Heräämiseni: 13. Uuden suhteen syntyminen

13. Uuden suhteen syntyminen.
Heräämiseni
Kirjoittanut Arvid Järnefelt

Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. (Matth. 18:3.)

Totisesti, totisesti sanon minä sinulle (Nikodeemukselle): ellei joku vasta uudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä. (Joh. 3:3.)

Mitä lihasta syntynyt on, se on liha: ja mitä Hengestä syntynyt on, se on Henki. (Joh. 3:6.)

Ei astu kenkään ylös taivaaseen, vaan joka taivaasta astui alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika pitää ylettämän: että jokainen kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman. (Joh. 3:13-16.)

Tämä uusi suhde Jumalaan syntyy samassa kun minussa herää tieto ja tunto siitä, että hän rakastaa minua, – rakastaa minua semmoisena kuin olin lapsena; rakastaa minussa sitä lasta, sitä sisäisintä minua, joka oli jäänyt jonnekin vuosien taa, unohduksiin sen itsetietoisen, levottoman, vaativaisen, ylpeän minuuden rinnalla, joka oli kasvanut sijaan ja tunkenut edellisen tieltään. Ja kun minä tunnen tuon suuren voimallisen Jumalanrakkauden kohtaavan minua, niin minä tahtoisin nähdä mitä se oikeastaan on, jota hän minussa rakastaa, tahtoisin vetää sen esille, nostaa sen päivän valoon, ikäänkuin todistaakseni itselleni, että minun sisällisessä itsessäni on jotain, joka siis ansaitsee Jumalan rakkautta. Mutta mitä tarkemmin katson, sitä vähemmän jääpi minusta jäljelle, sitä kirkkaampana paistaa vaan vastaani elävän Jumalan rakkaus. – Tahtoisin hävetä, tahtoisin huomauttaa entisestä elämästäni, jonka koko mustuus, jonka kaikki alhaiset teot, jonka herjaava ylimielisyys samassa on silmieni edessä. Mutta taas kuuluu vastaan rajattoman hellän Isän ääni: kaikki on unhotettu, kaikki on poispyyhitty, riemuitkaamme vaan palauksestasi! – Ja tässä suuressa sovituksessa minä tunnenkin olevani kuin pesty. Tämän rakkauden valossa minä olen valkoinen kuin lumi. Eikä siinä kyllä. Niinkuin kotiin palannut tuhlaajapoika isän rajattoman rakkauden ympäröimänä ei voinut enää jäädä syntiin, vaan tiesi tulevansa vastaisuudessa aina ajattelemaan ainoastaan tämän isän palvelemista, aivan niin minäkin tunnen, että vastasyntynyt uusi suhde Jumalaan on vapauttanut minut ainiaaksi pahasta, ettei Jumalan ilmakehä ole asettunut minun ympärilleni enää haihtuvana tunnelmana, vaan Isän rajattoman rakkauden tieto on antanut minulle kokonaan uuden elämänviehätyksen, uuden halun elää ainoastaan Hänen tahtoansa varten, joka on nyt muuttunut elämän ainoaksi »pääasiaksi». Minuun syttyy vastustamaton vetovoima sinne ylös, niinkuin pyrkisin johonkin takasin, josta olen lähtenyt, niinkuin näkisin kaiken kaipaukseni sataman, niinkuin tuntisin, että siellä Hänen luonaan on se kaikki, mikä on hienointa, puhtainta, lämpimintä, mikä on ikuista kotia. Mutta kaikkien minun halujeni ylitse näen yhä Isän suuren rauhallisen rakkauden paisteen, ikäänkuin hän odottaisi minulta jotain, eikä kuitenkaan tahtoisi antaa minulle mitään aikaa kiitollisuuden tunteisiin. Minusta näyttää, kuin pitäisi minun jostakin ulkopuolelta tavoittaa vastausta siihen, mitä minun nyt on tekeminen tässä armon äärettömässä valtameressä. Onko minun siirtäminen vuoria paikoiltaan, onko minun kääntäminen tuulet kulussaan, vai onko minun lentäminen valokeskusta kohden, siihen uppoutuakseni?

