Hattulan kirkon rakennuksesta 1500-luvun lopulla

"Hattulan kirkon rakennuksesta 1500-luvun lopulla" Kirjoittanut Julius Ailio

"Hattulan kirkon rakennuksesta 1500-luvun lopulla".

Tämän nimisen ”Suomen Museoon” v. 1913, s. 92-95, painetun tri K. R. Melanderin kirjoituksen kärki on tähdätty minun kirjoitustani vastaan, joka nimellä ”Hattulan kirkko, Hämeen emäkirkko! on julkaistuna albumin Kaikuja Hämeestä VIII:nessä vihossa. Kun tri M. on lisäksi väärin käsittänyt m.m. minun kantani Hattulan kirkon rakentamisesta, sallittanee minun lausua muuta sana kysymyksen selvittelyksi.

Tri M. aluksi esittää Rinteen ja Meinaderin käsityksenä, että Hattulan kirkko muka olisi maamme muita vanhoja kirkkoja myöhäisemmin rakennettu, aikana, jolloin tiilet ovat tulleet yleiseksi (?) rakennusaineeksi seinärakennuksissa, ja että kirkko, oltuansa rappiotilassa, olisi v. 1582 rakennettu nykyiseen muotoonsa. Tätä käsitystä olisin minä koettanut kokonaan kumota.

Niin ei ole kuitenkaan asianlaita, syystä, etteivät Rinne ja Mainander minun tietääkseni ole tällaista väittäneet. Hattulan kirkko on heidän mielestään v:n 1300 vaiheilla rakennettu, ja sen nykyinen muoto pääasiassa siltä ajalta johtuva, huolimatta siitä rappiotilasta, jossa he ovat maininneet kirkon v. 1582 olleen.

Kirkon rakennusajasta olen kyllä esittänyt eroavan käsitykseni, olettaen tyyliseikkain nojalla. että rakennustyö on voitu panna alkuun jo v:n 1250 vaiheilla. Mutta kirkon rappiolla oloa ja sen korjausta 1500-liuvun lopullaen ole sanallakaan kieltänyt. Olisihan turhaa ruveta epäilemään Hämeenlinnan tilikirjain ilmoitusta 600 tiilen luovuttamisesta ”till Hattula kyrkas byggning, son nederfallen är”. Mitä ja minkä laajuisia kirkon osia tämä rappiotila on tarkoittanut, on sitä vastoin toinen asia, johon pian palaan.

Koko korjaustyöhön olen koskenut vain väittäessäni, ettei yllä mainittu tieto linnalta saaduista tiilistä kelpaa selittämään, miksikä Hattulan kirkko alkuaan on tiilistä tehty. Vähäisen tiilimäärän luovuttaminen linnalta läheisen kirkon korjaukseen on itsestään luonnollinen asia, johon ei erikoista painoa ole pantava. Se saa riittävän selityksensä hallituksen suosiosta kirkkoa kohtaan. Hattulan kirkko ei ole suinkaan ainoa, joka tätä suosiota on saanut osakseen. Linnan tilit v:lta 1617 mainitsevat Vanajan kirkon avustamisesta. ”Mäskelä och Rengo socknar giorde deras värk och kalk till Våno kyrka efter skattmästarens befallnin”.

Sen poikkeusaseman selittämiseksi, jossa Hattulan kirkko rakennusaineensa puolesta on kaikkien vanhain kirkkojemme joukossa, Turun tuomiokirkkoa lukuun ottamatta, olen esittänyt hypoteesin, että kirkko on alkuaan ollut Hämeen pääkirkko, s.o. tavallaan tuomiokirkon vastine. Tiilien käyttö osottaa mielestäni arvokkaan ja vaikuttavan arkkitehtuurin tavoittelua. Samaan myös viittaa ulkomaista rakennusmestaria ilmaiseva kirkon koristeellinen asu. Molemmat seikat edellyttävät paitsi erityistä tarkoitusperää siksi suurta laajanäköisyyttä ja järjestelykykyä sekä taloudellista uhrautuvaisuutta, ettei kirkkoa ole tavalliseksi, säästeliään ja valistumattoman maalaisseurakunnan rakennuttamaksi katsottava.

Kirkkoon tarvitun tiilimäärän olen arvioinut nykyisen hintain mukaan 10,000 markan arvoiseksi. Kun rahan ostokyky 1300-luvulla on ollut 7 – 8 kertaa suurempi kuin nykyään, olen arvellut saman tiilimäärän siihen aikaan edustavan yhtä montaa kertaa suurempaa pääomaa. Tri M. on huomauttanut, että viimemainittu päätelmä on väärä ja että samalla perustuksella tuulien hinta tulisi seitsemänneksi tai kahdeksanneksi osaksi niiden nykyisestä hinnasta.

