteeseen kuuluvat toimenpiteet mainitaan lakiehdotuksen 2 §:ssä. Sellaisia ovat varoituksen ohessa: irtolaisen auttaminen vapautumaan epäedullisesta ympäristöstä sekä hankkimaan itselleen sopiva asunto tai työpaikka; hänen toimittamisensa kotipaikkakuntaansa tarpeen mukaan huollettavaksi; sairaala- ja muu hoito tarpeen sitä vaatiessa; ynnä muita keinoja, joilla häntä voidaan ohjata säännölliseen ja kunnialliseen elämäntapaan. Näitä keinoja voidaan käyttää vaihtoehtoisesti taikka useampia rinnan. Varoitus siis ei olisi pakollinen eikä sillä olisi mitään sellaista määrättyä oikeusvaikutusta, kuin tähänastisessa irtolaisasetuksessa. Sitä olisi näin ollen aihetta käyttää vain sikäli, kuin siitä olisi odotettavissa kasvatuksellista tulosta.

Milloin olisi ilmeistä, että edellä puheenaolleet lievemmät, ehkäisevää laatua olevat huolto- ja kasvatustoimenpiteet eivät ole riittäviä, olisi 2 §:n 2 momentin mukaisesti irtolainen määrättävä irtolaisvalvonnan alaiseksi. Tämä lainsäädännössämme uusi, lähinnä Ruotsista saadun esikuvan mukaan ehdotettu toimenpide ei tulisi kysymykseen ainoastaan silloin, kun tuloksetta on koetettu ensinmainittuja lievempiä toimenpiteitä, vaan silloinkin, kun muuten on ilmeistä, että nämä eivät ole tarkoitukseen riittäviä. Lakiehdotuksen 3 ja 4 §:ään on otettu irtolaisvalvonnan laatua ja kestävyyttä koskevat tarkemmat säännökset. Näiden mukaan irtolaisvalvonnan alaisen tulisi noudattaa asianomaisen viranomaisen hänen elämäntavastaan, asuinpaikastaan, asunnostaan tai ansiotoimestaan antamia ohjeita. Tällainen asuinpaikan valinnan ja paikkakunnasta toiseen kulkemisen lailla rajoittaminen on hallitusmuodon 7 §:n 1 momentissa edellytetty mahdolliseksi. Irtolaisvalvonta kestäisi säännöllisesti yhden vuoden, mutta jos valvonnanalaisen aikaisemman elämäntavan tai hänen valvonnan kestäessä osoittamansa käytöksen vuoksi olisi ilmeistä, ettei hän, vapautettuna valvonnasta, viettäisi kunniallista ja säännöllistä elämää, voitaisiin valvonnan aika pidentää enintään kahdella vuodella. Toiselta puolen valvonta voitaisiin lakkauttaa ennen määräaikaa, jos olisi todennäköistä, että valvonnanalainen ilman valvontaakin tulisi elämään säännöllisesti ja kunniallisesti. Ilman erityistä syytä ei valvontaa kuitenkaan olisi lakkautettava, ennenkuin se on kestänyt kuusi kuukautta.

Jos on ilmeistä, ettei irtolaista irtolaisvalvonnankaan avulla saada palautetuksi säännölliseen ja kunnialliseen elämäntapaan, taikka jos irtolainen, jonka hoitamisesta muulla tavoin ei ole varmuutta, on vaaraksi itselleen tai muiden henkilökohtaiselle turvallisuudelle taikka ilmeisesti häiriöksi yleiselle järjestykselle tai siveellisyydelle, on hänen taivuttamisekseen, mikäli mahdollista, säännölliseen ja kunnialliseen työhön ja elämäntapaan sekä myöskin yleisen järjestyksen ja siveellisyyden turvaamiseksi käytettävä edellisiin verraten pakkoluontoisempia keinoja. Sellaisia ovat irtolaisen määrääminen työlaitokseen hoidettavaksi sekä, vielä ankarampana, hänen panemisensa pakkotyöhön sellaista varten järjestetyssä erikoislaitoksessa. Tällaiset toimenpiteet eivät siis ehdottomasti edellytä, että irtolaiseen on sitä ennen sovellettu 2 §:ssä mainittuja eri huoltotoimenpiteitä, kuten selviää myöskin 5 §:n, 24 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 29 §:n 3 momentin säännöksistä. Siinä tapauksessa, että irtolainen havaitaan pysyväisesti työhön kykenemättömäksi, ei häntä kuitenkaan ole määrättävä työlaitokseen tai pakkotyölaitokseen eikä myös sellaisessa laitoksessa säilytettävä, vaan on hän toimitettava asianomaisen huoltolautakunnan huollettavaksi siten, kuin köyhäinhoitolaissa on säädetty.

Lakiehdotuksen 7 §:ään on otettu yleinen säännös siitä, että laissa tarkoitetun toimenpiteen alainen irtolainen on velvollinen alistumaan asianomaisen viranomaisen määräyksestä toimeenpantavaan lääkärin tarkastukseen ja tarpeenmukaiseen lääkärinhoitoon.

Kuten edelläesitetystä selviää, muodostavat lakiehdotuksen 1 luvussa käsitellyt, irtolaisiin kohdistettavat toimenpiteet asteettaisen järjestelmän, jota kuitenkin voidaan kussakin eri tapauksessa harkinnan mukaan joustavasti soveltaa, koska siinä ei ole ehdottomasti sidottu ankaramman toimenpiteen käyttämistä siihen, että lievempää ensin on koeteltu. Näin menetellen voidaan valtion ja kuntain käytettävin keinoin parhaiten ja tarkoituksenmukaisimmin ehkäistä ja oikaista yhteiskunnassa ilmenevää irtolaisuutta sen eri muodoissa ja asteissa.

Edellä mainituista laitoksista, niiden järjestämisestä, irtolaisten pitämisestä niissä ja laitosten sisäisestä järjestyksestä ynnä muista tähän kuuluvista seikoista, säädetään tarkemmin lakiehdotuksen 2 luvussa. Työlaitos olisi verrattavissa nykyisin toimiviin kunnallisiin ja yksityisiin työlaitoksiin, ja edellytetäänkin, että sosialiministeriö voisi irtolaisten hoitoa varten hyväksyä tällaisen laitoksen tai sen osaston, jolloin omistajan olisi ministeriön kanssa tehdyllä sopimuksella siinä varattava määrätty luku sijoja irtolaisten hoitoa varten. Mikäli näitä sijoja ei olisi riittävästi ja erittäinkin jos irtolaisten laadunmukainen ryhmittely sitä vaatisi, olisi valtion asiana huolehtia tarpeellisten uusien työlaitosten perustamisesta. Työlaitokset olisivat, niinkuin nytkin, huoltolaitoksina sosialiministeriön ylimmän johdon ja valvonnan alaisina. Niiden paikallinen johto ja hoito kuuluisi asianomaisen laitoksen johtajalle ja johtokunnalle, joiden valtuuksista ja velvollisuuksista olisi laitoksen ohjesäännössä annettava tarpeelliset tarkemmat ohjeet.

Työlaitoksessa on irtolaista hoidettava siksi, kunnes on saatu perusteltua syytä olettaa, että hän tulee viettämään työteliästä, säännöllistä ja kunniallista elämää; yleensä tämä aika olisi enintään vuosi, mutta siinä tapauksessa, että irtolaista lähinnä edellisen viiden vuoden aikana jo on hoidettu työlaitoksessa tai pidetty pakkotyössä, voisi aika olla pitempi, kuitenkin enintään kolme vuotta. Kun irtolaista on pidetty vähintään kolme kuukautta työlaitoksessa ja jos on todennäköistä, että hän vapaissa oloissa viettäisi säännöllistä ja kunniallista elämää, voitaisiin hänet ehdollisesti päästää laitoksesta, jolloin hän kuitenkin olisi yhden vuoden irtolaisvalvonnan alainen (10 §). Muut irtolaisen pitämistä työlaitoksessa koskevat säännökset eivät kaivanne erityistä perustelua.

Pakkotyölaitokset taas olisivat valtion tätä tarkoitusta varten perustamia ja ylläpitämiä laitoksia taikka myöskin valtioneuvoston siihen hyväksymiä kunnallisia työlaitoksia tai niiden osastoja. Koska näissä laitoksissa olisi pidettävä sellaisia irtolaisia, jotka eivät ole aikaisemmin mainituilla huolto- ja kasvatustoimenpiteillä ojennettavissa, ja kun nämä laitokset, vaikka ne olisivat erillään varsinaisista vankiloista, kuitenkin sisäiseltä järjestykseltään, kuten selviää muun muassa 21 ja 22 §:n säännöksistä, olisivat monessa suhteessa verrattavissa vankiloihin, lähinnä varavankiloihin, olisivat ne alistettavat oikeusministeriön ylimpään johtoon ja valvontaan. Toisin kuin sosialiministeriöllä, oikeusministeriöllä on tällaisten yhteiskunnan suojelemiseksi ylläpidettyjen ankarain ojennuslaitosten hallintoa ja hoitoa varten riittävä kokemus ja mahdollisuus kouluttaa niihin tarpeellista henkilökuntaa. Joka tapauksessa olisi vankilain ja pakkotyölaitosten erotus pidettävä ehdottoman selvänä eikä pakkotyöläisiä saisi pitää yhdessä vankien kanssa (18 §) muutenkin täysissä läänin- tai varavankiloissa, missä heidän elämäntapojensa parantumisesta ei olisi suurta toivetta, niinkuin tähänastinen kokemus on osoittanut. Pakkotyölaitoksen paikallista hallintoa ja siitä annettavaa ohjesääntöä koskevat säännökset vastaavat niitä, jotka koskevat työlaitoksia.

Koska ne irtolaiset tulisivat pakkotyölaitoksiin määrättäviksi, jotka eivät ole olleet muilla huoltokeinoilla ojennettavissa tai joiden aikaisempi elämänvaellus jo muutenkin on ollut sitä laatua, että sen parantamista lievemmin keinoin olisi turha yrittää, ehdotetaan säädettäväksi, että heitä olisi pakkotyölaitoksessa pidettävä kaksi vuotta, mitä aikaa vielä voitaisiin pidentää enintään yhdellä vuodella, jos pakkotyöläisen aikaisempaan elämään tai hänen pakkotyössä osoittamaansa käytökseen nähden on ilmeistä, ettei hän, päästettynä pakkotyöstä kahden vuoden kuluttua, tulisi elättämään itseänsä kunniallisesti eikä muutenkaan viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää. Mutta jos pakkotyöläinen aikaisemmin on jo ollut pakkotyölaitoksessa ainakin kuusi vuotta, voitaisiin häntä pitää pakkotyössä aina siihen asti, kun on saatu perusteltua aihetta olettaa, että hän vapaaksi päästyään viettää nuhteetonta elämää (15 §). Viimeksi mainitussa tapauksessa olisi kuitenkin kysymys pakkotyöläisen päästämisestä pakkotyölaitoksesta otettava harkittavaksi ainakin kerran vuodessa (26 §). Pakkotyöläinen voitaisiin ehdollisesti päästää laitoksesta aikaisemmin, kuin edellä sanotaan, ei kuitenkaan, ellei siihen ole erikoisia syitä, ennenkuin yksi vuosi on kulunut pakkotyön alkamisesta. Ehdollisesti vapaaksi päästetty olisi irtolaisvalvonnan alainen kolme vuotta (16 §).

Lakiehdotuksen mukaan tulisivat, kuten jo edellä on selvitetty, yhteiskunnalliset huolto- ja kasvatustoimenpiteet, paitsi vaikeammissa tapauksissa, olemaan irtolaisten käsittelyn pohjana, kehittyen, asianhaarain sitä vaatiessa, yhä pakkoluontoisemmiksi ja päättyen lopulta, milloin ei muusta olisi apua, pakkotyöhön suljetussa laitoksessa, pahimmassa tapauksessa epämääräiseksikin ajaksi. Näin ollen irtolaisten huollon ja muun käsittelyn paikalliseksi elimeksi on luonnollisimmin valittava kunnan tähän asti yleisen huoltoviranomaisen, köyhäinhoitolautakunnan sijaan asetettava uusi huoltolautakunta, josta Hallitus samanaikaisesti tämän esityksen kanssa antaa Eduskunnalle esityksen ja jonka toimialaan liitettäisiin myöskin lastensuojelu ja alkoholistihuolto. Huoltolautakunnan ja siinä ehkä järjestettävän irtolaisasiainosaston rinnalla ja apuna paikallisilla poliisiviranomaisilla olisi näissä asioissa tärkeät tehtävät hoidettavinaan. Ankarammissa, irtolaisten henkilökohtaisen vapauden rajoittamista koskevissa asioissa ensiasteinen päätösvalta kuuluisi maaherralle. Kuitenkin voitaisiin, maaherrain käsiteltävien irtolaisasiain luvun vähentämiseksi ja helpottamiseksi suurten kuntien osalta, milloin siihen om [pitää olla on] syytä, valtioneuvoston päätöksellä siirtää maaherralle lakiehdotuksen 25 §:n 1 momentin mukaan kuuluva valta asianomaisen kunnan huoltolautakunnalle tai sen osastolle. Lautakunnassa tulisi silloin olla puheenjohtajana oikeusministeriön määräämä, tuomarinvirkaan pätevä henkilö. Lautakunnan tai sen osaston tekemä, työlaitokseen tai pakkotyölaitokseen määräämistä koskeva päätös olisi alistettava maaherran vahvistettavaksi. Maaherran joko välittömästi tai alistuksen jälkeen tekemään päätökseen tyytymätön voisi siitä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asian laadun mukaan tulisi siis irtolaisten käsittely olemaan sekä sosialiministeriön että sisäasiainministeriön ja vielä, pakkotyölaitosten osalta, oikeusministeriön johdon ja valvonnan alaisena, kuitenkin siten että näiden toimialat ja valtuudet olisivat selvästi toisistaan erotetut.

