Haudattu sydän

Haudattu sydän Kirjoittanut Saima Harmaja

Jo sateen sini

on pilviryhmät raskaat värjännyt,

mut hehku illan

puun kultasilmustoissa viipyy nyt,

ja teillä himertävät hunnut kevään.

Noin helisevään

et lauluun puhjeta, oi peippo, saa!

Tuo julma maa,

mi ruohoon peittyy, itse kätkee kevään.

Näin älkää lävistäkö, sävelnuolet,

sydäntä, josta haudattu on puolet

maan alle tuoreen, kumpuun kosteaan.

Sineä sateen juoda huulillaan

ei voi hän, joka kylmin hiuksin nukkuu,

ei nähdä pyrähdystä siipien

niin keveiden,

luo pesän, joka kultahuntuun hukkuu.

Ei elää saata

povessa sydän, jost’ on puolet maata.

Mut sydämeni jäännös nyyhkien

juo silmuhehkun, sateen sinisen

ja linnunlaulun, joka ei voi laata.

Lähde: Harmaja, Saima 1936: Hunnutettu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.