Olen valmis myöntämään erehdykseni, mutta varoen myöskin erehtymästä tre. M:n viittaamaan suuntaan. Tri Ruuthin tutkimukset ovat pääasiassa kohdistuneet sellaisiin konsumtiotavaroihin etupäässä ravintoaineisiin, joiden hinnat ovat helpommin eri ajoilta toisiinsa verrattavissa, kuten hänen kirjoituksestaan ”Om varupris och värde förhållanden i Finland under medeltiden” käy ilmi. Saatuja tuloksia ei siten ole ilman muuta yleistettävä esim. tiiliin.

Suoranaisia tietoja tiilien hinnoista vanhempina aikoina saadakseni, olen kääntynyt tri . K. Ruuthin puoleen, joka hyväntahtoisesti on ilmoittanut niistä seuraavaa:

”Tiilien hinnoista keskiajalta ei ole löytynyt mitään tietoja. Mutta 1500-luvun alkupuolelta on minulla pari tietoa, jotka valaisevat niiden silloisia hintoja. V. 154 myytiin Viipurissa 8900 tiiltä à 2 äyriä 6 penningiä 100:sta sekä 6,700 tiiltä à 3 äyriä 100:sta; siis yhteensä 15,600 tiiltä 50 markasta 1 äyristä 6 penningistä. Seuraavana vuonna myytiin samoin 1000 tiiltä (à äyriä 100:sta 2½:sta markasta, sekä 4000 tiiltä à 3 äyriä 100:sta).

Turusta minulla niinikään on seuraavat tiedot: 1554 maksettiin siellä 1000 tiilestä 2! markkaa, 100:sta 2 äyriä; 1558 100:sta 2 äyriä, 1562 100:sta 3½ äyriä; ja 1589 100:sta 1 markka.

Yllämainituista esimerkeistä minusta siis käy selville, että 1500-luvun alkupuolella ja keskipaikoilla tiilien hinta, luultavasti niiden eri laadun mukaan, vaihteli noin 2½ ja 3 ¾ markan välillä 1000:sta kappaleesta. 2! silloisen markan raha-arvo vastasi suunnilleen noin 3 markkaa 45 (tai 50) penniä nykyistä rahaa. 3 ¾ sen aikuista markkaa samoin vastasi noin 5 nykyistä Suomen markkaa. Rahan ostokyky 1500-luvun alkupuolella lienee ollut noin 4 à 5 kertaa suurempi kuin nykyään. Siis olisi 1000:n tiilen silloinen hinta arvoltaan vastannut korkeintaan Smk 17:59 ja 25:-”.

Tiilien nykyinen myyntihinta Helsingissä on 65—70 mk, ja tehtaalla 42—45, sekä valmistushinta 28 – 35 mk. 1000 kappaleelta. Viimemainittu hinta on vaihteleva polttopuiden ja raaka-aineen saannin, tehtaan ladun y.m. seikkain mukaan. Se on viime aikana melkoisesti kohonnut. Rakennusmestari O. Laine, jolta olen nämät tiedot saanut, mainitsee ennen maksaneensa 22 k. 1000 kappaleelta, mutta millä seudulla, on jäänyt ilmoittamatta. Viimeisen tiedon mukaan olisi siis tiilien hinta 1800-luvun lopulla ja niiden arvo nykyisenä rahana 1500-luvun alulla suunnilleen sama.

Miten mainitut hinnat suhtautuivat vastaaviin keskiaikuisiin, on vaikea sanoa. Tri Ruuth arvelee, että keskiajalla tiilet olivat vähän kalliimmat kuin 1500-luvulla, lisäten kuitenkin, että vähäinen kysyntä saattoi niiden hintaa jossain määrin alentaa muiden tavarain hintojen suhteen. Keskiajan alussa oli tiilien valmistustaito luonnollisesti peräti harvinaista, minkä seikan mielestäni on täytynyt nostaa hintoja.

On siten mahdotonta, että tiilet keskiajan alussa Hämeessä olisivat olleet monta kertaa halvempia kuin 1800-luvun loppupuolella. Eikä ainakaan tarvinne epäillä sitä, että ne olivat kalliimpia kuin harmaa kivi. Tiiliasun on sittenkin täytynyt korottaa Hattulan kirkon rakennuskustannuksia.

Mitä tulee Hattulan kirkon rakennukseen 1580-luvulla, on tri Melanderista mahdollista, että kirkko tällöin tuntuvasti uudistettiin. Tätä todistavat hänen mielestään ne melkoiset rakennuskustannukset, joista mainitaan hänen julkaisemissaan otteissa Hattulan kihlakunnan tuomiokirjoista. Uudistus koski muka pöytäkirjan nimenomaisen sananmuodon mukaan kirkon muuria eli seiniä (”thermed the sina kirckemurer ku(n)ne wpbugge”).