Silloin näen Jeesuksen tutut piirteet.

Juurihan minä luin hänen oppinsa. Juurihan hänen oppinsa kautta sain tietää, että minulla on Isä. Hänen suuri kuolemansahan avasi silmäni näkemään tämän rakkauden äärettömyyttä. Hänen ilmoituksensahan on minulle antanut elävän Jumalan.

Ja hän siis myöskin ilmoittaa minulle, mitä minun on tekeminen.

Hän elää ja ilmoittaa itsensä jokaiselle, joka hänen sanansa kätkee.

»En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne.»

»Jokainen, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä.»

Niin, minä tunnen, että he nyt jo ovat minun tykönä, enkä minä enää ole tietämättä, mitä minun on elämälläni tekeminen.

Kuinka Jeesus ymmärsi Isän tahdon? Mitä hän teki, kun tunsi Isän rakkauden kohtaavan itseänsä?

Hän otti Isän tahdon omakseen, tahtoi niinkuin Isä tahtoi ja rakasti niinkuin Isä rakasti, – rakasti meitä ja tahtoi tehdä meidätkin saman Isän lapsiksi, että mekin olisimme ymmärtäneet saman Isän tahdon ja siinä saaneet ijankaikkisen elämän. Ja hän antautui ristiinnaulittavaksi tietäen, että hän siten antoi meille uskon tähän meidän omaan autuuteemme.

Ja kuitenkin hän juuri siinä täytti Isän tahdon. Hän kirkasti Isän maan päällä, täyttämällä sen työn, minkä Isä oli hänen tehtäväksensä antanut. Ja oli Isän ainoa poika.

»Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.»

Ja minä tunnen, että koko heräämyksessäni toteutuu vaan Jeesuksen rukous:

»Että he kaikki yhtä olisivat, niinkuin sinä Isä minussa olet, ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskoisi sinun minua lähettäneeksi. Ja minä annoin heille sen kunnian, kuin sinä minulle annoit: että he yhtä olisivat, niinkuin mekin yhtä olemme. Minä olen heissä, ja sinä minussa, että he niin yhdessä täydelliset olisivat, ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit, ja että sinä heitä rakastit, niinkuin sinä minua rakastit. Isä, minä tahdon, että kussa minä olen, siellä nekin olisivat minun kanssani, kuin sinä minulle antanut olet; että he minun kunniani näkisivät, jonkas minulle annoit, sillä sinä rakastit minua ennenkuin maailman perustus laskettu oli. Vanhurskas Isä, ei maailma sinua tuntenut, mutta minä tunsin sinun, ja nämät ymmärsivät, että sinä minun lähetit. Ja minä julistin heille sinun nimes, ja vielä julistan; että se rakkaus, jolla sinä minua rakastit, heissä olisi, ja minä myös heissä.»

Kaikki elämän vaikuttimet nyt kääntyvät minussa, kun minä ymmärrän, että minun on rakastaminen ihmisiä niinkuin Isä minua rakastaa. Minä koetan ottaa Isän tahdon omaksi tahdokseni. Ja ensimmäiset tekoni tästä uudesta vaikuttimesta – ne ovat niin lapselliset, niin kömpelöt, niin taitamattomat, että on hyvin vaikea niistä muille kertoa, mutta kuitenkin ne täyttävät sydämmeni sykkivällä riemulla, ei siksi, että olisin niillä jotakin aikaansaanut, vaan siksi, että niiden vaikutin on Isästä ja yhdistää minua Häneen, ja että minä tunnen mahdolliseksi kasvaa Hänen tahtonsa täyttämisessä.

Siitä hetkestä perustui se suhde Isän ja minun välillä, se ikuinen, joka ei koskaan voi katketa eikä kuolla.

Sen kanssa minä olen alkanut ijankaikkisen elämän. Sillä heräämisestäni asti tähän päivään saakka olen minä elänyt hetki hetkeltä ja tunti tunnilta tämän ainoan totisen Jumalan ja hänen lähettämänsä Jeesuksen Kristuksen tuntemisesta.