Helga raukka

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helga raukka.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Illan verho peittää maan,
Janne saattaa armastaan,
Portille he päästyänsä
Syleilevät yhtenänsä.
”Helga, aina omani,
Tavarani, kaikkeni!
Usko, miten puhtahasti
Sua lemmin hautaan asti!”
Riemusoitelmana, oi
Helga tuota kuulla voi;
Varjoin läpi hymyy, luulet
Enkelien lempihuulet.
Vuoteessaankin Helga niin
Puhkee näihin lauselmiin:
”Kuin hän onkin uskollinen,
Palava ja intohinen!”
Janne yössä rientelee,
Vaan ei kotiansa mee,
Saapuu ikkunaisen luokse,
Sydän sykkää, hiki juoksee.
Paikallansa seisahtaa,
Silmät ympär’ vilkkuaa,
”Yön on huntu kaiken päällä,
Kukaan ei mua nähne täällä!”
”Pom, pom!” ruutuun noppasi,
Joku samoin vastasi;
Nainen valkohameessansa
Suutelemaan – ”armastansa”.
”Sisään käyös, yksin oon,
Juo ja nauti! Huoleton
Olla saat, ei kenkään tiedä
Sanaa kullallesi viedä!”
Vuoteella he vierekkäin
Istuu, milloin sylittäin;
Tuikkaa lamppu valkeainen –
Pimeytt’ ei poista vainen.
Sitten sammuu lamppukin,
Nainen ”uhrin” sylihin
Vaipuu, hän taas innokkaammin
Suutelee ja autuaammin,
Hurmaavaista hekkumaa
Koko huone tuoksuaa,
Janne raukka hurmeessansa
Suutelee vaan ”armastansa.”
Helvettikö leimahtaa,
Vaiko taivas aukeaa?
Hurmahenget kipunoita
Iskee, armaat nauttii noita.
Voi sua, lemmen hurmasuu!
Maako tää, vai joku muu! –
Taivas valoi ruskollansa
Eksyneitä lapsiansa.
”Maari!” Janne kuiskasee,
Naisen rintaan huokuilee,
Rinta kohoo tunteikasna,
Janne elää autuasna. – –
Tyynt’ on huonehessa nyt,
Lemp’ on hieman viihtynyt,
Poika huokas – mutta miksi? –
”Viiniä, oi, kumppaniksi!”
Helga kodissansa taas
Uinuu uness’ autuaas.
Herättyään riemuin huomaa:
Saapuu päivä, Luojan luoma!
”Konsa iltaan elän sen,
Jannea taas syleilen. –
Kuin hän onkin uskollinen,
Palava ja intohinen!”


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.