Hallituksen esitys Eduskunnalle kastroimislaiksi 1969

Hallituksen esitys Eduskunnalle kastroimislaiksi.

1969 vuoden valtiopäivät n:o 106.

Voimassa olevan 17 päivänä helmikuuta 1950 annetun kastroimislain (84/50) säännökset kastroimisen edellytyksistä eivät vastaa nykyistä käsitystä kastraatiosta, minkä lisäksi sen menettelytapasäännöksiä on pidettävä puutteellisina. Tähän nähden ja kun Eduskunnalle on annettu hallituksen esitykset laiksi raskauden keskeyttämisestä ja steriloimislaiksi, joihin osiltaan kastroimislaki liittyy, on pidetty tarkoituksenmukaisena ehdottaa säädettäväksi myös uusi kastroimislaki.

Kastroinnin merkitystä arvosteltaessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, vaikuttaako kastroiminen siltä toivotulla tavalla eli kastroidun sukuvietin hävittävästi, sekä siihen, onko kastroimisella haitallisia vaikutuksia eli aiheuttaako se kastroidulle fyysisiä tai psyykkisiä puutosoireita tai muita häiriöitä.

Viime vuosikymmenien umpieritysopillisten (endokrinologisten) tutkimusten valossa on käsitys siitä, että seksuaalitoiminnat olisivat riippuvia yksinomaan sukurauhasten toiminnasta, osoittautunut virheelliseksi. Sukupuoliseen käyttäytymiseen vaikuttavat lisäksi hyvin huomattavassa määrin lisämunuaisten kuorikerroksen androgeeniset hormonit sekä aivolisäkkeessä ja hypotalamuksessa sijaitsevat keskukset.

Nykyaikainen psykodynaaminen psykiatria on kiinnittänyt huomiota siihen, miten perustavanlaatuinen merkitys sukupuolisella identifikaatiolla on persoonallisuuden kehityksen kannalta. Sukupuolisen käyttäytymisen pysyvät häiriöt johtuvat enemmän persoonallisuuden kehityksen häiriöistä kuin hormonien virheellisestä toiminnasta.

Molempien mainittujen tieteenhaarojen tutkimustulosten mukaan kastraatio ei keskimäärin vaikuta toivotulla tavalla kastroituun. Kastroidulla säilyvät seksuaaliseen tyydytykseen tähtäävät viettipyrkimykset yleensä täysin ennallaan.

Kastroimisesta säännöllisesti seuraavat hormonaaliset häiriöt saattavat aiheuttaa elimistössä huomattavia aineenvaihdunnallisia, jopa yksilön terveyttä vaarantavia muutoksia. Naisilla vaaran katsotaan olevan suuremman kuin miehillä. Usein kastroiminen on omiaan aiheuttamaan alemmuudentuntoja ja niihin liittyviä monenlaisia neuroottisia ja depressiivistyyppisiä häiriöitä. Nämä eivät johdu vain kastroinnin suoranaisesta, hormonitoimintoihin liittyvästä vaikutuksesta, vaan myös psykologisista syistä.

Kaikkiin ihmisryhmiin kastraatio ei vaikuta tutkimustulosten mukaan samalla tavoin. Vapaaehtoinen, nimenomaan henkilön omaan aloitteeseen perustuva kastroiminen on ollut tuloksellisempaa kuin pakollinen kastroiminen. Mielisairaisiin, syvästi vajaamielisiin tai vaikeisiin psykopaatteihin kastroimisella ei yleensä ole havaittu olevan toivottua vaikutusta.

Niinikään kastraation haittavaikutukset ovat olleet suurimmat niissä ryhmissä, joissa sen menestys edellä sanotun mukaan on ollut huonoin. Kun esimerkiksi mielisairailla ja niin sanotuilla rajatilatapauksilla sukupuolinen identiteetti usein on muutenkin horjuva ja siten alemmuudentuntoja ja konfliktejä aiheuttava, niin kastroimisen seurauksena ne saattavat entisestään pahentua ja hyvinkin voimakkaasti vaikuttaa henkilön psyykkiseen tilaan. Nuorten kastroiminen on osoittautunut erityisen vahingolliseksi.

