Hautausvirsi (Lindström)
| Hautausvirsi. (Suomennettu latinaisesta: Jam moesta qvierela etc.) Kirjoittanut Prudentius |
- Jo vaikene valitus vaikee,
- Pois katkeruus kyynele-virtain!
- Kas! kuoleman uni ei haikee,
- Vaan hupa ja vaivoista irtain!
- Ah! mitästä raamatut takaa
- Ja hautojen patsahat haastaa?
- ”Se ruumis, kun levossa makaa,
- On hereille nouseva maasta.”
- Nyt himojen myrskyistä vapaa
- Ja kätkössä rauhallisessa
- On vainaja; vihdoin hän tapaa
- Taas sielunsa kirkkaudessa.
- Ei viivy se riemuinen koitto,
- Kuin vallastaan luopuupi tuoni,
- Ja ruumiille tuleepi voitto,
- Ja tykyttää sydän ja suoni.
- Ja jäsenet maaduttuansa
- Ei katoo, vaan olonsa muuttaa
- Ja autuaan sielunsa kanssa
- Taas alkavat eloa uutta.
- Kuin siemenki virkoopi, vaikka
- Sen maaksi on muuttanut multa,
- Kuin lähenee hedelmän aika,
- On tähässä kiiltävä kulta.
- Niin rauvennut ruumiskin vielä
- Päin valoa varallisempaa
- Käy sieluhun liittymään siellä,
- Kun kuolo ei riistä, ei tempaa.
- Siis kuolo on hurskaille hellä,
- Kuin katoavaisuuden kautta
- Ja tuskien päättämisellä
- Pois vaivoista ilohon auttaa.
- O, kätke nyt, maa, tämä jalo
- Sun povehes laskettu haamu
- Ja suojele siksi kun valo
- On nousnut, se autuas aamu!
- Oli hengelle majaksi luotu
- Tuo levossa lepäävä veli,
- Oli viisaus hänelle suotu,
- Hän Kristuksen uskossa eli.
- Jää rauhaan! Hän sanansa muistaa,
- Vanhurskas, kun puhelee totta,
- Hän lainansa takaisin puistaa
- Ja omansa tykönsä ottaa.
- Siis aamu on koittava kerran
- Ja puhkeeva maanalan povi;
- Niin täytetään lausehet Herran
- Ja aukenee taivahan ovi.
–t–t–t– [K. L. Lindström].
Tämä on mitä kauniimpia virsiämme, alkuperäisesti latinan kielellä Prudentius nimisen kirkkoisän kirjoittama. Se on sekä ruotsalaisessa että suomalaisessa virsikirjassa (katso virsi n:o 399) ollut niin huonosti ja oikein rumasti käännetty, ettei käännöksessä rahtuakaan alkuperäisestä kauneudesta taida lukia huomata. Uudessa ruotsalaisessa virsikirjassa on ikuisesti muistettava Wallin sen aivan suloisesti ruotsintanut; tämä tässä annettu suomennus ei mielestämme anna paljo perää Wallinin käännökselle. Toivomme tähän lehteen saada usiampia virsien suomennuksia samalta mieheltä.
Tietty on että Suomen kielen harrastajat kauvan ovat riidelleet millä kannalla uusi suomalainen runomme tehtäisiin, joko tavujen korkoa vai mittaako seuraten. Tämän lehden toimittaja on aina pitänyt korkorunon parempana kuin mittarunon. Myös tässä virressä on korkoa yksin seurattu, ja lukiamme päättäkööt mitä siinä on suomalaiselle korvalle vaikiata. Meidän luullaksemme on se paljo sujuvaisempi ja sointuvampi kuin kaikki ne runokoetukset, jotka mittaa seuraten ovat tehdyt. Niitä on Suomi nimisessä aikakautisessa kirjassa kyllä viimiseltäkin vuodelta. Todella sanoen ne oikein korvia repelevät, kuin suomalainen niitä kuulee värsyn vaatimuksen jälkeen luettavan.
Lähde: Sanomia Turusta 1.9.1857.