Harmaat talot
| Harmaat talot. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen |
Järvien rannoilla, peltojen keskellä lepäävät hiljaisina harmaat talot. Peltojen takana humajavat vihreät metsät.
Näissä harmaissa taloissa elävät ihmiset onnellista, rauhallista elämää. Päivät kuluvat hiljaisessa työssä ja touhussa, suuret ja järkyttävät tapaukset eivät heidän vertansa monesti vuodessa riehuta.
Metsä humisee tummaa, vihreätä soittoaan, ihmisten elämä ei paljon siihen väritystä lisää. Sama kaiho ja hiljainen hilpeys kuin metsien sävelissä soi myös nuorten lauluissa teillä ja tyynillä vesillä.
Harmaat talot... ruispeltojen keskellä lepäävät ihmisten asunnot, te olette samaa olemusta kuin muukin luonto teidän ympärillänne. Samaa kuin kankaat, mäet ja rantojen lehdot. Seinähirret ovatkin hakatut peltoaidan takaa, siksi ne sointuvatkin yhteen ympäröivän metsän ja vainioiden kanssa.
Sorsat soutelevat rauhassa saunarannan ruohikossa, riihen takana kuhertavat teeret ja arka jäniskin pistäytyy joskus kaalimaan herkkuja maistelemaan.
Harmaiden talojen suurin ilohetki vuodessa on juhannus. Silloin on ilmassa lempeä, juhlallinen rauha. Heilimöivä ruis tuoksuu, päivä paistaa ja pihoja kaunistavat vihreät koivut. Puhtaalla lattialla on riivittyjä lehtiä, ikkunoilla kukkivia tuomen ja pihlajan oksia. Pöydillä hekottavat pannurieskat ja vehnäset... Iltasella tanssimaan ja iloitsemaan kokkotulen ympärille! – Juhannus on harmaiden talojen pyhin ja suurin juhla.
Te ilon ja riemun viuluniekat! Jos tahdotte harmaiden talojen suosiota niittää, niin soittakaa juhannuksen laulavia, hilpeitä säveliä. Ne lämmittävät rauhallista rintaa. Niitä kun soitatte, saavutatte otsallenne tuoksuvat seppeleet.
Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.