Henrik Wrede

Henrik Wrede. Kirjoittanut Karl Wilhelm Törnegren

Suomentanut Osku Velho.

Syttyessä päivänpalon

kaikuu ryske taistelon.

Lähteen sammuessa valon

voitto viel’ on saamaton.

Paikallansa urheasti

miestä seisoo, kaatuvi.

Mutta onni iltaan asti

ruotsalaista väistävi.

Moni urho hurmeisihin

kaatuu, käypi kuolohon.

Mutta urhoist’ urhoollisin

Henrik Wrede toki on.

»Miehet poissa, vallin takaa

vihollinen syöksähtää.

Ammuttuna ratsus makaa,

Majesteetti, ota tää!

Heittäydy satulahan,

kylkiin iske kannukset.

Jos mä joudun kuolemahan,

kruunua sä suojelet.

Vaarassa kun autan sua,

palkinnonko siitä saan.

Sotamies ei taistelua

väistä eestä kuninkaan.

Petturin mä nimen saisin,

kurja raukka olisin,

jos mä henkein pelastaisin,

sinut vaaraan jättäisin.

Seuratkoon sua onni, maine.

Rauhan saakoon pohjola.

Kiiruhda! Jo vallin sai ne.

Omaisian muista sa!»

– Kentän poikki kuninkaansa

Wrede näkee kiitävän.

Hetken jälkeen eestä maansa

antaa urho elämän.

Dunan rannalle hän kaatui,

viereen virran aaltojen.

Siellä ruumis maaksi maatui,

tummat kuuset varjoo sen.

Lähde: Velho, Osku 1922: ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.