Menettely irtolaisia koskevissa asioissa ehdotetaan järjestettäväksi seuraavalla tavalla:

Poliisimiehen ja, ellei poliisimiestä viivytyksettä voida tavata, huoltolautakunnan tai sen osaston jäsenen, niin myös köyhäinhoidon kaitsijan tai paikallisen tarkastajan tulee pidättää henkilö, jota todennäköisillä syillä epäillään irtolaiseksi, ja ensi tilassa toimittaa hänet poliisipäällikön kuulusteltavaksi (28 §). Jos kuulustelussa ilmenee, että pidätetty on katsottava irtolaiseksi, mutta ettei ole syytä hänen vangitsemiseensa, on poliisipäällikön laskettava hänet vapaaksi ja viipymättä ilmoitettava asia huoltolautakunnalle asianmukaista toimenpidettä varten. Milloin poliisipäällikkö sen nojalla, mitä kuulustelussa on käynyt selville, taas katsoo ettei huoltolautakunnan käytettävissä olevista huoltotoimenpiteistä ole apua, tai jos pidätetty on kahden viime vuoden kuluessa ollut työlaitoksessa tai pakkotyössä taikka jos hän on tuntematon ja kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai kotipaikkaansa tahi hänen näistä seikoista antamansa tiedot todennäköisesti ovat vääriä, on poliisipäällikön vangittava pidätetty ja viipymättä toimitettava asia maaherran käsiteltäväksi (29 §).

Lain edellyttämien eriasteisten toimenpiteiden käsittelyjärjestys ja päätösvaltuudet näissä asioissa on tarkoitettu sellaisiksi,

että yksinkertaisista ehkäisevistä huoltotoimenpiteistä päättäisi huoltolautakunta tai sen osasto lopullisesti;
että irtolaisvalvonnasta päättäisi huoltolautakunta tai sen osasto, jonka päätöksestä asianomainen saisi valittaa maaherralle; maaherran päätös olisi lopullinen; sekä
että työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä huoltolautakunta tai sen osasto taikka eräissä edellä jo mainituissa tapauksissa poliisipäällikkö tekisi esityksen maaherralle, jonka päätöksestä asianomainen saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Suurissa kunnissa valtioneuvoston määräyksestä käytettävästä eri menettelystä on edellä ollut puhetta.

Muut lakiehdotuksen 3 luvussa huoltoviranomaisista ja menettelystä irtolaisia koskevissa asioissa annetut säännökset eivät kaivanne tarkempaa perustelua.

Lakiehdotuksen 4 luku sisältää erinäisiä lain voimaanpanoa ja sen soveltamista koskevia säännöksiä, joista lain tuottamien kustannusten suorittamista koskeva 42 § ansaitsee erityistä huomiota.

Äskenmainitussa pykälässä ei käsitellä lain edellyttämien laitosten perustamiskustannuksia. Sikäli kuin on kysymys pakkotyölaitoksista, olisi lain mukaan sellaisten perustaminen ja ylläpito etupäässä valtion asia, samoin kuin niiden työlaitosten, joita havaitaan tarpeelliseksi perustaa valtion toimesta. Näiden valtion laitosten järjestämisestä johtuvista menoista olisi kussakin tapauksessa erikseen päätettävä valtion tulo- ja menoarvion yhteydessä. Kuntien työlaitosten perustamiseen myönnettävistä valtioavuista on erikseen säädetty köyhäinhoitolaissa. Mitä taas yksityisten työlaitosten perustamista varten ehkä annettaviin valtioapuihin tulee, ovat ne siksi harvinaisia, että niistäkin on kussakin tapauksessa erikseen päätettävä valtion menoarvion yhteydessä.

Pakkotyölaitoksen perustaminen miehiä varten ei todennäköisesti vaatisi valtiolta mainittavia kustannuksia. Sellaiseksi on ajateltu Ilmajoen nykyistä varavankilaa, joka vankiluvun odotettavissa olevan vähentymisen ja valmistuvien uusien vankitilojen vuoksi voitaisiin luovuttaa tähän tarkoitukseen. Jos taas aivan uusi pakkotyölaitos olisi perustettava, olisi sekin varavankilain tapaan järjestettävä työsiirtolaksi; 200 miehen varavankilan rakennus- ja kalustamiskustannukset, edellyttäen että pakkotyöläiset suorittaisivat rakennustyön ja että kustannukset pysyvät nykyisellä tasolla, on laskettu nousevan pyörein luvuin 740,000 markaksi. Vuonna 1931 olivat valtion nettomenot vankia ja päivää kohti varavankiloissa 20 markkaa 72 penniä, joten vuotuiset nettomenot vastaavassa 200 miehen laitoksessa nousevat noin 1,500,000 markkaan. Edellä mainittuihin perustamiskustannuksiin ei ole luettava ostettavan tilan hintaa, koska pidetään todennäköisenä, että valtiolla olisi mahdollisuus sijoittaa uusi laitos, jos sellaista tarvitaan, jollekin valtion omistamalle tilalle Pohjois-Suomessa, missä olisi viljelyskelpoista suota.

Naisia varten olisi sitä vastoin perustettava uusi pakkotyölaitos. Kun olisi erittäin tärkeätä, että naisille voitaisiin järjestää ulkotöitä, olisi tarkoitusta varten hyvän liikenneväylän läheltä hankittava riittävän suuri viljelystila, joka rakennustensa puolesta mahdollisimman vähin muutoksin soveltuisi tällaiseksi laitokseksi. Perustamiskustannukset on arvioitu noin 2 - 3 miljoonaksi markaksi, edellyttäen että rakennusten kuntoonpano tapahtuisi vankityövoimalla. Jos laitos sijoitettaisiin vankeinhoitolaitoksen hallussa olevaan, Hämeenlinnan lähellä sijaitsevaan Ojoisten kartanoon, jota on mainittu tarkoitukseen ehkä sopivaksi, vähenisivät nämä kustannukset huomattavasti, koska uutta tilaa ei tarvitsisi ostaa.

Mitä valtion ehkä perustettaviin työlaitoksiin tulee, joita voisi tulla kysymykseen toinen miehille, toinen naisille, niin niiden tarve ja perustamiskustannukset voidaan arvioida vasta sitten, kun on saatu luotettavaa kokemusta kuntien työlaitoksissa valtion käytettävissä olevien hoidokassijojen riittävyydestä tähän tarkoitukseen. Kuluvan vuoden alussa oli kuntainvälisissä työlaitoksissa 197 vapaata sijaa. Vaikka säännöllisissä oloissa onkin suotava, että köyhäinhoitolain mukaista työvelvollisten sijoittamista varten olisi varalla joku määrä vapaita sijoja, esimerkiksi 50 kaikkiaan, olisi sittenkin vielä tarjona noin 150 sijaa irtolaisia varten. Sellaiseen sijoitukseen on kuitenkin oikeutta vain niillä kunnilla tai niiden kuntien osalta, jotka ovat kuntien työlaitoksen osakkaita. Maamme 592 kunnasta oli vuoden 1933 lopussa 387 osallistunut kuntainvälisiin työlaitoksiin. Näin ollen on vielä 205 kuntaa eli vähän enemmän kuin kolmannes kaikista kunnista, joiden kuntalaisia ei voida irtolaisina sijoittaa työlaitokseen, ellei valtio joko siitä tee sopimusta asianomaisen kuntainvälisen yhtymän kanssa taikka itse perusta sellaista laitosta. Ei ole todennäköistä, että ainakaan maalaiskunnat perustaisivat uusia kuntainvälisiä työlaitoksia tai laajentaisivat entisiä nyt tarkoitetun uuden lainsäädännön aiheuttamien lisätarpeiden vuoksi. Siinä tapauksessa, että valtion käy välttämättömäksi perustaa omia työlaitoksia, olisi ne järjestettävä maaseudulle työsiirtoloiksi, jolloin siitä aiheutuvat kustannukset olisivat samat kuin edellämainitut pakkotyösiirtolan perustamiskustannukset.

Edellä oleva selonteko työlaitosten ja pakkotyölaitosten perustamisen tarpeesta ja siitä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista on esitetty Eduskunnalle tiedoksi, vaikkei ole ehdotettu itse laissa säädettäväksi näistä kustannuksista. Lakiehdotuksen 42 §:ssä käsitellään näin ollen ainoastaan niitä kustannuksia, jotka johtuvat irtolaisuudesta pidätettyjen käsittelystä sekä irtolaisille annettavasta huollosta.

Mainittujen kustannusten yleisenä jakoperusteena on lakiehdotuksessa se, että toiselta puolen valtio ja toiselta puolen kunta suorittaa ne kustannukset, mitkä aiheutuvat asianomaisen joko valtion tai kunnan viranomaisen päätöksestä. Poikkeuksena ovat irtolaisten pitämisestä työlaitoksessa johtuvat hoitokustannukset. Näiden kustannusten suorittamisvelvollisuutta koskevan kysymyksen yksinkertaisin ratkaisu olisi joko se, että asianomainen kunta ne suorittaa, tai vastakkainen eli se, että valtio ne suorittaa, olipa kysymys kunnan itsensä tai valtion kunnallisessa työlaitoksessa käytettävissä olevista taikka valtion työlaitoksessa olevista hoidokassijoista. Mutta jos kunnat saavat vastata kaikista niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat irtolaisten pitämisestä työlaitoksessa, ei huoltolautakunnille arvatenkaan tule olemaan suurta intoa toimittaa näitä henkilöitä työlaitoksiin eikä lain tarkoitusta saavuteta. Jos taas valtio vastaisi näistä kustannuksista, huoltolautakunnat todennäköisesti yrittäisivät saada mahdollisimman useat hoidokeistaan käsitellyiksi tämän lain mukaan, kunnan hyödyksi ja valtion vahingoksi, ja maaherroille tulisi ylivoimaista työtä tällaisia asioita käsitellessään. Suhteellinen tasapaino ja lain tarkoitus voitaneen saavuttaa siten, että asianomainen kunta, jossa irtolainen on otettu laissa säädetyn käsittelyn alaiseksi, korvaisi valtiolle puolet valtion työlaitoksessa pidetyn irtolaisen aiheuttamista kustannuksista hoitopäivien mukaan. Toiselta puolen valtio saman perusteen mukaan korvaisi asianomaiselle kunnalle puolet irtolaisen hoitokustannuksista, kun tämä on sijoitettu kunnalliseen työlaitokseen sijalle, joka on joko kunnan itsensä tai sopimuksen mukaan valtion käytettävissä. Hoitokustannukset laskettaisiin valtioneuvoston vahvistaman taksan mukaan. Hoitokustannusten tilitys ja niiden korvauksen maksamisjärjestys määrättäisiin niinikään valtioneuvoston päätöksellä. Siitä hoitokustannusten osasta, mikä jäisi asianomaisen kunnan vahingoksi, olisi se oikeutettu hakemaan korvausta köyhäinhoitolaissa säädetyillä perusteilla ja tavalla.

Samalla kuin annetaan uusi laki irtolaisten käsittelystä, on kumottava huhtikuun 2 päivänä 1883 irtolaisista ja niiden kanssa menettelemisestä annettu asetus ja samana päivänä erinäisistä vaarinotoista irtolaisten kanssa menettelemisestä annettu julistus sekä yleisestä vaivaishoidosta maaliskuun 17 päivänä 1879 annetun asetuksen kerjäämisestä vielä voimassa olevat pykälät ynnä näitä muuttavat säännökset, rikoslain 20 luvun 10 §:n 3 momentti ja muut uuden lain kanssa ristiriitaiset säännökset. Irtolaisasetuksen kumoamisesta aiheutuisi rikoslain voimaanpanoasetuksen 31 §:ään tehtävä lisäys, mikä koskisi rikoksesta vangitun henkilön toimittamista asianomaisen kunnan hoidettavaksi siinä tapauksessa, että hän rikoslain 3 luvun 3 §:n nojalla tuomitaan vapaaksi ja havaitaan hänen voivan tuottaa ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle eikä olevan mielisairaalahoidon tarpeessa.

