Hikihelmet

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hikihelmet

Kirjoittanut Eero Eerola


Ne hikihelmet, kun tippuvat
kotipellon mustaan multaan,
ne kerran aamun kasteena
ylös nousevat päivän kultaan,
ne nousevat kiitosvirtenä
ikitaivaan tarhoja kohti,
sitä kohti, mistä on siunaus,
mi ihmisen kohtalot johti.
Talot, tanhuat, karja ja peltomaa
ja perhe ja kaikki se hyvä,
mikä ihmisen elämän kaunistaa,
miss’ asuu onnemme syvä,
se on täyttymys lapsen-uskomme,
jonka taatolta, maammolta saimme,
elon polkumme aina se tasoittaa,
luo suureksi sunnuntaimme.
Koti armainen meille avartuu
peritaattojen pyhäksi maaksi,
tämän isienmaamme kultaisen
niin tunnemme riemukkaaksi.
Sen honkien humina lohduttaa,
sen yllä on lupaus Herran,
se kukkaan kumpumme koristaa,
kun astumme poveensa kerran.


Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.