Hiukan vastinetta Uudelle Suomettarelle

Hiukan vastinetta Uudelle Suomettarelle. Kuopiosta. Kirjoittanut Minna Canth

Uusi Suometar on paheksinut syytöstäni vanhojen fennomaanein jäykästä konservatismista, joka on esteenä ollut vireämmän henkisen elämän heräämiselle suomalaisella puolella. Kuitenkin se on tosi asia. Ja aikoja sitten olisi se syytös julkilausuttu, ellei kiitollisuuden tunne olisi sitä niin kovin vaikeaksi tehnyt. Syytökseni tarkoittaa vanhojen fennomaanien kantaa juuri raittiusliikkeen ja naiskysymyksen suhteen. Muistakaamme vaan, kuinka ylenkatseellisesti hra A. M. viime valtiopäivillä kohteli adressia viina asiassa, jonka kolmatta kymmentä tuhatta kansalaista olivat allekirjoittaneet; kuinka hän, viittaamalla siihen, että se oli kuten Ranskan kapinan aikana roskaväen ryntäystä, tahtoi tukahuttaa ja estää sen valiokuntaan lähettämistä ja siten muitten säätyjen tiedoksi tulemista. Vanhojen fennomaanein kantaa raittiusliikkeen suhteen osoittaa myöskin se kummallinen seikka, että Kuopiossa tuomiokirkko suljettiin raittiuden ystäviltä. Uusi Suometar tosin on sallinut palstallaan sijaa raittius-kirjoituksille, mutta itse puolestaan ei se ole ottanut asiaa ajaakseen, niinkuin näin tärkeä kansallinen liike olisi vaatinut lehdeltä, joka tahtoo olla kansallis-mielinen.

Naiskysymyksen suhteen taas, emme vielä ole unhottaneet, millä auktoriteetin painolla rahankeräykset suomalaisen naislyseon hyväksi jyrkästi kiellettiin. Ellen pety, olivat ne juuri suomalaisen puolueen johtajat, jotka kirjoitusten kautta U. Suomettaressa sen tekivät. Mitä on tällä voitettu? Että fennomaanisten naisten pyrinnöt ovat ehkäistyt, heidän voimansa masennettu. Ruotsalaisia yhteiskouluja puuhataan ympäri maata; epätietoista on, saadaanko ainoatakaan suomalaista ja tuleeko se tämän jälkeen menestymään, josko laitetaankin. On tällä myöskin matkaan saatu, että vireämmät henkiset riennot ja korkeampi naissivistys yhä edelleen tulee pysymään ruotsalaisella puolella, toimitettakoon sitten noita vanhan mallin mukaisia tyttökouluja, jotka eivät ajan tarvetta ollenkaan vastaa, kuinka paljon hyvänsä. Suomalaisuuden korkea aate herätti eloon muutamia naiskirjailijoita, mutta se tapa, millä näitä kirjallisia tuotteita arvosteltiin, on näiltä voimat vienyt, jota paitse tuo raskas konservatiivinen paino on estänyt uusia kirjailijoita nousemasta, niinkuin nähdään viime vuonna ilmestyneestä naiskalenterista. Ruotsalaisella puolella niitä sitä vastaan kasvaa kuin kukkaisia kedolla.

Kun näin uudet ajatukset, uudet tunteet aina lyödään takaisin, kuten naiskysymyksessä on tehty, silloin kuolema seuraa. Vaaditaan ainakin erinomaista kykyä ja erinomaisia luonnon ominaisuuksia, voidakseen kestää, kärsiä ja odottaa otollisempaa aikaa riennolleen. G. Brandes sanoo: ”Sotamies ei mitään erinomaista urheutta tarvitse ampuakseen vihollista suojelevien vallien takaa, mutta onko hän kerran viety niin pahaan asemaan, ettei hän mitään suojaa löydä, elköön sitten ihmeteltäkö, jos rohkeus häneltä menee.”

Viime vuonna kirjoitti hra Th. Rein Valvojassa, että suomalainen puolue vaan sen kautta olisi voitolle pääsevä, että se yhä enemmän tulee kaikkien ajan oikeutettujen aatteiden ja todellisen edistyksen lipun kantajaksi, että se kansanaines maassamme, joka tässä suhteessa on oleva toista etevämpänä, täällä epäilemättä tulee ”vallitsevaksi” kansan ainekseksi. Aivan varmaan. Mutta ilman vapautta ei mitään edistymistä. Saattaa olla että vapauden kautta hyvien aatteiden ohella myöskin huonoja julkisuuteen tulee, samoin kuin pellollakin viljan sekaan rikkaruohoja kasvaa. Minä puolestani luotan siksi paljon totuuden voimaan, etten ollenkaan näitä pelkää. Ja kaikessa tapauksessa ei se oikeuta mitään poliisivaltaa henkimaailmassa. Tyhmä olisi se maanviljelijä, joka rikkaruohon pelvosta estäisi viljansakin kasvamasta.

Kirjallisuudessa meidän aikamme on kritiikin aika. Olevissa oloissa on niin paljon epäkohtia, että se välttämättä siksi muuttuu. Viat eivät peittelemällä parane, julkisuuteen ne täytyy tuoda ja julkisuudessa on niistä ajatuksen vaihto tapahtuva. Ellei tätä sallita, ei kirjallisuus elämään pääse.

Mitä tuohon uuteen aiottuun lehteen tulee, en lainkaan tiedä tai tunne sen tarkoitusta enkä ohjelmaa, minä kun olen tykkänään ollut ulkopuolella sen aikaansaamis-puuhaa. Mutta toivossa on aina hyvä elää.

Pyydän, että Uusi Suometar hyväntahtoisesti, oikeuden vaatimuksia noudattaen, julkaisee tämän vastaukseni palstallaan kokonaisuudessaan.

Syrjäinen nainen eikä herra.

Lähde: Tapio 10.7.1886.