Hedelmällisyys
| Hedelmällisyys. Kirjoittanut anonyymi |
Heinäkuun 18 p:nä 1898 lahti mies kiiruusti Versailles’in oikeuspalatsista ja meni Pariisiin. Otettuaan omaisiltaan jäähyväisiä meni hän pohjoisrautatielle, matkusti Calais’iin ja seuraavana aamuna sukelteli hän – tuntemattomana – suuren suuressa ihmisvirrassa Lontoon katuja. Miehen nimi on Emile Zola. Hänen täytyi paeta kotimaastaan oikeuden nimessä ojentelevia yhteiskunnan suojelijain käsiä ja kahleita. Kuten muinoin Kreikan kuuluisain miesten, täytyi Ranskan mainioimman, joka tahtoi kohottaa kansaansa siveellisen alennuksen tilasta, mennä vapaaehtoiseen maanpakoon.
Luther valmisti raamattuaan ollessaan piilossa vainoojiltaan. Samaten Zola. Hänkin mietti keinoja parantaakseen rappeutunutta kansaansa. Yhteiskunnallisena parantajana jatkoi hän romaanisarjaansa uudella helmellä, Fécondité, hedelmällisyys on sen nimi. Sillä tahtoi hän auttaa isänmaataan sen surullisimpana ja vaarallisimpana aikana, tutkien ja neuvoen.
Teos on oikeastaan miellyttävään ja tajuttavaan kertoelmamuotoon puettu tutkimus niistä syistä, jotka vaikuttavat Ranskan väestön vähenemiseen, ja keinoista, joilla voitaisiin kansan kuoleentumista estää.
Kiihkoisana totuuden rakastajana paljastaa Zola säälimättömästi kirjallisella ja yhteiskunnallisella, kaikissa kansankerroksissa olevan pahan. Mikään suuruus ei häntä estä, ei pelota, eikä hämmennä. Itse tiede saa vastata vaikutuksistaan. Monien syiden seurauksena vetää hän lopputuloksen, että tapain höllentyminen on olevan pahan edellyttäjänä ja siihen osaltaan syinä väärät siveyden ja kauneuden käsitteet. Ranskan väkiluku vähenee, kun se tahtoo kuoleentua. Kysymys, mistä johtuu synnyttämisen vaillinaisuus, jää vastaamatta. Määrättyjen rajojen sisällä kuvittelee Zola, miten olisi mahdollisuus ei ainoastaan estää väen vähentymistä, vaan myös kansoittaa Ranskaa. Kuvittelun keskustana on aviopari.
Aviomies, Mathien, on nuori, voimakas ja älykäs, vaimo, Marianne, kuni mehevä jumalatar. He pitävät lapsipaljoutta puhtaan ja yksinkertaisen lemmen luonnollisena ja onnellisena seurauksena. Kun he ovat köyhiä eikä Mathien luule voivansa tehdastöissä saadulla palkalla elättää suurilukuista perhettä, lähtevät he maalle ja Mathien antautuu viljelemään maata. Halvalla saatu maa-ala on sanottu karuksi ja hedelmättömäksi. Väsymättömällä työllä kiskoo Mathien siitä runsaita hedelmiä. Aina kun hän saa lapsen lisää, laajentaa hän tarpeen mukaan viljelyksiään valmistaakseen vastasynnytetylle elämisen ainetta. Tekijän mieliajatuksena on, että maan hedelmällisyys kasvaa suhteellisesti ihmisellisen hedelmällisyyden kanssa. Vaimon hedelmällisyyden suhteellisuus maan hedelmällisyyteen on teoksen johtavana aatteena.
Luonnon yhteydessä tapahtuu elättäminen. Marianne ja nuoria rouvia hänen seurassaan, heidän lapsiaan ja lasten lapsiaan tavataan uhkuvan luonnon lämpimässä tuoksussa, onnessa ja hyvinvoinnissa. ”Hedelmällinen elämä oli levittänyt kaikille suunnille itujaan, siitti, synnytti ja ravitsi”. ”Keskeytymätön, määräämätön kohina, joka tulvahteli lämpöisestä kevätyöstä läpi avoimen akkunan, ei ollut mitään muuta kuin äärettömän hedelmällisyyden värinätä. Kaikki iti, paisui ja laajeni tänä täyteläisenä lemmen aikakautena. Taivaan rajattomuudesta, tähtien värinästä puhui vetovoiman, joka maailmoita hallitsee, ja siittämisen ikuinen laki. Laajasta maasta, joka oli varjossa kuin vaimo puolisonsa sylissä, kohosi ylös hekuman todisteina onnellisten hedelmöityneiden kasvien, hiljaista huokinata, voimakkaiden, metsiä täyttävien eläinten syvää lemmenhuohotusta, elämän nesteitä sisäänsä imevän puiden hotinata, turvottavasta itämisestä paisuvien kenttien valtavata vapinata...”
Hedelmöivän ja siitoshaluisen luonnon yhteydessä eläen antautuvat Mathien ja Marimme täydellisesti sopusointuisiksi sen kanssa, ovat ylevän, jumalallisen – ”varomattomia”.
Ja kahdelletoista terveelle, voimakkaalle lapselle antavat he alun ja elämän. Maan ja oman hedelmällisyytensä vuoksi saavat he rikkauksikseen lapsia ja tavaraa. He käyttävät elämäänsä hedelmöittääksensä maailmaa. Jos kotimaa tulisi ahtaaksi, olisi Afrikan syvissä jalostoissa tilaa perustaa uuden Ranskan. Mathien ja Marianne saavat elää lähes vuosisadan ja ovat lopuksi kunnioitettuna patriarkkaparina, jonka hopeahäitä viettämään kerääntyy – 300 lasta ja lastenlasta!
Kaunis ja kadehdittava on Zolan kuvaama perheonni ja perhevalta, mutta jyrkemmin tunnettava kaipauksemme, kun huomaamme, että kuvittelu ei ole todellisen olevan elämän mukainen eikä liioin noudatettavissa. Eihän enää ole ajateltavissa kaikkien ihmisten palaaminen maanviljelykseen, ei kaikkien saatavissa erikoista maa-alaansa, eivät kaikki lapset terveitä eivätkä voimakkaita, huomauttaa tohtori Rossig kerrotun johdosta. Niin valoisa kuva ei sovellu nykyisten yhteiskuntamuotojen rajoihin.
Lähde: Työmies 8.1.1900.