Heikin ja Mikon kesämuistelmia
| Heikin ja Mikon kesämuistelmia. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Oli toveri meillä kesämailla,
- kun pihlaja kukki:
- pien’ valkea vallaton kilipukki,
- mi viel’ oli partaa ja sarvia vailla,
- Ja yhtenen vei meitä seikka jo sekin,
- kun laps’ oli kili juuri kuin mekin.
- Se oli niin veikeä hulivili
- se pikkuinen kili.
- Me pistimme leipää sen samettisuuhun.
- Vaan ah, se vikkelä, viisas kili
- oli kytketty pitkällä narulla puuhun.
- Ja väliin se runkoihin kiersi sen narun,
- ja kiristi kaulaa.
- Me kuulimme silloin surkean parun
- ja heti me juoksimme nurmikkopaulaa
- kilimme luokse.
- Sen hellien päästimme pälkähästä,
- ja se oli hauskaa ystävästä.
- Sen säästää tahdoimme kaikesta pahasta.
- Sen ystävyyttä
- me emme hukkaisi kullasta, rahasta.
- Se kallis olisi meille aina.
- Vaan sitten muuanna lauantaina
- me lähdimme takaisin kaupunkihin.
- Ja kili se jäi niin yksin, yksin...
- Oli ikävä asti kyynelihin.
- Ja nyt se on navetan karsinassa,
- ah, muistaako meitä?
- Kenties se on paikassa ahtahassa
- pikkuinen polo.
- Oi, jospa sen kesällä kohdata saisi,
- kun pihlaja kukkii!
- Mutta se olis vasta seikka nolo,
- jos kilistä tullut on suuri pukki.
1928.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.