Siinä tarkoituksessa, että työlaitoksesta pakkotyölaitokseen niskoittelun, kurittomuuden tai karkaamisen takia lakiehdotuksen 12 §:n nojalla siirrettävät henkilöt joutuisivat samojen seuraamusten alaisiksi kuin suoraan pakkotyölaitokseen määrätyt irtolaiset, on tarpeellista täydentää voimassa olevan köyhäinhoitolain 65 §:n tätä koskevat säännökset. Samalla on niiden soveltaminen tehtävä joustavammaksi kaikkiin työlaitoksessa hoidettaviin henkilöihin nähden ja tehostettava karkailevien työvelvollisten työlaitokseen palauttamista koskevaa säännöstä yhdenmukaiseksi sen kanssa, mikä ehdotetaan säädettäväksi irtolaislain 12 §:n 2 momentissa. Tällaista lainmuutosta Työlaitosten Keskusliitto on valtioneuvostolle osoittamassaan anomuksessa esittänyt suotavaksi.

Tarkemmat määräykset lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta olisi annettava asetuksella, mikäli ei laissa ole toisin säädetty.

Sen perusteella, mitä edellä on esitetty, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset[muokkaa]

Irtolaislaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:

1 luku. Irtolaiset ja heitä koskevat toimenpiteet.

1 §. Irtolainen on tämän lain mukaan:

1) työhön kykenevä henkilö, joka toimettomana, riittäviä elatusvaroja vailla, kuljeksii paikkakunnalta toiselle, elleivät asianhaarat osoita hänen hakevan työtä;
2) sellainen työhön kykenevä henkilö, joka vieroo työtä ja sen vuoksi joutuu köyhäinhoidon tarpeeseen tai tulee ylivoimaiseksi rasitukseksi toiselle henkilölle ja siten ilmeisesti saattaa tämän vaaraan joutua tarvitsemaan köyhäinhoitoa itselleen tai sille, josta hänen lain mukaan on pidettävä huolta;
3) henkilö, jolla on tapana kerjätä tai käyttää toista kerjuuseen taikka sallia, että hänen hoidossaan oleva kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi kerjää; sekä
4) henkilö, joka pitämällä tapanaan hankkia tuloja hyvien tapojen vastaisilla ja siveellisesti hylättävillä keinoilla taikka muulla elämäntavallaan tuottaa ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle.

Irtolaisena ei kuitenkaan tämän lain mukaan käsitellä henkilöä, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi, eikä mielisairasta tai vajaamielistä. Sellaista henkilöä on asianomaisen viranomaisen huollettava, niinkuin erikseen säädetään.

2 §. Irtolaista on, milloin se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, varoitettava sekä sen ohessa

1) autettava vapautumaan epäedullisesta ympäristöstä sekä hankkimaan itselleen sopiva asunto tai työpaikka;
2) toimitettava kotipaikkakuntaansa siellä käsiteltäväksi, jolloin soveltuvin osin on noudatettava mitä köyhäinhoitolaissa säädetään avustuksensaajan toimittamisesta kotipaikkakuntaansa;
3) avustettava saamaan sairaala- tai muuta hoitoa, jos hän on sellaisen tarpeessa; sekä
4) muilla sopivilla keinoilla tuettava ja ohjattava säännölliseen ja kunnialliseen elämäntapaan.

Milloin on ilmeistä, että 1 momentissa mainitut toimenpiteet eivät ole riittäviä, määrättäköön irtolainen irtolaisvalvonnan alaiseksi.

3 §. Irtolaisvalvonnan alaisen tulee noudattaa hänen elämäntavastaan, asuinpaikastaan, asunnostaan tai ansiotoimestaan annettuja ohjeita.

4 §. Irtolaisvalvonta kestää yhden vuoden.

Jos valvonnanalaisen aikaisemman elämäntavan tai hänen valvonnan kestäessä osoittamansa käytöksen vuoksi on ilmeistä, ettei hän, vapautettuna valvonnasta, viettäisi säännöllistä ja kunniallista elämää, voidaan irtolaisvalvonnan aika pidentää enintään kahdella vuodella.

Irtolaisvalvonta voidaan lakkauttaa ennen määräaikaa, jos on todennäköistä, että valvonnanalainen ilman valvontaakin tulee elämään säännöllisesti ja kunniallisesti. Älköön valvontaa kuitenkaan ilman erityistä syytä lakkautettako, ennenkuin se on kestänyt kuusi kuukautta.

5 §. Jollei irtolaista ole irtolaisvalvonnan avulla saatu, tai jos on ilmeistä, ettei häntä sen avulla saada palautetuksi säännölliseen ja kunnialliseen elämäntapaan, taikka jos irtolainen, jonka hoitamisesta muulla tavoin ei ole varmuutta, on vaaraksi itselleen tai muiden henkilökohtaiselle turvallisuudelle taikka ilmeiseksi häiriöksi yleiselle järjestykselle tai siveellisyydelle, määrättäköön hänet työlaitokseen tai pakkotyöhön.

6 §. Irtolaista, joka on havaittu pysyväisesti työhön kykenemättömäksi, älköön määrättäkö työlaitokseen tai pakkotyöhön, vaan pidettäköön hänestä huolta sen mukaan, mitä köyhäinhoitolaissa on säädetty.

7 §. Irtolainen on velvollinen alistumaan asianomaisen viranomaisen määräyksestä toimeenpantavaan lääkärin tarkastukseen ja tarpeenmukaiseen hoitoon.

2 luku. Laitoshoito.

A. Työlaitokset.

8 §. Työlaitos on irtolaisten hoitoa varten perustettu valtion laitos taikka sellainen kunnallinen tai yksityinen laitos tai sen osasto, jonka sosialiministeriö irtolaisten työlaitokseksi hyväksyy.

9 §. Työlaitokset ovat sosialiministeriön ylimmän valvonnan alaisia. Paikallinen johto ja hoito kuuluu työlaitoksen johtajalle ja johtokunnalle.

Tarkempia määräyksiä työlaitoksen toiminnasta sekä sen sisäisestä järjestyksestä annettakoon laitoksen ohjesäännössä, joka on kunnalliselle tai yksityiselle laitokselle asianomaisen maaherran vahvistettava, hankittuaan siitä köyhäinhoidon keskusviranomaisen lausunnon, ja valtion laitokselle sosialiministeriön vahvistettava.

10 §. Työlaitoksessa hoidettakoon irtolaista siksi, kunnes on saatu perusteltua syytä olettaa, että hän tulee viettämään säännöllistä ja kunniallista elämää, kuitenkin enintään yksi vuosi taikka, jos häntä lähinnä edellisten viiden vuoden aikana jo on työlaitoksessa irtolaisuuden vuoksi hoidettu tai samana aikana pidetty pakkotyössä, enintään kolme vuotta.

Jos on todennäköistä, että hoidettava työlaitoksesta päästettynä viettää säännöllistä ja kunniallista elämää, voidaan hänet ehdollisesti päästää työlaitoksesta, ei kuitenkaan ennenkuin kolme kuukautta on kulunut siitä, kun hänet siihen otettiin.

Kun hoidettava on ehdollisesti päästetty työlaitoksesta, on hän yhden vuoden irtolaisvalvonnan alainen; ja voidaan hänet sinä aikana palauttaa takaisin työlaitokseen, ellei hän noudata annettuja määräyksiä ja ohjeita. Tällöin pidettäköön häntä työlaitoksessa vähintään kolme kuukautta ja enintään se aika, joka 1 momentissa säädetyistä pisimmistä määräajoista oli jäljellä, kun hänet sieltä ehdollisesti päästettiin.

11 §. Työlaitokseen otettu on velvollinen alistumaan laitoksen ohjesäännössä säädettyyn järjestykseen, ja tulee hänen kykynsä mukaan laitoksessa suorittaa hänelle määrättyjä töitä. Tarpeellisen valvonnan alaisena voidaan häntä pitää työssä myöskin laitoksen ulkopuolella.

Kirjeet ja muut lähetykset, mitkä työlaitokseen otetulle tulevat tai hän haluaa lähettää, tarkastaa laitoksen johtaja, joka määrää, onko ne perille toimitettava. Jos kirje on osoitettu viranomaiselle, jonka valvonnan alaisena työlaitos on, lähetettäköön se kuitenkin lukematta perille.

Tulot suoritetusta työstä menevät työlaitokselle, mutta saakoon hoidettava työstään palkkiota sosialiministeriön vahvistamien perusteiden mukaan, ja olkoon palkkiosta muuten voimassa, mitä pakkotyöläisen työosuusrahasta 19 §:ssä säädetään.

12 §. Jos työlaitokseen määrätty niskoittelee tai luvatta sieltä poistuu taikka muuten rikkoo laitoksen järjestystä, meneteltäköön hänen suhteensa niinkuin köyhäinhoitolaissa on työlaitokseen otetuista säädetty.

Jos työlaitokseen määrätty yrittää karata tai karkaa, on hänet laitokseen takaisin palautettava, ja saakoon laitoksen johtaja pyynnöstä poliisiviranomaiselta siihen tarpeellista virka-apua. Väkivallan käyttämisestä tällaisessa tapauksessa olkoon vastaavasti noudatettava, mitä vangitusta henkilöstä siinä suhteessa säädetään rikoslaissa.

B. Pakkotyölaitokset.

13 §. Pakkotyölaitokset ovat pakkotyön suorittamista varten perustettuja ja järjestettyjä valtion laitoksia.

Pakkotyölaitokseksi voi valtioneuvosto hyväksyä myös kunnallisen työlaitoksen tai sen osaston.

14 §. Pakkotyölaitokset ovat oikeusministeriön ylimmän johdon ja valvonnan alaisia. Paikallinen johto ja hoito kuuluu laitoksen johtajalle ja johtokunnalle.

Tarkempia määräyksiä pakkotyölaitoksen toiminnasta sekä sen sisäisestä järjestyksestä annettakoon laitoksen ohjesäännössä, joka on oikeusministeriön vahvistettava.

15 §. Tämän lain nojalla pakkotyöhön pantua pidettäköön siinä kaksi vuotta.

Jos pakkotyöläisen aikaisempaan elämään tai hänen pakkotyössä osoittamaansa käytökseen katsoen näyttää ilmeiseltä, ettei hän, päästettynä pakkotyöstä kahden vuoden kuluttua, tulisi elättämään itseänsä kunniallisesti eikä muutoinkaan viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää, voidaan hänen pakkotyöaikansa pidentää enintään yhdellä vuodella.

Pakkotyöläinen, joka aikaisemmin on ollut pakkotyölaitoksessa tai kärsimässä vapausrangaistusta yhteensä ainakin kuusi vuotta, pidettäköön pakkotyössä aina siihen asti, kun on saatu perusteltua aihetta olettaa, että hän vapaaksi päästyään tulee elättämään itsensä kunniallisesti sekä muutoinkin viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää.

16 §. Jos on todennäköistä, että pakkotyöläinen päästettynä pakkotyölaitoksesta elättää itsensä kunniallisesti sekä muutoinkin viettää työteliästä ja säännöllistä elämää, voidaan hänet ehdollisesti päästää laitoksesta aikaisemminkin kuin 15 §:ssä sanotaan, ei kuitenkaan, ellei siihen ole erikoisia syitä, ennenkuin yksi vuosi on kulunut pakkotyön alkamisesta.

Pakkotyölaitoksesta ehdollisesti päästetystä on vastaavasti voimassa, mitä työlaitoksesta ehdollisesti päästetystä 10 §:n 3 momentissa on säädetty. Irtolaisvalvonnan aika on kuitenkin kolme vuotta.

17 §. Jos pakkotyöläinen ikänsä, sairauden, ruumiinvian tai muutoin vähentyneiden ruumiin- ja sielunvoimien takia on käynyt pysyväisesti työhön kykenemättömäksi, keskeytettäköön pakkotyön täytäntöönpano ja toimitettakoon hänet köyhäinhoitoviranomaisen huollettavaksi, niinkuin 6 §:ssä säädetään.

18 §. Pakkotyöläistä älköön pidettäkö yhdessä vankien kanssa. Pakkotyöläiset on ikänsä ja kehityksensä mukaan sekä muutoinkin siten ryhmiteltävä ja eroteltava, että turmelevaa vaikutusta heidän keskensä mahdollisuuden mukaan vältetään ja heidän siveellistä paranemistaan edistetään.

Pakkotyöläinen voidaan pitää yksinäishuoneessa, jos on erityistä syytä siihen tai jos hän itse sitä haluaa.

19 §. Tulot pakkotyöstä menevät pakkotyölaitokselle, mutta sen pakkotyöläisen hyväksi, joka on kokonaisen kuukauden käyttäytynyt hyvin, merkittäköön siltä kuukaudelta työosuusrahaa oikeusministeriön määrättävien perusteiden mukaan.

Sille, joka sairauden tai muun siihen verrattavan syyn takia ei voi ansaita työosuusrahaa, merkittäköön käytöksen perusteella säästörahaa niiden ohjeiden mukaan, jotka oikeusministeriö antaa.

Työosuusrahaansa ja säästörahaansa voi pakkotyöläinen laitoksen johtajan luvalla ja välityksellä käyttää elatuksen avuksi läheisille omaisilleen sekä enintään puolet työosuusrahasta myöskin kohtuullisen mieliteon tyydyttämiseen tai mukavuuden hankkimiseen.

Jos pakkotyöläinen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on aiheuttanut vahinkoa laitokselle, voi johtokunta käyttää vahingon korvaamiseen hänen työosuus- ja säästörahaansa.

