Heinäkuunsää

Heinäkuunsää Kirjoittanut Otto Manninen

Päivä hehkuva heinäkuun,

hervonnut tuulen tuntu,

neitoja sotkina salmen suun,

vartta ei varjele huntu.

Kukkea, ruusuinen kuultavuus

helliä päivän paahdon, –

Afroditenko synty uus

helmasta aallon vaahdon?

Kaukana autere karkeloi,

siintävi laivan sauhu.

Höyrypilli jo pitkään soi –

vallaton kiire ja kauhu!

Poiss’ ovat, aaltoko vei ne vai

ilmako, metsän lehto?

Autuas aalto, jok’ olla sai

kuolematonten kehto!

Autuas ilma ja metsä, maa:

Hellasta Pohjan mailla

saivat hetkisen heijastaa,

hehkua Hellaan lailla.

Helios orhinsa ohjaa päin

korkeuden sinivuorta,

kylmän maassakin kypsyttäin

hempeä neitsytnuorta.

Maassa, min kohta jo kytkee jää,

hankien alle mi haipuu,

kauneus, kauneus välkähtää,

maan ilo, ihme ja kaipuu.

Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.