Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotaan syyllisten rankaisemisesta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

1945 vuoden valtiopäivät N:o 54.


Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhtyneen Kuningaskunnan välillä 19 päivänä syyskuuta 1944 tehdyn välirauhansopimuksen 13 artiklan mukaan Suomi on sitoutunut yhteistoimintaan Liittoutuneiden Valtojen kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi. Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain johtavien valtiomiesten varsinkin Berlinin konferenssissa tekemistä päätöksistä sekä Ison-Britannian, Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Ranskan edustajain 8 päivänä elokuuta 1945 tekemästä sotarikollisten tuomitsemista varten asetettavaa kansainvälistä tuomioistuinta koskevasta sopimuksesta käy ilmi, että sotarikoksiin luetaan ei vain rikkomukset sodan lakeja ja tapoja vastaan vaan myös sotasyyllisyys.

  Koska Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ei sisällä säännöksiä sotaan syyllisten rankaisemisesta, on välirauhansopimuksen 13 artiklan täyttämiseksi siinä suhteessa välttämätöntä täydentää lainsäädäntöä, jolloin myös luovutaan tasavallan presidentin ja valtioneuvoston jäsenten virkatointen rangaistavaisuutta rajoittavista säännöksistä. Oikeudenkäynnin jouduttamiseksi ja yhtenäistämiseksi on tarpeen keskittää syytteiden tutkiminen saman tuomioistuimen käsiteltäväksi.

  Hallituksen tämän johdosta laatiman lakiehdotuksen mukaan olisi rangaistava sitä, joka hallituksessa ratkaisevalla tavalla on vaikuttanut Suomen liittymiseen sotaan vuonna 1941 Neuvostoliittoa tai Englantia vastaan tahi joka on ratkaisevalla tavalla sodan aikana estänyt rauhan aikaansaamista. Muista sotaan liittymistä tai sen jatkamista tarkoittavista teoista ei syytettä sitä vastoin saisi ollenkaan nostaa. Lakiehdotuksen mukaan olisi rangaistus kuritushuonetta määräajaksi tai elinkaudeksi taikka vankeutta.

  Syytteet sodan aloittamisesta ja jatkamisesta käsittelisi lakiehdotuksen mukaan erityinen sotasyyllisyysoikeus, joka olisi pätevä syytetyn virka-asemasta huolimatta käsittelemään kaikki ehdotetun lain nojalla rangaistavat teot. Sotasyyllisyysoikeuteen kuuluisi puheenjohtajana korkeimman oikeuden presidentti ja jäseninä korkeimman hallinto-oikeuden presidentti sekä Helsingin yliopiston lainopillisen tiedekunnan keskuudestaan valitsema professori ynnä kaksitoista Eduskunnan valitsijamiesten suhteellisilla vaaleilla valitsemaa jäsentä. Syytteen nostamisesta sotasyyllisyysoikeudessa määräisi valtioneuvosto oikeuskanslerin esityksestä ja syytettä ajaisi oikeuskansleri. Sotasyyllisyysoikeuden toiminta olisi järjestettävä valtakunnanoikeudesta voimassa olevien säännösten mukaan, kuitenkin niin, että armahduksen myöntäminen ei ole riippuvainen sotasyyllisyysoikeuden esityksestä. Asian poikkeuksellisesta luonteesta johtuen olisi tämän lain mukaan rangaistaville teoille asetettava lyhyt vanhentumisaika, minkä vuoksi on ehdotettu säädettäväksi, että syyteoikeus on rauennut, jollei valtioneuvosto ole määrännyt syytettä nostettavaksi vuoden 1945 kuluessa.

  Ehdotettu laki olisi säädettävä perustuslain säätämisestä määrätyssä järjestyksessä ja käsiteltävä kiireellisenä.

  Sen perusteella, mitä edellä on lausuttu, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki
sotaan syyllisten rankaisemisesta.

  Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhtyneen Kuningaskunnan välillä 19 päivänä syyskuuta 1944 tehdyn välirauhansopimuksen 13 artiklan määräysten täyttämiseksi seuraavaa:

1 §.  Joka hallituksessa ratkaisevalla tavalla on vaikuttanut Suomen liittymiseen sotaan vuonna 1941 Saksan rinnalla Sosialististen Neuvostotasavaltain Liittoa taikka Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhtynyttä Kuningaskuntaa vastaan tai estänyt sodan aikana rauhan aikaansaamista, tuomittakoon virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi kuritushuoneeseen määräajaksi tai elinkaudeksi taikka vankeuteen.

  Mitä hallitusmuodon 47 §:ssä ja eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatointen lainmukaisuutta 25 päivänä marraskuuta 1922 annetun lain 7 §:ssä on säädetty, älköön estäkö tuomitsemasta rangaistukseen tasavallan presidenttinä ja valtioneuvoston jäsenenä toiminutta henkilöä 1 momentissa tarkoitetusta teosta.

2 §.  Tässä laissa tarkoitetut syytteet käsittelee erityinen sotasyyllisyysoikeus.

  Sotasyyllisyysoikeuteen kuuluu puheenjohtajana korkeimman oikeuden presidentti ja jäseninä korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, Helsingin yliopiston lainopillisen tiedekunnan professori, jonka ynnä varamiehen mainittu tiedekunta valitsee keskuudestaan, sekä kaksitoista muuta jäsentä, jotka ynnä tarvittavat varajäsenet eduskunnan valitsijamiehet valitsevat suhteellisilla vaaleilla. Jos korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden presidentti on esteellinen tai estynyt, kutsutaan hänen sijaansa jäseneksi saman tuomioistuimen vanhin jäsen. Puheenjohtajan sijaan astuu tarvittaessa korkeimman hallinto-oikeuden presidentti.

3 §.  Syytteen nostamisesta sotasyyllisyysoikeudessa määrää valtioneuvosto oikeuskanslerin esityksestä.

4 §.  Syytettä sotasyyllisyysoikeudessa ajaa oikeuskansleri.

5 §.  Oikeus syyttää tässä laissa tarkoitetusta rikoksesta olkoon rauennut, jollei valtioneuvosto ole vuoden 1945 aikana määrännyt syytettä nostettavaksi.

6 §.  Muista kuin 1 §:ssä mainituista Suomen liittymistä sotaan vuonna 1941 ja sodan jatkamista tarkoittavista teoista älköön syytettä nostettako.

7 §.  Mikäli tässä laissa ei ole toisin säädetty, on sotasyyllisyysoikeuteen nähden soveltuvin osin noudatettava, mitä valtakunnanoikeuden ja sen puheenjohtajan toiminnasta on voimassa.

  Sotasyyllisyysoikeudessa tuomittujen armahtamisesta on kuitenkin voimassa, mitä tasavallan presidentin armahdusoikeudesta on hallitusmuodossa säädetty.

Helsingissä 21 päivänä elokuuta 1945.
Tasavallan Presidentti
MANNERHEIM.


V.t. oikeusministeri Johan Helo.