Työosuus- ja säästöraha älköön pakkotyön aikana menkö ulosottoon velasta, johon pakkotyöläinen sitä ennen on joutunut; mutta jos hän karkaa tahi yrittää karata, olkoon työosuus- ja säästöraha laitokselle menetetty. Jos pakkotyöläinen kuolee ja jättää jälkeensä aviopuolison, lapsia tai vanhempia, ottakoot he työosuus- ja säästörahasta avio- tai perintöoikeuden nojalla heille tulevan osan, mutta muussa tapauksessa menkööt varat laitokselle.

20 §. Pakkotyöläisen voidaan sallia omaksi hyödykseen tehdä sellaista työtä, joka pakkotyölaitokselle soveltuu ja jota hänen tai laitoksen työvälineillä käy tekeminen. Tällöin menee laitokselle kaksi kolmannesta siitä, mitä hänen työstään saadaan, sittenkuin tästä on vähennetty käytettyjen aineiden arvo.

Pakkotyöläiselle älköön merkittäkö työosuusrahaa hänen omaksi hyödykseen tekemästään työstä.

21 §. Pakkotyön täytäntöönpanossa noudatettakoon muutoin soveltuvin kohdin rangaistusten täytäntöönpanosta joulukuun 19 päivänä 1889 annetun asetuksen 2 luvun 4, 5, 6 ja 7 §:n, 8 §:n 1, 2, 3, 4 ja 5 momentin, kuten ne ovat tammikuun 21 päivänä 1921 annetussa laissa, sekä 9, 10, 11 ja 12 §:n säännöksiä, niistä 10 §:n sellaisena kuin se on 14 päivänä helmikuuta 1925 annetussa laissa.

Pakkotyötä voidaan tarpeellisen valvonnan alaisena teettää pakkotyölaitoksen ulkopuolellakin.

Pakkotyöläiseen sovellettakoon myös, mitä vangin oikeudesta mennä avioliittoon erikseen on säädetty.

22 §. Pakkotyöläisestä, joka yrittää karata tai karkaa pakkotyölaitoksesta tai häntä kiinniotettaessa tekee vastarintaa, olkoon voimassa, mitä siinä suhteessa rikoslaissa on säädetty vangitusta henkilöstä.

Rikoslain 16 luvun 10 ja 11 §:n, niin myös saman luvun 11a, 11b ja 12 §:n säännöksiä sovellutettakoon vastaavissa tapauksissa, kun on kysymys pakkotyöläisestä.

3 luku. Huoltoviranomaiset ja menettely.

23 §. Irtolaisten silmälläpito ja valvonta kuuluu poliisiviranomaisille ja huoltolautakunnille.

24 §. Huoltolautakunnan asiana on:

1) ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joista 2 §:n 1 momentissa säädetään;
2) päättää irtolaisvalvonnan alaiseksi määräämisestä, valvonta-ajan pidentämisestä tai valvonnan lakkauttamisesta ennen määräaikaa paitsi 10 §:n 3 momentissa ja 16 §:n 2 momentissa mainituissa tapauksissa;
3) antaa irtolaiselle, joka on irtolaisvalvonnan alainen, 3 §:ssä edellytetyt tarkemmat ohjeet ja, milloin siihen on syytä, lupa asunnon tai työpaikan muuttamiseen; sekä
4) tehdä maaherralle esitys työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä sekä oikeusministeriölle pakkotyöajan pidentämisestä.

Oikeus tehdä esitys työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä on myös poliisipäälliköllä.

Esityksen pakkotyöajan pidentämisestä tekee asianomaisen laitoksen johtokunta.

25 §. Työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä päättää maaherra.

Jos maaherra hylkää esityksen työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä tai kun maaherra määrää irtolaisen päästettäväksi työlaitoksesta vapaaksi, joko ehdollisesti tai lopullisesti, on maaherralla valta, harkintansa mukaan, samalla määrätä, että huoltolautakunnan tulee irtolaisen huoltamiseksi ryhtyä 2 §:ssä mainittuun toimenpiteeseen.

26 §. Työlaitokseen otetun päästämisestä sieltä ehdollisesti 10 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa sekä ehdollisesti päästetyn palauttamisesta työlaitokseen päättää sosialiministeriö.

Pakkotyöajan pidentämisestä 15 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa sekä pakkotyölaitoksesta ehdollisesti päästämisestä 16 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, niin myös sieltä ehdollisesti päästetyn palauttamisesta laitokseen päättää oikeusministeriö.

Esityksen tekeminen työlaitoksesta tai pakkotyölaitoksesta päästämisestä, niin myös sinne palauttamisesta on asianomaisen laitoksen johtokunnan asiana. Esityksen laitokseen palauttamisesta voi tehdä myöskin poliisipäällikkö.

Kysymys sellaisen pakkotyöläisen pakkotyölaitoksesta päästämisestä, josta säädetään 15 §:n 3 momentissa, on otettava harkittavaksi ainakin kerran vuodessa.

27 §. Huoltolautakunnan tulee huolehtia päätöstensä täytäntöönpanosta ja on lautakunnalla oikeus saada sitä varten virka-apua poliisiviranomaiselta.

28 §. Poliisimiehen ja, ellei poliisimiestä viivytyksettä voida tavata, huoltolautakunnan tai sen osaston jäsenen, niin myös kaitsijan tai paikallisen tarkastajan tulee pidättää henkilö, jota todennäköisillä syillä epäillään irtolaiseksi, ja ensi tilassa toimittaa hänet poliisipäällikön kuulusteltavaksi.

Lautakunnan tai sen osaston jäsenellä, kaitsijalla ja paikallisella tarkastajalla tulee, toimittaakseen pidättämisen, olla sosialiministeriön vahvistama tunnusmerkki, joka hänen on pidätettävälle vaadittaessa näytettävä.

29 §. Kuulustelussa, jossa, mikäli se viivytyksettä voi tapahtua, myös huoltolautakunnan edustajan tulee olla saapuvilla, on soveltuvilta kohdin noudatettava, mitä rikoksesta epäillyn kuulustelusta on säädetty.

Jos kuulustelussa ilmenee, että pidätetty on katsottava irtolaiseksi, on poliisipäällikön, laskettuaan, ellei ole syytä vangitsemiseen, pidätetyn vapaaksi, viipymättä ilmoitettava asia huoltolautakunnalle asianmukaista toimenpidettä varten.

Milloin poliisipäällikkö sen nojalla, mitä kuulustelussa on käynyt selville, katsoo, että 2 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä ei ole apua, tai jos pidätetty on kahden viimeisen vuoden kuluessa ollut työlaitoksessa tai pakkotyössä tai vapausrangaistusta kärsimässä taikka jos hän on tuntematon ja kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai kotipaikkaansa tahi perusteltua syytä on epäillä hänen näistä seikoista antamiaan tietoja vääriksi eikä niistä voida heti muulla tavoin saada selkoa, on poliisipäällikön vangittava pidätetty ja viipymättä toimitettava asia maaherran käsiteltäväksi.

30 §. Maaherran on ensi tilassa käsiteltävä irtolaista koskeva asia sekä, milloin siihen on aihetta, kuulusteltava irtolaista, joka on vangittu, ja hankittava lääkärinlausunto hänen terveydentilastaan ja työkyvystään, niin myös tarpeen mukaan lisäselvityksiä asiaan.

Maaherra voi määrätä todistajain kuulustelun toimitettavaksi oikeudessa, milloin sellainen havaitaan tarpeelliseksi.

31 §. Esitys työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä, siihen palauttamisesta tai siitä päästämisestä taikka pakkotyöajan pidentämisestä on tehtävä kirjallisesti, ja on siinä tarpeellisine selvityksineen esitettävä ne syyt, joiden perusteella toimenpiteeseen olisi ryhdyttävä.

32 §. Jos maaherralle on tehty esitys irtolaisen määräämisestä työlaitokseen tai pakkotyöhön eikä irtolaista ole toimitettu maaherran kuulusteltavaksi, antakoon maaherra esityksen viipymättä tiedoksi sille, jota asia koskee, ja, jos tämä on holhouksen alainen, myös hänen holhoojalleen, määräyksi, että näiden on esityksen johdosta määräajassa tiedoksisaannista annettava kirjallinen selitys, sen, jota asia koskee, uhalla että, jos selitys laiminlyödään, asia kuitenkin ratkaistaan, ja holhoojan hänelle määrättävän sakon uhalla.

Ennenkuin 1 momentissa säädettyihin toimenpiteisiin ryhdytään, voi maaherra, jos esitys tai siihen liittyvä selvitys jossakin osassa on vaillinainen, palauttaa asiakirjat esityksen tekijälle täydennettäviksi taikka hankkia puuttuvan selvityksen muulla tavalla.

33 §. Huoltolautakunnan toimenpiteeseen, joka perustuu tämän lain 2 §:n 1 momenttiin, älköön haettako muutosta. Lautakunnan 2 §:n 2 momentin, 3 §:n, 4 §:n 2 momentin tai 40 §:n 3 momentin nojalla antamaan päätökseen tyytymätön saa siitä valittaa maaherralle; ja on valituskirjat viimeistään neljäntenätoista päivänä sen päivän jälkeen, jona valittaja sai päätöksestä tiedon, annettava lautakunnalle, liittämällä oheen valituksenalainen päätös sekä ne asiakirjat, joilla valittaja tahtoo valitustansa tukea, minkä jälkeen lautakunnan on viipymättä maaherralle lähetettävä valituskirjat omine lausuntoineen sekä lautakunnan päätöksen perusteena olevat asiakirjat.

34 §. Maaherran päätökseen valituksesta, joka on tehty huoltolautakunnan 2 §:n 2 momentin, 3 §:n, 4 §:n 2 momentin tai 40 §:n 3 momentin nojalla antamasta päätöksestä, ei saa hakea muutosta.

Muuhun maaherran päätökseen tyytymätön voi siitä valittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Muutoksenhakemus on annettava maaherralle viimeistään ennen kello kahtatoista kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona valittaja sai päätöksestä tiedon. Valituksenalainen päätös sekä ne asiakirjat, joilla valittaja tahtoo valitustansa tukea, on muutoksenhakemukseen liitettävä. Irtolaisen, jota säilytetään vankilassa, sallittakoon samassa ajassa antaa valituskirjansa vankilan johtajalle, jonka on viipymättä lähetettävä ne maaherralle.

Valituksesta vaatikoon maaherra, milloin syytä siihen on, asianosaisten selitykset ja lähettäköön sitten viipymättä valituskirjat omine lausuntoineen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Edellä 2 momentissa mainittua valitusoikeutta älköön kuitenkaan olko esityksen tehneellä poliisipäälliköllä.

35 §. Huoltolautakunnan 3 §:n nojalla antamaa päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, ellei maaherra toisin määrää.

Maaherran päätöksestä tehty valitus ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, jos maaherra päätöksessään on niin määrännyt.

36 §. Tämän lain nojalla annetun päätöksen täytäntöönpano olkoon rauennut, ellei sitä ole aloitettu kolmen vuoden kuluessa päätöksen antamisesta, jos sanottu päätös muutoksenhausta huolimatta voidaan panna täytäntöön, mutta muussa tapauksessa samassa ajassa siitä kuin päätös on saanut lainvoiman, tahi, milloin täytäntöönpano on keskeytynyt, ellei sitä ole jatkettu kolmen vuoden kuluessa keskeytymisestä lukien.

37 §. Jos se, joka on irtolaisena vangittu taikka pantu työlaitokseen tai pakkotyöhön, joutuu kärsimään kahta vuotta pitempää vapausrangaistusta, rauetkoon tämän lain mukaisten toimenpiteiden käsittely tai niiden täytäntöönpano.

Milloin henkilö, jota 1 momentissa tarkoitetaan, asetetaan syytteeseen rikoksesta, jonka takia hänet on pidätettävä tutkimusvankina, tahi joutuu enintään kahdeksi vuodeksi kärsimään vapausrangaistusta, keskeytettäköön tämän lain mukaisten toimenpiteiden käsittely tai niiden täytäntöönpano tutkimusvankeus- ja rangaistusajaksi, ja toimitettakoon irtolainen tämän ajan kuluttua vangittuna maaherran edelleen käsiteltäväksi ja harkitkoon maaherra tällöin, mikä vaikutus tutkimusvankeudella tai rangaistuksella on oleva tämän lain mukaiseen seuraamukseen.

38 §. Valtioneuvosto voi, milloin syytä on, siirtää maaherralle 25 §:n 1 momentin mukaan kuuluvan vallan huoltolautakunnalle tai sen osastolle. Lautakunnassa tai sen osastossa tulee kuitenkin silloin olla puheenjohtajana oikeusministeriön lautakunnan keskuudesta tai sen ulkopuolelta määräämä, tuomarinvirkaan pätevä henkilö, ja on lautakunnasta tai sen osastosta muuten noudatettava, mitä 23 §:n 2 ja 3 momentissa on säädetty. Lautakunnalle tai sen osastolle kuuluvat silloin 25 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa asioissa ne muutkin tehtävät ja se valta, joka maaherralla tämän lain mukaan on. Työlaitokseen tai pakkotyölaitokseen määräämistä koskeva lautakunnan tai sen osaston päätös on kuitenkin alistettava maaherran vahvistettavaksi.