Varsinaisesta pakkokastraatiosta säädetään voimassa olevan kastroimislain 1 §:n 1 momentissa. Siinä mainituin kriminaalipoliittisin edellytyksin henkilö voidaan ilman omaa suostumustaan kastroida. Tosiasiallisesta pakkokastraatiosta on kysymys nykyisen lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Säännöksen mukaan mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa hoidettavana oleva sielullisesti vajaakykyinen tai pysyvästi mielisairas henkilö voidaan ilman omaa suostumustaan kastroida, jos hän sukuviettinsä vuoksi on, luotettavan selvityksen mukaan, vaarallinen toiselle henkilölle. Kun viimeksi mainitun lainkohdan säätelemissä tapauksissa ei vaadita holhoojan tai erityisesti määrätyn uskotun miehen suostumusta, sääntely muistuttaa läheisesti 1 momentin mukaista varsinaista pakkokastraatiota. Vapaaehtoisesta kastraatiosta on kysymys kastroimislain 2 §:n tapauksissa.

Voimassa olevan lain 1 §:ssä tarkoitettua pakkokastraatiota ei voida nykyisten käsityskantojen mukaan pitää hyväksyttävänä, jonka vuoksi se ehdotetaan poistettavaksi. Pakkokastraatio syvälle yksilön ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvana toimenpiteenä loukkaa yksilön oikeuspiiriä enemmän kuin yhteiskunnan kannalta on välttämätöntä; ei ole osoitettavissa kriminaalipoliittista tarvetta pakkokastraation käyttämiselle, koska seksuaalirikosten uusiminen on vähäistä. Pakkokastraatiolla ei tutkimusten mukaan keskimäärin ole siltä toivottuja hoidollisia tai kriminaalipoliittisia vaikutuksia kastroituun, toisin sanoen se ei hävitä hänen sukuviettiään ja estä häntä uusimasta seksuaalirikoksia.

Nykyisen lain voimassaolon aikana vapaaehtoisia kastroimisanomuksia on ollut vähän, eikä niitäkään ole kaikkia hyväksytty. Niinpä vuoden 1960 jälkeen ei ole hyväksytty ainoatakaan. Kun kuitenkin, niin kuin edellä sanotusta on käynyt ilmi, vapaaehtoisen kastroimisen onnistumisen edellytykset ovat melkoista paremmat kuin pakollisen, tulisi yksilön valinnanvapauden periaatteen mukaisesti vapaaehtoisen kastroinnin mahdollisuus säilyttää. Kun vapaaehtoisessakin kastroinnissa on kysymys sangen vakavanlaatuisesta toimenpiteestä, kastroimisedellytyksille ja -menettelylle on kuitenkin asetettava erityisen tiukat vaatimukset.

Lakiehdotuksen 1 §:n mukaan voidaan lupa kastroimiseen antaa, jos on syytä otaksua, että kastroimista haluavalle aiheutuu hänen sukuviettinsä takia vaikeita sielullisia kärsimyksiä tai muita vakavia haittoja ja että kastroiminen niitä vähentäisi. Indikaatiota on täten pidettävä humanitäärisina. Nykyisen lain vastaavaan säännökseen, 2 §:ään, sisältyvät kriminaalipoliittisiin syihin viittaavat lausumat, että sukuvietin takia olisi jouduttava tekemään rikoksia tai että vaikeiden sielullisten kärsimysten tai muiden vakavien haittojen olisi johduttava sukuvietin luonnottomasta voimakkuudesta tai suuntautumisesta, ehdotetaan poistettavaksi.

Edellä lausutun perusteella lakiehdotuksen 2 §:ään on sisällytetty määräys, ettei sitä, joka ei ole täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuotta tai joka on mielisairas, syvästi vajaamielinen tai erittäin vaikeasti sielullisesti häiriytynyt, saa kastroida.

Luvan kastroimiseen antaa lakiehdotuksen mukaan edelleen lääkintöhallitus. (3 §). Muutoksenhakuoikeus on poistettu, koska ehdotuksen mukaan päätös perustuu aina kastroimista haluavan omaan hakemukseen. Nykyiseen vastaavaan säännökseen verrattuna on tässä pykälässä uutta endokrinologiaa edustavan lisäjäsenen sisällyttäminen pykälässä mainittujen lisäjäsenten joukkoon. Kun lakiehdotuksen 1 §:ään ei ole sisällytetty kriminaalipoliittisiin syihin viittaavaa lausumaa kastroimisedellytyksissä, ei näin ole välttämätöntä, että oikeustiedettä edustava jäsen olisi nimenomaan rikosoikeustiedettä edustava.

