Hattelmalan rautakautinen kätkölöytö

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hattelmalan rautakautinen kätkölöytö.

Kirjoittanut Julius Ailio


Hattelmalan rautakautinen kätkölöytö..


Syyskuun lopulla v. 1925 ilmoitti «Häme»-lehden toimittaja, maisteri Apala Kansallismuseoon, että neiti Sylvi Laaksonen oli kukkamultaa hakiessaan pähkinäpensaiden alta Hattelmalan harjun lounaisrinteeltä tavannut erään maakiven juurelta, 30 syvältä, kuokkansa kärkeen löydön, joka sisälsi useita kymmeniä erilaisia pakanuuden aikaisia pronssista tehtyjä naisten koruesineitä. Tämän ilmoituksen perusteella saattoi heti päättää, että puheena oli n.s. kätkölöytö, jonka omistaja syystä tai toisesta oli aikanaan piilottanut kiven koloon. Kun entiset kätkölöydöt maassamme tavallisimmin ovat olleet aarteita, sisältäen hopeakoruja ja –rahoja y.m.s. arvokkaita esineitä, oli tämä löytö pronssiesineiden runsauden vuoksi huomiota herättävä. Tämän kirjoittaja lähti sen vuoksi heti paikkaa tutkimaan ja löytöä tuomaan Kansallismuseon kokoelmiin, jonka luettelossa se sai n:on 8615.
Löytöpaikka on Hämeenlinnan maalaiskunnassa, kirkkovuori nimisellä palstatilalla. Siinä ei näkynyt merkkiäkään enemmistä löydöistä, ei myöskään kääreestä, jossa esineet luultavasti olivat olleet ja joka tietysti on mädäntynyt, jos kääre on ollut esim. vaatetta. Tuhkaa, palaneita luusiruja t.m.s., joka viittaisi kalmiston olemassaoloon, ei myöskään näkynyt, eikä paikka jyrkkyytensä tähden olisi ollut sopivakaan kalmistoksi. Paikkakuntalaiset ovat jäljestä päin omin luvin etsiskelleet lisää löytöjä harjusta löytämättä kuitenkaan mitään.
Kaikki löydetyt esineet (kuva 3) ovat enemmän tai vähemmän turmeltuneita naisten koruja tai tällaisten palasia. Pyöreitä kupurasolkia on 17 kappaletta; enimmät niistä ovat Länsi-Suomessa viikinkiajan alkupuolella tavallisia muotoja. Rintaketjujen osia on nähtävänä kolmannella rivillä (1:nen, 2:nen, 6:s ja 7:s esine). Neljännen rivin keskellä on ”lohikäärmesolki” kansainvaellusajan tyyliä, 700-luvulta J.Kr. Sen alapuolella on kolme n.s. rapusolkea samoin 700-luvulta. Alimmassa rivissä keskellä on rannerenkaan palasia n. 900-vaiheilta (viimeistä edellisenä rivissä), ja kolmantena vasemmalta luettuna hevosenkengän muotoinen solki 900-luvulta j.Kr. Muut esineet ovat erilaisten korujen palasia, pronssilankaa j.n.e.
Erityisesti mainittava on 3:nen rivin 3:s esine, joka on myös erikseen kuvattu (kuva 1). Se on jokin korulevy, koristettu erittäin hienoilla eläinkiemura-aiheilla kansainvaellusten loppuajan eli eläinornamentiikan III:n tyyli mukaisesti. Tämä on ainoa löydetyistä esineitä, joka varmaankin on skandinavilaista työtä; muut ovat nähtävästi kotimassa tehtyjä. Niissä on useita uusia muotoja, joten löytö arkeologisen tutkimuksen kannalta on sangen huvittava.
Erikoisen huvittava on löytö lisäksi sen takia, että se väläyksen tavoin luo valoa tuhat vuotta sitten vallinneisiin ammattioloihin ja näissä ilmenevään yhteiskunnalliseen moraaliin.
Yksikään näistä esineistä ei maahan joutuessaan enää ole ollut käyttökunnossa. Kaikista soljista esim. puuttuu osia. Useat esineet ovat tahallaan särettyjä, ja useista on meisselillä leikattu palasia pois (ks. kuv.2). Koko löytyö on ilmeisesti kuulunut vaskisepälle, joka on aikonut esineet sulattaa uudestaan tai muodostella se uusiksi koruesineiksi. Se on vaskisepän metallivarasto.
Mistä tämä varasto on saatu kokoon? – Kun löytö sisältää esineitä niin pitkältä ajalta kuin noin kolmelta ei vuosisadalta, on esineitä ollut mahdoton saada kokoon eläviltä henkilöiltä, esim. ostamalla tai vaihtamalla. Näin eri-ikäisiä ja –muotoisia koruja ei ole saman sukupolven aikana voinut olla käytännössä tyttäret eivät yleensä kantaneet äitinsä tai isoäitinsä koruja, sillä nämähän seurasivat tavallisesti omistajaansa hautaan. Esineet ovat valmistettuja aikana, jolloin polttohautaus oli hallitsevana hautaustapana, ja hyvin useissa löytöön kuuluvissa esineissä onkin selviä merkkejä siitä, että ne ovat olleet vainajain mukana polttoroviolla ja tulessa osaksi sulaneet, kärventyneet tai vääntyneet.
On siis todennäköistä, että ainakin suurin osa esineistä on pakanuuden aikaisesta polttokalmistosta kotoisin, s.o. vainajilta ryöstettyä. Pronssi oli nähtävästi vaikeata hankkia ja kallista, mutta kalmistot kätkivät sitä runsaasti. Ansion haluinen vaskiseppä ei kammoksunut käyttää hyväkseen sitä «vaskikaivosta», jonka kalmisto tai kalmistot muodostivat. Tuskin voi kuitenkaan luulla, että hän olisi ollut siksi häikäilemätön, että olisi ryhtynyt ryöstämään kalmistoa, johon hänen esi-isiensä tai aikalaistensa tuhka oli kätkettynä. Luultavammin hän anasti vaskiesineitä vieraan paikkakunnan kalmistosta[1] tai sitten sellaisesta kalmistosta, johon ei enää pitkään aikaan oltu haudattu. On vaikeata arvata, onko tämä hautainryöstö tapahtunut mahdollisesti kristillisellä ajalla, jolloin ei arvatenkaan niin paljon välitetty pakanallisten hautain rauhasta, vaiko ehkä jo pakanuuden ajan loppupuolella, jolloin metalliaineksen puute on voinut johtaa puheenaolevaan tekoon.
Hautainryöstäjällä ei ilmeisesti ole ollut tilaisuutta tulla syystä tai toisesta piilottamaansa metallivarastoa korjaamaan. Se jäi kätköön, kunnes se sattumalta keksittiin lähes tuhannen vuoden perästä.
Kun löytö monessa suhteessa herättää varmaankin erityisesti sen arvoisan henkilön mielenkiintoa, jolle tämä julkaisu on omistettu, olen tässä halunnut, saamatta nykyään tilaisuutta perinpohjaisempaan löydön tieteelliseen analyysiin, ennakolta esittää tämän harvinaisen löydön löytösuhteet ja ensi havaintoihin perustuvan kokeen löydön arvoituksellisen luonteen selvittämiseksi.
  1. Useat esineistä ovatkin muotoja, joita esiintyy pääasiiassa Vakka-Suomen ja Ala-Satakunnan kalmistolöydöissä. Ks. N. Cleve, Ögleformiga spännen, Finskt Museum 1927.



Lähde. Suomen Museo 1928, s. 51-54.