4 luku. Erinäisiä säännöksiä.

39 §. Irtolaisena vangitun voi maaherra tai poliisipäällikkö tutkimuksen ajaksi määrätä säilytettäväksi työlaitoksessa tai muussa kunnallisessa laitoksessa, jos todennäköisillä perusteilla voidaan olettaa, ettei vangittu yritä välttää sitä seuraamusta, jonka alaiseksi hän tämän lain mukaan saattaa joutua.

Mitä 34 §:ssä on säädetty vankilan johtajasta, sovellettakoon myöskin työlaitoksen tai muun kunnallisen laitoksen johtajaan.

40 §. Jokainen, joka kunnassa asuu tai oleskelee, on velvollinen saapumaan huoltolautakunnan tai sen osaston kokoukseen ja antamaan tietoja asiasta, joka tämän lain perusteella on lautakunnan tutkittavana, kun hän lautakunnan jäsenen tai lautakunnan siihen määräämän muun henkilön kautta todistajan läsnäollessa on vähintään neljä päivää ennen saanut ilmoitettua asiaa varten sinne kutsun.

Jos näin kutsuttu jää ilman laillista estettä tulematta, saakoon lautakunta poliisiviranomaisilta virka-apua poisjääneen noutamiseksi.

Henkilölle, jota 1 momentin nojalla on huoltolautakunnassa kuulusteltu, määrätköön lautakunta suoritettavaksi kohtuullisen matkakustannusten korvauksen.

41 §. Irtolaisista on pidettävä keskusrekisteriä sen mukaan, kuin siitä asetuksella säädetään.

42 §. Kustannukset tämän lain nojalla annettavasta virka-avusta sekä irtolaisena vangitun henkilön kuljetuksesta, hänen säilyttämisestään tutkimuksen aikana vankilassa taikka työlaitoksessa tai muussa kunnallisessa laitoksessa ja hänen toimittamisestaa maaherran määräyksestä kotipaikkakuntaansa, niin myös irtolaisen pitämisestä pakkotyölaitoksessa ja maaherran hankkiman 30 §:n 1 momentissa tarkoitetun lääkärinlausunnon hankkimisesta sekä 38 §:ssä mainitun huoltolautakunnan ulkopuolelta määrätyn puheenjohtajan palkkio on suoritettava valtion varoista.

Oikeudessa toimitettuun todistajain kuulusteluun viranomaisen määräyksestä saapuneelle suoritettakoon korvaus yleisistä varoista noudattaen, mitä on säädetty korvauksen antamisesta yleisistä varoista todistajille virallisen syytteen alaisissa rikosasioissa.

Edellä 1 ja 2 momentissa mainitut kustannukset jäävät valtion vahingoksi.

Kustannusten suorittamisesta, jotka poliisilaitokselle aiheutuvat irtolaisen pidättämisestä, säilyttämisestä ja kuulustelemisesta, noudatettakoon mitä poliisilaitosten menoista on erikseen säädetty.

Irtolaisen pitämisestä valtion työlaitoksessa aiheutuvista kustannuksista, luettuina hoitopäivien mukaan, on sen kunnan, jossa irtolainen on otettu tässä laissa säädetyn käsittelyn alaiseksi, korvattava valtiolle puolet. Saman perusteen mukaan valtion on asianomaiselle kunnalle korvattava puolet kunnalliseen tai yksityiseen työlaitokseen sijoitetun irtolaisen pitämisestä siellä aiheutuvista kustannuksista. Työlaitoksen päiväkustannus hoidokkia kohden on valtioneuvoston päätöksellä määrättävä. Tarkemmat määräykset näiden kustannusten laskemisesta ja tilityksestä sekä korvausten maksamisesta annetaan valtioneuvoston päätöksellä. Siitä irtolaisen hoitokustannusten osasta, mikä jää asianomaisen kunnan vahingoksi, on kunta oikeutettu hakemaan korvausta, niinkuin seuraavassa momentissa säädetään.

Muiden tämän lain mukaisten toimenpiteiden aiheuttamien kustannusten suorittamisesta ja niiden korvaamisesta olkoon vastaavasti noudatettava, mitä köyhäinhoidon antamisesta ja korvaamisesta on säädetty, kuitenkin niin, että nämä kustannukset ovat ainoastaan 2 §:n 1 momentissa mainitussa tapauksessa työllä korvattavat.

43 §. Irtolaisuutta koskeva asia, joka ennen tämän lain voimaantuloa on pantu vireille, käsiteltäköön sen mukaan kuin tässä laissa säädetään, kuitenkin niin että, jos haetaan muutosta päätökseen, joka ennen lain voimaantuloa on annettu, muutoksenhaun suhteen on noudatettava vanhempaa lakia.

Ennen tämän lain voimaantuloa irtolaisuudesta annettu varoitus käyköön 2 §:n 1 momentissa säädetystä toimenpiteestä sekä yleinen työ, jossa irtolainen on ollut, pakkotyöstä.

Päätös, jolla joku ennen tämän lain voimaantulemista on määrätty yleiseen työhön, pantakoon täytäntöön pakkotyönä. Yleiseen työhön määrättyä saa pakkotyössä pitää enintään päätöksessä mainitun ajan.

Pakkotyö voidaan tämän lain voimaantultuakin toistaiseksi, kunnes pakkotyölaitoksia on riittävä määrä perustettu, panna täytäntöön vankilassa.

44 §. Tarkemmat määräykset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella, mikäli ei tässä laissa ole toisin säädetty.

45 §. Tämä laki tulee voimaan .. päivänä ......kuuta 19... Samalla kumotaan huhtikuun 2 päivänä 1883 irtolaisista ja niiden kanssa menettelemisestä annettu asetus ja samana päivänä erinäisistä vaarinotoista irtolaisten kanssa menettelemisestä annettu julistus sekä yleisestä vaivaishoidosta maaliskuun 17 päivänä 1879 annettu asetus, mikäli se koskee kerjäämistä, ynnä niitä muuttavat säännökset, rikoslain 20 luvun 10 §:n 3 momentti ja kaikki muut tämän lain kanssa ristiriidassa olevat säännökset.

Milloin tätä ennen annetussa säännöksessä viitataan johonkin nyt kumottuun lainkohtaan, on tämän lain vastaavaa säännöstä sovellettava ja koskekoon se, mitä yleisestä työstä on sanottu, pakkotyötä.

Laki rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 31 §:n muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain voimaanpanemisesta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun asetuksen 31 § näin kuuluvaksi:

31 §. Jos rikoksesta vangittu tuomitaan vapaaksi, päästäköön oikeus hänet irti, ellei hän muusta syystä ole edelleen vangittuna pidettävä.

Jos alioikeudessa on erittäin raskauttavia seikkoja ilmaantunut rikoksesta vangittua vastaan, määrätköön alioikeus, vaikkei ole voinut tuomita häntä rikokseen syypääksi, että hän on vankilaan jääpä, siksi kun alioikeuden tuomio on saanut laillisen voiman, taikka hovioikeus on toisin määrännyt.

Jos rikoksesta vangitun henkilön, joka rikoslain 3 luvun 3 §:n nojalla tuomitaan vapaaksi, havaitaan voivan tuottaa ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle eikä häntä ole mielisairaalassa hoidettava, määrätköön oikeus samalla, että hän on poliisiviranomaisen toimesta lähetettävä kotipaikkakuntaansa tai, ellei siitä ole riittävää selvitystä, viimeiseen oleskelukuntaansa asianmukaista hoitoa ja valvontaa varten.
____________________

Tämä laki tulee voimaan .. päivänä ......kuuta 19...

Laki köyhäinhoitolain 65 §:n muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 1 päivänä kesäkuuta 1922 annetun köyhäinhoitolain 65 § näin kuuluvaksi:

65 §. Jos työlaitokseen otettu henkilö osoittaa laiskuutta tai niskoittelua tai luvatta poistuu laitoksesta taikka muuten rikkoo laitoksen järjestystä, on laitoksen johtajalla valta ojentaa häntä, paitsi 64 §:n 1 momentissa mainitulla tavalla, pitämällä häntä kopissa enintään seitsemän päivää.

Milloin ankarampi kurinpitorangaistus harkitaan tarpeelliseksi, voi laitoksen johtokunta määrätä rikkojan koppiin enintään neljäksitoista päiväksi sekä menettämään laitoksessa ansaitsemansa palkan tai osan siitä.

Kopissa pitämiseen voidaan yhdistää muonan vähennys enintään kahdeksi päiväksi. Koppina älköön käytettäkö pimeää yksinäishuonetta.

Ellei rikkoja ota ojentuakseen laitoksen käytettävissä olevista kurinpitorangaistuksista, ilmoittakoon laitoksen johtokunta asian maaherralle, joka, hankittuaan asiaan tarpeellisen selvityksen, voi määrätä rikkojan pidettäväksi pakkotyölaitoksessa, niin kuin irtolaislaissa säädetään.

Jos työvelvollinen yrittää karata tai karkaa työlaitoksesta, on hänet siihen takaisin palautettava, ja saakoon laitoksen johtaja pyynnöstä poliisiviranomaiselta siihen tarpeellista virka-apua. Väkivallan käyttämisestä tällaisessa tapauksessa olkoon vastaavasti noudatettava, mitä vangitusta henkilöstä siinä suhteessa säädetään rikoslaissa.
____________________

Tämä laki tulee voimaan .. päivänä ......kuuta 19...

Helsingissä 31 päivänä elokuuta 1934.

Tasavallan Presidentti P. E. SVINHUFVUD.

Sosialiministeri Emil Hynninen.

Eduskunnan vastaus Hallituksen esitykseen irtolaislaiksi.[muokkaa]

1934 Vp. - Edusk. vast. - Esitys N:o 94.

Eduskunnalle on annettu Hallituksen esitys N:o 94 irtolaislaiksi, ja Eduskunta on sen lähettänyt valmistelevasti käsiteltäväksi Laki- ja talousvaliokuntaan, joka kuitenkaan ei ehtinyt sitä käsitellä.

Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1934.

Laki- ja talousvaliokunnan mietintö N:o 3 hallituksen esityksen johdosta irtolaislaiksi.[muokkaa]

1935 Vp. - V.M. - Esitys N:o 94 (1934 Vp.).

Eduskunta on 6 päivänä syyskuuta 1934 lähettänyt laki- ja talousvaliokunnan valmisteltavaksi hallituksen edellä mainitun esityksen n:o 94. Asettuen puoltamaan ehdotettua irtolaislainsäädännön uudistamista hallituksen esittämien suuntaviivojen mukaisesti, on valiokunta hyväksynyt esitykseen sisältyvät lakiehdotukset, tehden niihin kuitenkin eräitä muutoksia, joista tärkeimmät mainitaan jälempänä. Asiaa käsiteltäessä on asiantuntijoina kuultu ylijohtaja A. P. Arveloa ja esittelijäneuvos Einar Böökiä.

1 §:n 2 momentti on saatettu yhdenmukaiseksi vastikään hyväksytyssä sterilisoimislaissa käytettyjen nimitysten kanssa.

2 §. Irtolaista kotipaikkakuntaan lähetettäessä on esityksen mukaan ehdotettu soveltuvin osin noudatettavaksi, mitä köyhäinhoitolaissa säädetään avustuksen saajan toimittamisesta kotipaikkakuntaansa. Valiokunnan mielestä voisi kuitenkin köyhäinhoitolain tätä asiaa koskevan 48 §:n 2 momentin säännös siitä, että lähettämistä ei ole toimitettava, jos kysymykseen tulevalla henkilöllä on vakinainen vapaa asunto suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevan sukulaisensa tai veljensä tahi sisarensa luona, saada aikaan hankaluuksia ja väärinkäytöksiä, silloin kun on kysymyksessa irtolaisen kotipaikkakuntaan toimittaminen. Kun tätä viittausta köyhäinhoitolakiin ei ole pidetty muutoinkaan tarpeellisena, on lakiehdotuksen 2 §:n 1 momentin 2 kohdan loppuosa ehdotettu poistettavaksi.

12 §:n kohdalla on valiokunnassa ollut harkittavana poliisivaltuuksien myöntäminen työlaitoksen henkilökunnalle tai ainakin sen johtajalle ja vartijoille. Kun kuitenkin poliisitoimesta Suomessa 14 päivänä helmikuuta 1925 annetun asetuksen 24 §:n mukaan, sellaisena kuin tämä pykälä on muutettuna asetuksella 22 päivältä kesäkuuta 1933, maaherra voinee myöntää työlaitoksen johtajalle tai vartijalle poliisivaltuudet laitoksessa kysymykseen tulevia, määrättyjä poliisitehtäviä varten, ei ole pidetty tarpeellisena yleisesti laajentaa laissa työlaitoksen toimihenkilöiden valtuuksia tässä kohden. Mahdollisesti olisi silti syytä ottaa harkittavaksi, olisiko poliisitoimesta annetun asetuksen säännöksiä näitä tapauksia silmällä pitäen selvennettävä.

18 §:n 2 momentin loppuosa on ehdotettu tarpeettomana poistettavaksi.