Lakiehdotuksen 6 §:n säännös mahdollistaa kastroimisen suorittamisen lykkäämisen esimerkiksi silloin, kun henkilöä ei voida pitää erittäin vaikeasti sielullisesti häiriytyneenä, mutta kuitenkin hyvin lähellä sellaista olevana ja on syytä olettaa sairauden pahenevan määräajan kuluessa. Myöhempien lisätutkimusten perusteella saatetaan sitten todeta, ettei henkilöä voida kastroida kastroimislain 1 ja 2 §:ssä säädettyjen edellytysten puuttumisen vuoksi, jolloin kastroimisen suorittaminen raukeaa. Niinikään kastroimista voidaan haluta depressiivisessä tilassa. Määräajan kuluttua ja sairauden parannuttua henkilö on saattanut luopua ajatuksestaan.

Katumisriskin vähentämiseen pyritään 6 §:n 2 momentin määräyksellä, jonka mukaan asianomainen henkilö voi milloin tahansa ennen kastroimisen suorittamista peruuttaa hakemuksensa.

Lakiehdotuksen 8 - 10 §:ssä olevat rangaistussäännökset ovat yhdenmukaiset raskauden keskeyttämisestä annetun lakiehdotuksen 12 - 14 §:n ja steriloimislakiehdotuksen 8 - 10 §:n kanssa.

Sen perusteella, mitä edellä on lausuttu, Eduskunnan hyväksyttäväksi annetaan seuraava lakiehdotus:

Kastroimislaki.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §. Kastroimiseen voidaan asianomaisen henkilön omasta vakaasta hakemuksesta antaa lupa, jos on syytä otaksua, että hänelle hänen sukuviettinsä takia aiheutuu vaikeita sielullisia kärsimyksiä tai muita vakavia haittoja ja että kastroiminen niitä vähentäisi.

2 §. Sitä, joka ei ole täyttänyt kahtakymmentäyhtä vuotta tai joka on mielisairas, syvästi vajaamielinen tai erittäin vaikeasti sielullisesti häiriytynyt, ei saa kastroida.

3 §. Kastroimiseen voidaan ryhtyä vain lääkintöhallituksen luvalla. Nämä ja muut tässä laissa tarkoitetut lääkintöhallitukselle kuuluvat asiat käsitellään erityisistunnossa oikeustiedettä, psykiatriaa ja endokrinologiaa edustavien lisäjäsenten saapuvilla ollessa, niin kuin siitä asetuksella tarkemmin säädetään.

Lääkintöhallituksen asiasta antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

4 §. Ennen kastroimista koskevan päätöksen tekoa on suoritettava tutkimuksia henkilön terveydentilan selville saamiseksi, niin kuin siitä asetuksella tarkemmin säädetään.

5 §. Ennen kastroimista koskevan päätöksen tekoa on, mikäli mahdollista, varattava aviopuolisolle, holhoojalle ja, jos henkilö on otettu yleiseen laitokseen, sen johtajalle tilaisuus esittää käsityksensä asiassa.

6 §. Lääkintöhallitus voi luvan myöntävässä päätöksessään määrätä kastroimisen suorittamisen lykättäväksi enintään yhden vuoden määräajaksi päätöksen antamisesta.

Asianomainen henkilö voi milloin tahansa ennen kastroimisen suorittamista peruuttaa hakemuksensa.

7 §. Kastroimisen sekä siihen mahdollisesti liittyvän jälkitarkastuksen ja -hoidon suorittaa laillistettu lääkäri lääkintöhallituksen määräämässä sairaalassa.

8 §. Se, joka on ottanut osaa tässä laissa mainitun asian käsittelyyn taikka viran puolesta tai muuten tehtävässään saanut siitä tiedon, ei saa sivulliselle ilmaista, mitä siten on tullut hänen tietoonsa.

Se, joka rikkoo 1 momentissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden, tuomittakoon sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi.

9 §. Se, joka on suorittanut luvalliseksi todettavan kastroimisen tai sitä yrittänyt tämän lain säännöskiä noudattamatta, tuomittakoon sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

10 §. Se, joka vastoin parempaa tietoaan on antanut viranomaiselle tai lääkärille väärän lausunnon tai ilmoituksen kastroimista koskevassa asiassa, tuomittakoon, jollei rikoksesta muutoin seuraa ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

11 §. Tätä lakia ei sovelleta sellaiseen sukuelimiä koskevaan toimenpiteeseen, joka on tarpeellinen ruumiillisen sairauden johdosta.

12 §. Tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta annetaan tarvittaessa asetuksella.

13 §. Tämä laki tulee voimaan .. päivänä .....kuuta 19.., ja sillä kumotaan 17 päivänä helmikuuta 1950 annettu kastroimislaki (84/50).

Naantalissa 24 päivänä kesäkuuta 1969.

Tasavallan Presidentti URHO KEKKONEN

Sosiaali- ja terveysministeri A-L. Tiekso