Haudan kaivaja

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haudan kaivaja.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Mä kaivan hautaa kielen sortajalle,
Mi vielä kerran koettaa voimiaan
Ja kätken hänen patasaven alle,
Se ett’ei sieltä nouse milloinkaan.
Mä kiviröyhyn kannan rinnan päälle
Ja suuremman kuin kenkään luulisi –
He muuten voisit tulla esiin jällen,
Jos joku heistä torven kuulisi.
Vaan täytyy heidän alla moisen vallin
Niin kauvan levähdellä unheessa,
Kuin mailman perustus on mullin mallin
Ja Valhallasta loppuu hunaja.
Kun tuomiopäivän torvi sitten pauhaa
Ja kirpoavat haudan kahlehet,
Ja autuaille huudetahan rauhaa,
Niin sortajat on sikein nukkuneet.
Kun sitten heräjävät aikojansa
Ja mesiäisten pesää etsivät,
Niin huomaavat että heidän nukkuissansa
Tiehensä mehiläiset lensivät.
Ja rapistunehessa kuolon maassa
Aaveina tekojaan he katuvat –
Vaan rauhan lapset maassa paremmassa
Vapaasti Suomen kieltä haastavat. –
Se muuten oisi niinkin voinut olla,
Ett’ oisit suomalaiset synneistään
Saaneet vaan ruotsalaisen ”protokollan,”
Jot’ ei ois’ ymmärtäneet ensinkään;
Niin kielen kääntäjätä etsiessä
Ois’ sijat parhaat kaikki täyttyneet,
Me, huonon suomennoksen ohjatessa,
Viel’ lopultakin harhaan kääntyneet!


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.