19 §:n 5 momentin säännöksiä on laajennettu siten, että myöskin aviottomat lapset voivat, sikäli kuin muut voimassaolevat säännökset sen myöntävät, tulla osallisiksi kuolleen pakkotyöläisen työosuus- ja säästörahoista.

24, 26 ja 27 §. Näissä pykälissä olevat säännökset on ryhmitelty uudelleen siten, että 24 §:ssä, johon on sisällytetty 27 §, tulevat olemaan ainoastaan säännökset huoltolautakunnan tehtävistä sekä uuteen 25 §:ään on sijoitettu poliisipäällikön oikeus tehdä esitys työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä, kun taasen 27 (26) §:n kolmanteen ja uuteen neljänteen momenttiin on otettu säännökset, jotka koskevat esityksen tekemistä työlaitoksesta tai pakkotyölaitoksesta päästämisestä, pakkotyöajan pidentämisestä ja näihin laitoksiinpalauttamisesta. Asianomaisen laitoksen johtokunnan sijasta on ehdotettu jätettäväksi huoltolautakunnalle esityksen tekeminen laitokseen palauttamisesta.

26 (25) §:n 2 momenttiin tehty muutos vastaa muutosehdotusta alkoholistilain 14 §:n 2 momenttiin.

28 ja 29 §. Muutosehdotuksilla näiden pykälien 1 momentteihin on tahdottu selventää huoltolautakunnan tai sen asianomaisen osaston jäsenen sekä lautakunnan edustajan velvollisuuksia, silloin kun on kysymyksessä irtolaiseksi epäillyn henkilön pidättäminen tai kuulustelu.

32 §:n 1 momentista on poistettu säännös uhkasakon määräämisestä holhoojalle selityksen antamisen yhteydessä.

38 §. Hallituksen esityksessä on suuria kuntia silmälläpitäen ehdotettu sellaista järjestelymahdollisuutta, että oikeus määrätä työlaitokseen tai pakkotyölaitokseen voitaisiin valtioneuvoston päätöksellä siirtää maaherralta asianomaisen kunnan huoltolautakunnalle tai sen osastolle, jolloin lautakunnassa tulisi olla puheenjohtajana oikeusministeriön määräämä, tuomarinvirkaan pätevä henkilö. Tällaista järjestelyä on perustelujen mukaan pidetty tarpeellisena maaherrain käsiteltävien irtolaisasiain luvun vähentämiseksi ja näiden asiain käsittelyn jouduttamiseksi ja helpottamiseksi. Valiokunnan käsityksen mukaan on epäiltävää, saavutettaisiinko tällä menettelyllä näitä etuja, koska huoltolautakunnan tai sen osaston päätös kuitenkin olisi esityksen mukaan näissäkin tapauksissa aina alistettava maaherran vahvistettavaksi. Kun sitäpaitsi tämä, tavallaan erikoislaatuinen hallinnollinen tuomioistuin on hallintojärjestelmällemme vieras ja huoltolautakunnan jäsenet, joille jo on laissa siirretty eräitä poliisitehtäviä, tällöin tulisivat olemaan tuomareinakin samoissa asioissa, on valiokunta ehdottanut esilläolevan pykälän poistettavaksi.

41 (42) §:n 5 momentissa on kunnan korvausvelvollisuus niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat irtolaisen pitämisestä valtion työlaitoksessa, ehdotettu puolen sijasta yhdeksi kolmannekseksi sekä valtion osuus kunnalle aiheutuviin vastaaviin kustannuksiin ehdotettu korotettavaksi puolesta kahteen kolmannekseen.

Edelläesitetyn perusteella valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että Eduskunta hyväksyisi lakiehdotukset näin kuuluvina:

Irtolaislaki.

1 luku. Irtolaiset ja heitä koskevat toimenpiteet.

1 §. Irtolainen on tämän lain mukaan:

1) työhön kykenevä henkilö, joka toimettomana, riittäviä elatusvaroja vailla, kuljeksii paikkakunnalta toiselle, elleivät asianhaarat osoita hänen hakevan työtä;
2) sellainen työhön kykenevä henkilö, joka vieroo työtä ja sen vuoksi joutuu köyhäinhoidon tarpeeseen tai tulee ylivoimaiseksi rasitukseksi toiselle henkilölle ja siten ilmeisesti saattaa tämän vaaraan joutua tarvitsemaan köyhäinhoitoa itselleen tai sille, josta hänen lain mukaan on pidettävä huolta;
3) henkilö, jolla on tapana kerjätä tai käyttää toista kerjuuseen taikka sallia, että hänen hoidossaan oleva kahdeksaatoista vuotta nuorempi henkilö kerjää; sekä
4) henkilö, joka pitämällä tapanaan hankkia tuloja hyvien tapojen vastaisilla ja siveellisesti hylättävillä keinoilla taikka muulla elämäntavallaan tuottaa ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle.

Irtolaisena ei kuitenkaan tämän lain mukaan käsitellä henkilöä, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi, eikä mielisairasta, tylsämielistä tai vähämielistä. Sellaista henkilöä on asianomaisen viranomaisen huollettava, niinkuin erikseen säädetään.

2 §. Irtolaista on, milloin se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, varoitettava sekä sen ohessa

1) autettava vapautumaan epäedullisesta ympäristöstä sekä hankkimaan itselleen sopiva asunto tai työpaikka;
2) toimitettava kotipaikkakuntaansa siellä käsiteltäväksi (poist.);
3) avustettava saamaan sairaala- tai muuta hoitoa, jos hän on sellaisen tarpeessa; sekä
4) (poist.) tuettava ja ohjattava muilla sopivilla keinoilla säännölliseen ja kunnialliseen elämäntapaan.

Milloin on ilmeistä, että 1 momentissa mainitut toimenpiteet eivät ole riittäviä, määrättäköön irtolainen irtolaisvalvonnan alaiseksi.

3 §. (kuten hallituksen esityksessa.)

4 §. Irtolaisvalvonta kestää yhden vuoden.

Jos valvonnanalaisena olevan henkilön elämäntavan tai hänen (poist.) osoittamansa käytöksen perusteella on ilmeistä, ettei hän, vapautettuna valvonnasta, viettäisi säännöllistä ja kunniallista elämää,voidaan irtolaisvalvonnan aika pidentää enintään kahdella vuodella.

Irtolaisvalvonta voidaan lakkauttaa ennen määräaikaa, jos on todennäköistä, että valvonnanalainen ilman valvontaakin tulee elämään säännöllisesti ja kunniallisesti. Älköön valvontaa kuitenkaan ilman erityistä syytä lakkautettako, ennenkuin se on kestänyt kuusi kuukautta.

5 - 7 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

2 luku. Laitoshoito.

A. Työlaitokset.

8 - 10 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

11 §. Työlaitokseen otettu on velvollinen alistumaan laitoksen ohjesäännössä säädettyyn järjestykseen, ja tulee hänen kykynsä mukaan laitoksessa suorittaa hänelle määrättyjä töitä. Tarpeellisen valvonnan alaisena voidaan häntä pitää työssä myöskin laitoksen ulkopuolella.

Kirjeet ja muut lähetykset, mitkä työlaitokseen otetulle tulevat tai hän haluaa lähettää, tarkastaa laitoksen johtaja, joka määrää, onko ne perille toimitettava. Jos kirje on osoitettu viranomaiselle, jonka valvonnan alaisena työlaitos on, on kirjeen kirjoittaja oikeutettu sen sulkemaan ja on kirje avaamatta lähetettävä (poist.) perille.

Tulot suoritetusta työstä menevät työlaitokselle, mutta saakoon hoidettava työstään palkkiota sosialiministeriön vahvistamien perusteiden mukaan, ja olkoon palkkiosta muuten voimassa, mitä pakkotyöläisen työosuusrahasta 19 §:ssä säädetään.

12 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

B. Pakkotyölaitokset.

13 ja 14 §. (Kuten hallituksen esityksessä)

15 §. Tämän lain nojalla pakkotyöhön pantua pidettäköön siinä kaksi vuotta.

Jos pakkotyöläisen (poist.) elämäntavan tai hänen (poist.) osoittamansa käytöksen perusteella on ilmeis, ettei hän, päästettynä pakkotyöstä kahden vuoden kuluttua, tulisi elättämään itseänsä kunniallisesti eikä muutoinkaan viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää, voidaan hänen pakkotyöaikansa pidentää enintään yhdellä vuodella.

Pakkotyöläinen, joka aikaisemmin on ollut pakkotyölaitoksessa tai kärsimässä vapausrangaistusta yhteensä ainakin kuusi vuotta, pidettäköön pakkotyössä aina siihen asti, kun on saatu perusteltua aihetta olettaa, että hän vapaaksi päästyään tulee elättämään itsensä kunniallisesti sekä muutoinkin viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää.

16 ja 17 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

18 §. Pakkotyöläistä älköön pidettäkö yhdessä vankien kanssa. Pakkotyöläiset on ikänsä ja kehityksensä mukaan sekä muutoinkin siten ryhmiteltävä ja eroiteltava, että turmelevaa vaikutusta heidän keskensä mahdollisuuden mukaan vältetään ja heidän siveellistä paranemistaan edistetään.

Pakkotyöläinen voidaan pitää yksinäishuoneessa, jos siihen on erityistä syytä (poist.).

19 §. Tulot pakkotyöstä menevät pakkotyölaitokselle, mutta sen pakkotyöläisen hyväksi, joka on kokonaisen kuukauden käyttäytynyt hyvin, merkittäköön siltä kuukaudelta työosuusrahaa oikeusministeriön määrättävien perusteiden mukaan.

Sille, joka sairauden tai muun siihen verrattavan syyn takia ei voi ansaita työosuusrahaa, merkittäköön käytöksen perusteella säästörahaa niiden ohjeiden mukaan, jotka oikeusministeriö antaa.

Työosuusrahaansa ja säästörahaansa voi pakkotyöläinen laitoksen johtajan luvalla ja välityksellä käyttää elatuksen avuksi läheisille omaisilleen sekä enintään puolet työosuusrahasta myöskin kohtuullisen mieliteon tyydyttämiseen tai mukavuuden hankkimiseen.

Jos pakkotyöläinen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on aiheuttanut vahinkoa laitokselle, voi johtokunta käyttää vahingon korvaamiseen hänen työosuus- ja säästörahaansa.

Työosuus- ja säästöraha älköön pakkotyön aikana menkö ulosottoon velasta, johon pakkotyöläinen sitä ennen on joutunut; mutta jos hän karkaa tahi yrittää karata, olkoon työosuus- ja säästöraha laitokselle menetetty. Jos pakkotyöläinen kuolee, maksettakoon työosuus- ja säästöraha kuolinpesälle, jos sen osakkaina on aviopuoliso, lapsia, vanhempia tai aviottomia lapsia, mutta muussa tapauksessa menkööt varat laitokselle.

20 - 22 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

3 luku. Huoltoviranomaiset ja menettely.

23 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

24 §. Huoltolautakunnan asiana on:

1) ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joista 2 §:n 1 momentissa säädetään;
2) päättää irtolaisvalvonnan alaiseksi määräämisestä, valvonta-ajan pidentämisestä tai valvonnan lakkauttamisesta ennen määräaikaa paitsi 10 §:n 3 momentissa ja 16 §:n 2 momentissa mainituissa tapauksissa;
3) antaa irtolaiselle, joka on irtolaisvalvonnan alainen, 3 §:ssä edellytetyt tarkemmat ohjeet ja, milloin siihen on syytä, lupa asunnon tai työpaikan muuttamiseen; sekä
4) tehdä maaherralle esitys työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä (poist.).

Huoltolautakunnalla on oikeus päätöstensä täytäntöönpanoa varten saada virka-apua poliisiviranomaiselta.

(Poist.)

25 §. (uusi). Poliisipäälliköllä olkoon myös oikeus tehdä esitys työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä.

26 (25) §. Työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä päättää maaherra.

Jos maaherra hylkää esityksen työlaitokseen tai pakkotyöhön määräämisestä, palauttakoon asian tarpeellisia toimenpiteitä varten huoltolautakunnalle. Kun maaherra määrää irtolaisen päästettäväksi työlaitoksesta vapaaksi, joko ehdollisesti tai lopullisesti, on maaherralla valta, harkintansa mukaan, samalla määrätä, että huoltolautakunnan tulee irtolaisen huoltamiseksi ryhtyä 2 §:ssä mainittuun toimenpiteeseen.

27 (26) §. Työlaitokseen otetun päästämisestä sieltä ehdollisesti 10 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa sekä ehdollisesti päästetyn palauttamisesta työlaitokseen päättää sosialiministeriö.

Pakkotyöajan pidentämisestä 15 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa sekä pakkotyölaitoksesta ehdollisesti päästämisestä 16 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, niin myös sieltä ehdollisesti päästetyn palauttamisesta laitokseen päättää oikeusministeriö.

Esityksen tekeminen työlaitoksesta tai pakkotyölaitoksesta päästämisestä niin myös pakkotyöajan pidentämisestä on asianomaisen laitoksen johtokunnan asiana. (Poist.)

Esityksen laitokseen palauttamisesta tekee asianomainen huoltolautakunta, mutta voi sen tehdä myöskin poliisipäällikkö.