Tokkohan nyt kirkonmuureilla tarkoitetaan nimenomaan seiniä? Voidaanhan nilla kyllä yhtä hyvin ja inun mielestäni pikemminkin tarkoitta kirkon ympärillä olevaa harmaakivistä aitaa eli muuria, osittain tiilestä tehtyine porttikäytävineen. Kirkolla useita vuosia sitte käydessäni tuntui minusta, että eteläinen porttikäytävä ainakin sisäpuolelta olisi korkeintaan parin vuosisadan vanha. Siihen on voitu käyttää ainakin osa sekä linnalta saaduista että talonpoikain toimittamista tiilistä. Jälkimmäisten lukumäärä teki tri M:n laskun mukaan vain 1080 (tai mahdollisesti 2390).

Koko tällä tiilimäärällä ei olisi voitu paljokaan kirkon seiniä muurata. Rakennustavasta ja tiilien koosta käy sitä paitsi selville, että itse kirkon seinämuureihin mainittuna aikana tuskin on koskettukaan, Eteläinen asehuone on sen sijaan voinut tulla tällöin korjatuksi. Sen ulko-oven kaari muistutti minusta eteläisen porttikäytävän sisäpuolista oviaukkoa. Asehuoneen seinät ovat osaksi harmaata kiveä. Mutta kun harmaita kiviä tri M:n mukaan määrättiin vetämään vähintään 147 hevosta, täyttäisi karttuva kivimäärä mahdollisesti koko asehuoneen, olettaen, että kukin hevon toi vain kuormallisen.^[1] – Kirkon muurien täytynee näin ollen tarkoittaa kirkon aitaa.

Tiilistä puhuessani olen edellyttänyt, että myös ne tiilet, joita talonpojat toimittivat, käytettiin todella rakennusaineeksi, eikä kalkin ostoon, mihin ne tri M. edellyttää käytetyksi. Miksikä olisi kalkkia juuri tiilillä ostettu, ja mitä olisi kalkinpolttaja saamallaan tiilijoukolla tehnyt. ja mistä saatiin sitte tiilet kirkon työhön? Viimeisen kysymyksen on tri M. itsekin tehnyt ja vastannut siihen, että ”tiilet valmistettiin ehkä sopivalla paikalla kirkon läheisyydessä, sillä paikkakunnalla, jossa rahvas itse pystyi tiilentekoon, käy tämä helposti päinsä”.

Rohkenen lausua epäilykseni, että rahvas olisi ollut niin ammattitaitoista, että se yleensä olisi pystynyt tiilenlyöntiin ja polttoon. Sopivan saven ja hiedan saanti on sitä paitsi verraten rajoitettua. Vaikka kunkin jousen tulikin suorittaa kirkonrakennukseen 10 tiiltä, ei silta ole sanottu, että tiilet valmistettiin kotityönä. Arveltava sen sijaan on, että Hattulan seuduilla 1500-luvun lopulla jossakin määrin oli ammattimaista tiilenpolttoa, ja että talonpojat ostivat tiilensä etupäässä kait ravintoaineilla. Mutta tällöin on vaikeata luulla, että tiiliä olisi käytetty kalkin ostoon.

Olisin taipuvainen selittämään koko jutun tiilien käytöstä rahana aiheutuvan orjallisesta tekstin selityksestä. Kihlakunnan pöytäkirjassa manitaan; ” – korn –, rog –, kött, fisk och smör – och – artt(er), – Tegelstenar, Thermed kalk skall köpes och wphålles murmästere medh”. Ajatus on kait ollut se, että vain ravintoaineet käytettiin kakin ostoon ja muurarien palkkaamiseen, mutta pöytäkirjurin tyylivirheeksi saanee ehkä panna, että hän on luetellut tiilet ravintoaineiden yhteydessä eikä erikseen vasta lauseen ”Thermed etc.” jälkeen.

Korjautyöt Hattulan kirkolla 1580-luvun alussa eivät siis näytä muuta kuin korkeintaan vähäksi osaksi kohdistuneen itse kirkkoon, joka on ja pysyy muodoltaan varhaiskeskiaikaisena. Minun kokeeni selittää kirkon alkuperäistä tarkoitusta saa puolestaan jäädä pääasiassa ennalleen.

Muuten olisi erittäin tärkeätä ja vuotavaa tarkkoihin mittauksiin ja havaintoihin perustuvan arkkitehtillisen tutkimuksen toimeenpano tästä aikaisempiin ja mielenkiintoisempiin keskiaikaisiin muistomerkkeihimme kuuluvasta rakennuksesta. Ilman sellaista ei milloinkaan ole tyydyttävää kuvaa saatavissa kirkon rakennushistoriasta.

1. On kuitenkin huomioonotettava, että joku määrä hevosista on saanut vetää muita rakennusaineita, ainakin hiekkaa.

Pietari, 12. III. 14

J. Ailio

Lähde. Suomen Museo, 1914, s. 11-15; 4