Helga raukka
| Helga raukka. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Illan verho peittää maan,
- Janne saattaa armastaan,
- Portille he päästyänsä
- Syleilevät yhtenänsä.
- ”Helga, aina omani,
- Tavarani, kaikkeni!
- Usko, miten puhtahasti
- Sua lemmin hautaan asti!”
- Riemusoitelmana, oi
- Helga tuota kuulla voi;
- Varjoin läpi hymyy, luulet
- Enkelien lempihuulet.
- Vuoteessaankin Helga niin
- Puhkee näihin lauselmiin:
- ”Kuin hän onkin uskollinen,
- Palava ja intohinen!”
- Janne yössä rientelee,
- Vaan ei kotiansa mee,
- Saapuu ikkunaisen luokse,
- Sydän sykkää, hiki juoksee.
- Paikallansa seisahtaa,
- Silmät ympär’ vilkkuaa,
- ”Yön on huntu kaiken päällä,
- Kukaan ei mua nähne täällä!”
- ”Pom, pom!” ruutuun noppasi,
- Joku samoin vastasi;
- Nainen valkohameessansa
- Suutelemaan – ”armastansa”.
- ”Sisään käyös, yksin oon,
- Juo ja nauti! Huoleton
- Olla saat, ei kenkään tiedä
- Sanaa kullallesi viedä!”
- Vuoteella he vierekkäin
- Istuu, milloin sylittäin;
- Tuikkaa lamppu valkeainen –
- Pimeytt’ ei poista vainen.
- Sitten sammuu lamppukin,
- Nainen ”uhrin” sylihin
- Vaipuu, hän taas innokkaammin
- Suutelee ja autuaammin,
- Hurmaavaista hekkumaa
- Koko huone tuoksuaa,
- Janne raukka hurmeessansa
- Suutelee vaan ”armastansa.”
- Helvettikö leimahtaa,
- Vaiko taivas aukeaa?
- Hurmahenget kipunoita
- Iskee, armaat nauttii noita.
- Voi sua, lemmen hurmasuu!
- Maako tää, vai joku muu! –
- Taivas valoi ruskollansa
- Eksyneitä lapsiansa.
- ”Maari!” Janne kuiskasee,
- Naisen rintaan huokuilee,
- Rinta kohoo tunteikasna,
- Janne elää autuasna. – –
- Tyynt’ on huonehessa nyt,
- Lemp’ on hieman viihtynyt,
- Poika huokas – mutta miksi? –
- ”Viiniä, oi, kumppaniksi!”
- Helga kodissansa taas
- Uinuu uness’ autuaas.
- Herättyään riemuin huomaa:
- Saapuu päivä, Luojan luoma!
- ”Konsa iltaan elän sen,
- Jannea taas syleilen. –
- Kuin hän onkin uskollinen,
- Palava ja intohinen!”
Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.