Kysymys sellaisen pakkotyöläisen pakkotyölaitoksesta päästämisestä, josta säädetään 15 §:n 3 momentissa, on otettava harkittavaksi ainakin kerran vuodessa.

27 §. (Poist.)

28 §. Poliisimiehen (poist.) tulee pidättää henkilö, jota todennäköisillä syillä epäillään irtolaiseksi, ja ensi tilassa toimittaa hänet poliisipäällikön kuulusteltavaksi. Huoltolautakunnan tai sen asianomaisen osaston jäsenellä sekä kaitsijalla ja paikallisella tarkastajalla olkoon myös sama oikeus ja velvollisuus kuin poliisilla, milloin poliisimiestä ei viivytyksettä tavata.

Lautakunnan tai sen asianomaisen osaston jäsenellä, kaitsijalla ja paikallisella tarkastajalla tulee, toimittaakseen pidättämisen, olla sosiaaliministeriön vahvistama tunnusmerkki, joka hänen on pidätettävälle vaadittaessa näytettävä.

29 §. Kuulustelussa (poist.) on soveltuvilta kohdin noudatettava, mitä rikoksesta epäillyn kuulustelusta on säädetty. Huoltolautakunnan edustajan on oltava kuulustelussa saapuvilla, mikäli se viivytyksettä voi tapahtua ja hän sen tarpeelliseksi katsoo.

Jos kuulustelussa ilmenee, että pidätetty on katsottava irtolaiseksi, on poliisipäällikön, laskettuaan, ellei ole syytä vangitsemiseen, pidätetyn vapaaksi, viipymättä ilmoitettava asia huoltolautakunnalle asianmukaista toimenpidettä varten.

Milloin poliisipäällikkö sen nojalla, mitä kuulustelussa on käynyt selville, katsoo, että 2 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä ei ole apua, tai jos pidätetty on kahden viimeisen vuoden kuluessa ollut työlaitoksessa tai pakkotyössä tai vapausrangaistusta kärsimässä taikka jos hän on tuntematon ja kieltäytyy ilmoittamasta nimeään tai kotipaikkaansa tahi perusteltua syytä on epäillä hänen näistä seikoista antamiaan tietoja vääriksi eikä niistä voida heti muulla tavoin saada selkoa, on poliisipäällikön vangittava pidätetty ja viipymättä toimitettava asia maaherran käsiteltäväksi.

30 ja 31 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

32 §. Jos maaherralle on tehty esitys irtolaisen määräämisestä työlaitokseen tai pakkotyöhön eikä irtolaista ole toimitettu maaherran kuulusteltavaksi, antakoon maaherra esityksen viipymättä tiedoksi sille, jota asia koskee, ja, jos tämä on holhouksen alainen, myös hänen holhoojalleen, määräyksin, että näiden on esityksen johdosta määräajassa tiedoksisaannista annettava kirjallinen selitys, (poist.) uhalla että, jos selitys laiminlyödään, asia kuitenkin ratkaistaan (poist.).

Ennenkuin 1 momentissa säädettyihin toimenpiteisiin ryhdytään, voi maaherra, jos esitys tai siihen liittyvä selvitys jossakin osassa on vaillinainen, palauttaa asiakirjat esityksen tekijälle täydennettäviksi taikka hankkia puuttuvan selvityksen muulla tavalla.

33 §. Huoltolautakunnan toimenpiteeseen, joka perustuu tämän lain 2 §:n 1 momenttiin, älköön haettako muutosta. Lautakunnan 2 §:n 2 momentin, 3 §:n, 4 §:n 2 momentin tai 39 §:n 3 momentin nojalla antamaan päätökseen tyytymätön saa siitä valittaa maaherralle; ja on valituskirjat viimeistään neljäntenätoista päivänä sen päivän jälkeen, jona valittaja sai päätöksestä tiedon, annettava lautakunnalle, liittämällä oheen valituksenalainen päätös sekä ne asiakirjat, joilla valittaja tahtoo valitustansa tukea, minkä jälkeen lautakunnan on viipymättä maaherralle lähetettävä valituskirjat omine lausuntoineen sekä lautakunnan päätöksen perusteena olevat asiakirjat.

34 §. Maaherran päätökseen valituksesta, joka on tehty huoltolautakunnan 2 §:n 2 momentin, 3 §:n, 4 §:n 2 momentin tai 39 §:n 3 momentin nojalla antamasta päätöksestä, ei saa hakea muutosta.

Muuhun maaherran päätökseen tyytymätön voi siitä valittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Muutoksenhakemus on annettava maaherralle viimeistään ennen kello kahtatoista kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona valittaja sai päätöksestä tiedon. Valituksenalainen päätös sekä ne asiakirjat, joilla valittaja tahtoo valitustansa tukea, on muutoksenhakemukseen liitettävä. Irtolaisen, jota säilytetään vankilassa, sallittakoon samassa ajassa antaa valituskirjansa vankilan johtajalle, jonka on viipymättä lähetettävä ne maaherralle.

Valituksesta vaatikoon maaherra, milloin syytä siihen on, asianomaisten selitykset ja lähettäköön sitten viipymättä valituskirjat omine lausuntoineen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Edellä 2 momentissa mainittua valitusoikeutta älköön kuitenkaan olko esityksen tehneellä poliisipäälliköllä.

35 - 37 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

38 §. (Poist.)

4 luku Erinäisiä säännöksiä.

38 (39) - 40 (41) §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

41 (42) §. Kustannukset tämän lain nojalla annettavasta virka-avusta sekä irtolaisena vangitun henkilön kuljetuksesta, hänen säilyttämisestään tutkimuksen aikana vankilassa taikka työlaitoksessa tai muussa kunnallisessa laitoksessa ja hänen toimittamisestaan maaherran määräyksestä kotipaikkakuntaansa, niin myös irtolaisen pitämisestä pakkotyölaitoksessa ja maaherran hankkiman 30 §:n 1 momentissa tarkoitetun lääkärinlausunnon hankkimisesta (poist.) on suoritettava valtion varoista.

Oikeudessa toimitettuun todistajain kuulusteluun viranomaisen määräyksestä saapuneelle suoritettakoon korvaus yleisistä varoista noudattaen, mitä on säädetty korvauksen antamisesta yleisistä varoista todistajille virallisen syytteen alaisissa rikosasioissa.

Edellä 1 ja 2 momentissa mainitut kustannukset jäävät valtion vahingoksi.

Kustannusten suorittamisesta, jotka poliisilaitokselle aiheutuvat irtolaisen pidättämisestä, säilyttämisestä ja kuulustelemisesta, noudatettakoon mitä poliisilaitosten menoista on erikseen säädetty.

Irtolaisen pitämisestä valtion työlaitoksessa aiheutuvista kustannuksista, luettuina hoitopäivien mukaan, on sen kunnan, jossa irtolainen on otettu tässä laissa säädetyn käsittelyn alaiseksi, korvattava valtiolle yksi kolmannes. Saman perusteen mukaan valtion on asianomaiselle kunnalle korvattava kaksi kolmannesta kunnalliseen tai yksityiseen työlaitokseen sijoitetun irtolaisen pitämisestä siellä aiheutuvista kustannuksista. Työlaitoksen päiväkustannus hoidokkia kohden on valtioneuvoston päätöksellä määrättävä. Tarkemmat määräykset näiden kustannusten laskemisesta ja tilityksestä sekä korvausten maksamisesta annetaan valtioneuvoston päätöksellä. Siitä irtolaisen hoitokustannusten osasta, mikä jää asianomaisen kunnan vahingoksi, on kunta oikeutettu hakemaan korvausta, niinkuin seuraavassa momentissa säädetään.

Muiden tämän lain mukaisten toimenpiteiden aiheuttamien kustannusten suorittamisesta ja niiden korvaamisesta olkoon vastaavasti noudatettava, mitä köyhäinhoidon antamisesta ja korvaamisesta on säädetty, kuitenkin niin, että nämä kustannukset ovat ainoastaan 2 §:n 1 momentissa mainitussa tapauksessa työllä korvattavat.

42 (43) ja 43 (44) §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

44 (45) §. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1937. Samalla kumotaan huhtikuun 2 päivänä 1883 irtolaisista ja niiden kanssa menettelemisestä annettu asetus ja samana päivänä erinäisistä vaarinotoista irtolaisten kanssa menettelemisestä annettu julistus sekä yleisestä vaivaishoidosta maaliskuun 17 päivänä 1879 annettu asetus, mikäli se koskee kerjäämistä, ynnä niitä muuttavat säännökset, rikoslain 20 luvun 10 §:n 3 momentti ja kaikki muut tämän lain kanssa ristiriidassa olevat säännökset.

Milloin tätä ennen annetussa säännöksessä viitataan johonkin nyt kumottuun lainkohtaan, on tämän lain vastaavaa säännöstä sovellettava ja koskekoon se, mitä yleisestä työstä on sanottu, pakkotyötä.

Laki rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 31 §:n muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain voimaanpanemisesta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun asetuksen 31 § näin kuuluvaksi:

31 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1937.

Laki köyhäinhoitolain 65 §:n muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 1 päivänä kesäkuuta 1922 annetun köyhäinhoitolain 65 § näin kuuluvaksi:

65 §. (Kuten hallituksen esityksessä.)

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1937.
____________________

Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1935.

Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Horelli, varapuheenjohtaja Linna, jäsenet Haga, Kauranen, Kettunen, Kivisalo, Kulovaara, Kääriäinen, Lahtela, Lumme, Paksujalka, Salo, Sarlin, Simojoki ja Tukia sekä varajäsen Koivulahti-Lehto.

Vastalauseita.[muokkaa]

I.

Kun irtolaislain 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi, että irtolaiseksi on katsottava "sellainen työhön kykenevä henkilö, joka vieroo työtä", ja kun tämä säännös niin ylimalkaisesti sanottuna, antaa tilaa mielivaltaiselle tulkinnalle, jota voidaan käyttää moitteettomasti eläviä, mutta työttömyyden vuoksi työnetsinnässä kulkevia työläisiä kohtaan, esim. siten että tarjotaan työtä sellaisilla alipalkoilla, joilla ei voi elää, ja kun perheensä toimeentulosta huolehtiva työläinen tietysti "vieroo" tällaista työtä, jonkavuoksi hänetkin voidaan noin ylimalkaisen säännöksen mukaan julistaa irtolaiseksi ja sen perusteella m. m. riistää häneltä äänioikeus, joka ei ole lain tarkoitus, ja kun tällaisten väärinkäytösten estämiseksi on välttämätöntä että sanamuotoa tässä kohden selvennetään sikäli, että irtolaisuudeksi katsotaan vain sellaisen työn vierominen, joka on riittävästi palkattua, niin ehdotamme,

että Eduskunta hyväksyisi esilläolevan lain 1 §:n 1 momentin 2 kohdan näin kuuluvana:

"2) sellainen työhön kykenevä henkilö, joka vieroo riittävästi palkattua työtä ja senvuoksi joutuu köyhäinhoidon tarpeeseen tai tulee ylivoimaiseksi rasitukseksi toiselle henkilölle ja siten ilmeisesti saattaa tämän vaaraan joutua tarvitsemaan köyhäinhoitoa itselleen tai sille, josta hänen lain mukaan on pidettävä huolta".

Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1935.

Väinö Kivisalo.
Urho Kulovaara.
Pekka Kettunen.
Jalmari linna.
Heikki Kääriäinen.
Alpo Lumme.
Hilma Koivulahti-Lehto.

II.

Hallituksen irtolaislakiesityksen 12 §:n 2 mom. on mielestämme osaksi sekava ja riittämätön työlaitokseen määrättyjen karkaamisyritysten estämiseksi ja karanneiden laitokseen palauttamiseksi sekä järjestyksen ylläpitämiseksi laitoksessa. Kun me emme ole katsoneet riittäviksi niitä määräyksiä, jotka sanotussa esityksessä ovat ja se ehdotuksemme, joka jälempänä esitetään, ei ole tullut valiokunnassa hyväksytyksi, toivomme, että se asian myöhemmissä vaiheissa hyväksyttäisiin, koska on tärkeätä, että laitoksen johtajilla ja vartijoilla on riittävät valtuudet karkausyritysten estämiseen ja karanneiden palauttamiseen sekä järjestyksen pitoon nähden laitoksessa. Tietoisuus laitoksen johtajan ja vartijain riittävistä valtuuksista karkaamisen estämiseksi hillitsee jo niiden yrittämistä ja vaikuttaa hyvän järjestyksen säilymiseen.

Lakiehdotukseen sisältyvän sanamuodon mukaan jää epäselväksi, saako laitoksen johtaja ja vartija käyttää väkivaltaa karkaamisen estämiseksi, karanneiden palauttamiseksi ja järjestyksen säilyttämiseksi vai kuuluuko tämä oikeus yksinomaan vain sille poliisiviranomaiselle, joka johtajan pyynnöstä on mahdollisesti saatu antamaan virka-apua. Jos taas erikseen haettuja poliisimiehen oikeuksia on vain yhdellä tai muutamilla vartijoilla, seuraa siitä, että niissä työryhmissä, joiden vartijoilta puuttuu nuo oikeudet, on varmaan järjestyksen pitäminen vaikeampaa, koska hänen alaisensa tietävät, ettei vartijallaan ole samanlaisia oikeuksia kuin toisilla.

