Hirvenajajat

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hirvenajajat

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Äsken torparin tuvassa
Oli iltanen otettu
Tähtehet venyvät vielä
Tuon tilavan pöyvän päällä,
Reikäkaakun kappaleita
Kalja kapan ympärillä,
Kuppi kätki potateja,
Toinen muutamii mujeita.
Tuntupa tuvassa tuossa
Puita kyllin poltetuksi;
Liiestä paukkuva liehu
Huohti kelpo heltehen ja
Laen savulla sokusi,
Että tuskin toisi nähdä
Pärehitä orren pääll’ ja
Sinne reuvottuu rekiä,
Kuivamaan kohotettua.
Korkiammalla kuitenki
Savu seiso laen luona,
Eik’ ollut sen alla suoja
Vaan peräti pimitetty,
Soihtipa päreitä siinä
Toinen toistansa paremmin,
Ja tuvan valolla täytti
Torppatalon asuville
Ilta töitä tehtessänsä.
Anni, ehtivä emäntä,
Vuotehetta valmisteli,
Maata miehensä keralla
Aina arvossa pidetyn:
Tytär kiukuan tykönä
Huhtellen hyvillä mielin
Kattilaa noen näköstä
Hyräil’ huoletta runoja,
Ja talon tukeva poika
Ajo ahkerast’ apetta,
Jok’ ej ollut jauhotointa,
Taiten tehtyyn ammiohon
Oven suussa seisovalle
Varsa parille kuin vielä
Ilta veroansa vuotti
Kapialla kanputellen.
Vaan talon isäntä itse,
Hovin torpari, se toimen
Pekko, nousi penkin päältä,
Ajan tuossa istuttua
Torkkuvaisessa tilassa;
Hyvin kaikoteltuansa
Turpian tukkansa työnsi
Otsaltansa ja ojensi
Käsivartensa koholle,
Vasten mattoa virutti;
Viimen verkkahaan puhalsi
Päällepyrkivan unensa
Ruumiista rasitetusta.
Haluisest olis’ hän kyllä
Käynyt kerkiäst’ levolle
Päivän työta tehtyänsä,
Kuulattua kyllältänsä
Metsän lumien läpitse
Hovin hirsien teossa,
Ellei olis itse Herra
Komissarius sanonut,
Että muka kaikki miehet,
Hovin alla asuvaiset,
Ensi päivän puhtehela
Tulisiil hänen tykönsä,
Sillä tieto oli tullut,
Että varsin varmahasti
Oli hirvejä havaittu
Tulleheksi tienoille;
Nytpä nöyrän huolen alla,
Että vielä valmistaija
Hirven huomiseen ajohon,
Täyty, vaikka väsynytkin,
Hänen hillitä unensa
Armahan viel’ aikakauvan;
Torpunen tyhjänä tuossa
Riippu, odottain evästä,
Eikä viimein verratointa
Pyssyänsä, niin peräti
Muutoin tarkka tuliltansa,
Tahtonut tulelle saada,
Kuin ei piitä kollohtannut
Varsin tylmäksi tullulta.

–t.


Lähde: Morgonbladet 25.2.1847.