Hiipinä

Hiipinä Kirjoittanut Mikael Rutanen

Oi, mitkä aarteet kätket, Hiipinä,

sun tunturies synkkiin uumeniin!

Ei riistäjien kädet yltyneet

sun poves rikkauksiin salaisiin.

Ne säilyi siellä. Vauhko poro vain

sun lumestasi etsii jäkälää,

tai lappalainen reessä ajokkaan

tähyili pohjanpalon välkyntää.

Sun tunturisi lumipeitteiset

ei voineet ahnaan mieltä kiinnittää.

Näin karu kuores kätki salat, oi,

ne, joista mainitaan nyt Hiipinää!

Työn jättiläinen painuu povees nyt,

tuo päivän valoon suuren aartehen.

Se, jonka kätkit tunturikammioos,

iloksi kohoo maalle työväen!

Ei enää tunturisi lumineen

kuin ennen, hyljättynä seista voi.

Työn käsi luoksesi jo, Hiipinä,

nyt uuden ajan virtaukset toi!

Jo kohoo kaupungit ja tehtaat savuaan

sun talviraikkaasehen sinees tupruttaa.

Nyt työtä, toimintaa ja touhua,

vaik äsken olit kuollut erämaa.

Sait koulut sä ja oppilaitokset

ja uuden, kehittyvän kulttuurin.

Sai äkin maineen paikka, missä nyt

työn suoni sykähtelee eloisin.

Oi, Hiipinä, sun rikkauttas et

sä suonut riistäjille, riistolle!

Sä kätkit salat karuun kuorehes,

työn tasavallan iloks annoit ne.

1931

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.