Ehdotuksemme mukaan voitaisiin säästyä tällaisten erikoispoliisioikeuksien hakemisesta, jotka mielestämme olisi saatava kaikille vartijoille, jos mieli yhtäläisen järjestyksen säilyä laitoksen kaikessa toiminnassa.

Mitä tulee irtolaisuuden aiheuttamien kustannusten suorittamiseen, on valiokunta siinä kohden muuttanut hallituksen esitystä niin, että eräissä tapauksissa valtiolle kuuluva osuus kustannusten puoleen suorittamiseen on muutettu kahdeksi kolmannekseksi, kunnan osuuden jäädessä yhdeksi kolmannekseksi. Kun mielestämme kuntain osuudeksi irtolaisten huollosta pitäisi riittää ne kaikki muut moninaiset menot, mitkä eivät ole laitoshoidosta aiheutuneet, pidämme välttämättömänä, että ne menot, jotka aiheutuvat irtolaisten säilyttämisestä työlaitoksessa, matkoista sinne ja takaisin, maksetaan valtion varoista, koska mielestämme irtolainen jo silloin, kun häneen ei ole katsottu muiden huoltotoimenpiteiden vaikuttavan riittävästi, on jo vississä määrässä verrattava rikolliseen, joka on ollut poistettava yleistä rauhaa häiritsemästä.

Kun yleensä liikkuvan väestön ja varsinkin irtolaisen kotipaikkaoikeuden selville saaminen on perin vaikeata, jopa mahdotontakin ja aiheutuu tästä kuntain välillä jatkuvia riitaisuuksia ja maaherranvirastoille ajanhukkaa, pienenisivät nämä riitaisuuden aiheet ehdotuksemme mukaan melkein olemattomiin, samalla kuin useimmissa tapauksissa valtion ja kuntain välinen tilitys, joka on seurauksena valiokunnan ja hallituksenkin ehdottamasta lain muodosta, itsestään helpottuisi.

Ylempänä oleviin perusteluihimme viitaten ehdotamme,

että laki hyväksyttäisiin seuraavan sisältöisenä:

Irtolaislaki.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:

1 - 11 §. (Kuten valiokunnan mietinnössä.)

12 §. Jos työlaitokseen määrätty niskoittelee tai luvatta sieltä poistuu taikka muuten rikkoo laitoksen järjestystä, meneteltäköön hänen suhteensa niinkuin köyhäinhoitolaissa on työlaitokseen otetuista säädetty.

Jos työlaitokseen määrätty yrittää karata tai karkaa, on laitoksen henkilökunnalla oikeus estää karkaaminen ja palauttaa karannut takaisin laitokseen. Laitoksen johtajalla ja vartijoilla on näissä tapauksissa, samoinkuin järjestyksen pidossa laitoksessakin sama oikeus väkivallan käyttöön kuin vangitusta henkilöstä siinä suhteessa säädetään rikoslaissa. Pyynnöstään saakoon laitoksen johtaja ja vartijat tarpeen vaatiessa poliisilta virka-apua.

Anomuksesta voi maaherra myöntää laitoksen henkilökunnalle poliisimiehen oikeudet.

30 - 39 (40) §. (Kuten valiokunnan mietinnössä.)

41 (42) §. Kustannukset tämän lain nojalla annettavasta virka-avusta sekä irtolaisena pidätetyn henkilön kuljetuksesta, hänen säilyttämisestään tutkimuksen aikana ja hänen toimittamisestaan kotipaikkakuntaansa, niin myös irtolaisen pitämisestä työlaitoksessa ja pakkotyölaitoksessa sekä maaherran hankkiman 30 §:n 1 momentissa tarkoitetun lääkärin lausunnon hankkimisesta suoritetaan valtion varoista.

Oikeudessa toimitettuun todistajain kuulusteluun viranomaisen määräyksestä saapuneelle suoritettakoon korvaus yleisistä varoista noudattaen, mitä on säädetty korvauksen antamisesta yleisistä varoista todistajille virallisen syytteen alaisissa rikosasioissa.

Edellä 1 ja 2 momentissa mainitut kustannukset jäävät valtion vahingoksi.

Kustannusten suorittamisesta, jotka poliisilaitokselle aiheutuvat irtolaisen pidättämisestä, säilyttämisestä ja kuulustelemisesta, noudatettakoon, mitä poliisilaitosten menoista on erikseen säädetty.

Muiden tämän lain mukaisten toimenpiteiden aiheuttamien kustannusten suorittamisesta ja niiden korvaamisesta olkoon vastaavasti noudatettava, mitä köyhäinhoidon antamisesta ja korvaamisesta on säädetty, kuitenkin niin, että nämä kustannukset ovat ainoastaan 2 §:n 1 momentissa mainitussa tapauksessa työllä korvattavat.

42 (43) - 44 (45) §. (Kuten valiokunnan mietinnössä.)

Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 1935.

S. Salo.
M. O. Lahtela.

Yhdymme edellä olevaan vastalauseeseen, mikäli se koskee lain 12 §:ää.

Jooseppi Kauranen.
Elias Simojoki.
Elias Tukia.

III

Irtolaislakiesityksen 41 §:n 5 momentin (hallituksen esityksen 42 §:n 5 momentin) laki- ja talousvaliokunta on muuttanut siten, että irtolaisen pitämisestä valtion työlaitoksessa aiheutuneista kustannuksista olisi tässä lain paikassa säädetyn kunnan korvattava valtiolle yksi kolmannes, eikä puolet, samalla kuin valtion vuorostaan olisi asianomaiselle kunnalle korvattava kaksi kolmannesta, eikä vain puolet, niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat irtolaisen pitämisestä kunnallisessa tai yksityisessä työlaitoksessa.

Puolestani en ole voinut yhtyä valiokunnan enemmistön kantaan tässä kohdin.

Kysymyksenalaisen pykälän mukaan suorittaisi valtio kokonaisuudessaan kustannukset virka-avusta sekä irtolaisena vangitun henkilön kuljetuksesta, hänen säilyttämisestään tutkimuksen aikana vankilassa taikka työlaitoksessa ja hänen toimittamisestaan maaherran määräyksestä kotipaikkakuntaansa, niin myös irtolaisen pitämisestä pakkotyölaitoksessa, maaherran määräämän lääkärin lausunnon hankkimisesta sekä oikeudessa kuultujen todistajain palkkioista, joten hallituksen esityksessä valtion kannettaviksi määrättyjen kustannusten ala ei ole suppeampi kuin on säädetty yleiseen työhön tuomittaviin irtolaisiin nähden voimassaolevassa 1883 vuoden irtolaisasetuksessa, vaan pikemminkin päinvastoin.

Lakiesityksessä olevat lievempiin tapauksiin sovellettavat huoltotoimenpiteet taasen ovat, joskin järjestelmällisesti tehostettuina, verrattavissa 1883 vuoden asetuksen säätämiin. - Jos valiokunnan ehdottama jako työlaitoshoidosta aiheutuvista kustannuksista tulisi laiksi, kävisi varmaankin niinkuin hallituksen perusteluissa on osoitettu, s.o. niin, että huoltolautakunnat pyrkisivät toimittamaan työlaitoksiin mahdollisimman monet hoidokeistaan, kuntien eduksi ja valtion vahingoksi, josta vuorostaan koituisi tarpeetonta lisätyötä lääninhallituksille. Suhteellinen tasapaino ja lain tarkoitus saavutettaneekin parhaiten hallituksen esittämällä tavalla eli siten, että asianomainen kunta korvaa valtion työlaitoksessa annetun hoidon kustannuksista puolet valtiolle ja valtio kunnallisessa ja yksityisessä työlaitoksessa annetun hoidon kustannuksista puolet kunnalle. Samalla kuin irtolaiskäsite laajennetaan siten kuin lakiesityksessa on tapahtunut, on senkin vuoksi perusteltua syytä pysyä työlaitoshoidon kustannusten jaossa resiprositeetin pohjalla eikä järjestää asiaa niin, että taloudellinen etu houkuttelee huoltolautakuntaa toimittamaan henkilöitä työlaitokseen.

Näin ollen ehdotankin,

että lakiehdotuksen 41 §:n 5 momentti hyväksyttäisiin sellaisena kuin se on hallituksen esityksessä (esityksen 42 §:n 5 momentti).

Helsingissä huhtikuun 2 päivänä 1935.

Bruno Sarlin.

Edellä olevaan vastalauseeseen yhdyn.

Edvard Haga.

Suuren valiokunnan mietintö N:o 54 hallituksen esityksen johdosta irtolaislaiksi.[muokkaa]

Suuri valiokunta on, yllämainitun sekä muiden sanottuun hallituksen esitykseen sisältyvien, samaa asiaa koskevain lakiehdotusten oltua valmisteltavina valiokunnan jaostossa, joka on kuullut asiantuntijoita, käsitellyt lakiehdotukset ja päättänyt yhtyä kannattamaan laki- ja talousvaliokunnan mietinnössä n:o 3 esitettyjä ehdotuksia tästä jäljempää näkyvin muutoksin. Suuri valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että Eduskunta hyväksyisi lakiehdotukset näin kuuluvina

Irtolaislaki.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:

1 luku. Irtolaiset ja heitä koskevat toimenpiteet.

1 §. Irtolainen on tämän lain mukaan:

1) työhön kykenevä henkilö, joka toimettomana, riittäviä elatusvaroja vailla, kuljeksii paikkakunnalta toiselle, elleivät asianhaarat osoita hänen hakevan työtä;
2) sellainen työhön kykenevä henkilö, jolla on tapana vieroksua työtä ja sen vuoksi joutuu köyhäinhoidon tarpeeseen tai tulee ylivoimaiseksi rasitukseksi toiselle henkilölle ja siten ilmeisesti saattaa tämän vaaraan joutua tarvitsemaan köyhäinhoitoa itselleen tai sille, josta hänen lain mukaan on pidettävä huolta;
3) henkilö, jolla on tapana kerjätä tai käyttää toista kerjuuseen taikka sallia, että hänen hoidossaan oleva kahdeksaatoista vuotta nuorempi henkilö kerjää; sekä
4) henkilö, joka pitämällä tapanaan hankkia tuloja hyvien tapojen vastaisilla ja siveellisesti hylättävillä keinoilla taikka muulla elämäntavallaan tuottaa ilmeistä vaaraa yleiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai siveellisyydelle.

Irtolaisena ei kuitenkaan tämän lain mukaan käsitellä henkilöä, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi, eikä mielisairasta, tylsämielistä tai vähämielistä. Sellaista henkilöä on asianomaisen viranomaisen huollettava, niinkuin erikseen säädetään.

2 - 7 §. (Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

2 luku. Laitoshoito.

A. Työlaitokset.

8 - 12 §. (Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

B. Pakkotyölaitokset.

13 -14 §. (Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

15 §. Tämän lain nojalla pakkotyöhön pantua pidettäköön siinä kaksi vuotta.

Jos pakkotyöläisen elämäntavan tai hänen osoittamansa käytöksen perusteella on ilmeistä, ettei hän, päästettynä pakkotyöstä kahden vuoden kuluttua, tulisi elättämään itseänsä kunniallisesti eikä muutoinkaan viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää, voidaan hänen pakkotyöaikansa pidentää enintään yhdellä vuodella.

Pakkotyöläistä, joka aikaisemmin on ollut pakkotyölaitoksessa tai kärsimässä vapausrangaistusta yhteensä ainakin kuusi vuotta, pidettäköön pakkotyössä aina siihen asti, kun on saatu perusteltua aihetta olettaa, että hän vapaaksi päästyään tulee elättämään itsensä kunniallisesti sekä muutoinkin viettämään työteliästä ja säännöllistä elämää.

16 - 22 §. (Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

3 luku. Huoltoviranomaiset ja menettely.

23 - 37 §. (Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

4 luku. Erinäisiä säännöksiä.

38 - 44 §. (Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

Laki rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 31 §:n muuttamisesta.

(Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

Laki köyhäinhoitolain 65 §:n muuttamisesta.

(Laki- ja talousvaliokunnan mietinnön mukaisesti.)

Helsingissä 21 päivänä syyskuuta 1935.

Eduskunnan vastaus Hallituksen esitykseen irtolaislaiksi.[muokkaa]

Eduskunnalle on vuoden 1934 valtiopäivillä annettu Hallituksen esitys N:o 94 irtolaislaiksi, ja nyt koolla oleva Eduskunta, jolle Laki- ja talousvaliokunta on asiasta antanut mietintönsä N:o 3, on ottanut asian lopullisesti käsiteltäväkseen.

Lakiehdotuksen 12 §:n kohdalla Eduskunta on ottanut harkittavakseen kysymyksen poliisivaltuuksien myöntämisestä työlaitoksen henkilökunnalle tai ainakin sen johtajalle ja vartijoille. Eduskunnan mielestä olisi syytä ottaa harkittavaksi, olisiko poliisitoimesta annetun asetuksen säännöksiä näitä tapauksia silmälläpitäen selvennettävä.

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait:

[[Lakeja ei ole tallennettu tähän, vaan irtolaislaki on omalla sivullaan.]

Katso myös[muokkaa]