Hornan peikot

XII [Hornan peikot] Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Taas nous ne onkaloistaan, hornan peikot,

kidoistaan myrkkyryöpyn mustan syöksi,

levitti lentimensä kalman leikot

ja päivän synkistivät syksy-yöksi,

vihollisiksi kiihti kilpaveikot,

inehmoin heimot, taikoi tuhotyöksi

työt tou’on, tappoaseeks auran vantaan,

maan vauraan palautti alkukantaan.

Maa nääntyi vääryyden ja valheen vaivaan

Totuuden ääntä enää kuunneltukaan

ei nyt. Huus väkivalta: ‘Tieltä raivaan

jokaisen, joka ei mun pääni mukaan

tee päällä maan; siis älköön alla taivaan

mua vahvaa vastaan niskuroiko kukaan;

on oikeus hän kenellä on valta;

totuus on: väkevä vie heikommalta!’

Lukuisaa saalista näin kalman ansa

ei saanut ennen, kulkeneet ei tuoneen

tuhannet luvuttomat kukassansa

ihanimmassa niinkuin nyt, ei juoneen

näin verta nähty maan, näin kansaa kansa

häväissyt koskaan ei. Kuin hulluinhuoneen

nous raivonkarjunta, maan ääriin kiiri,

sai kouristukseen hulluuden maan piiri.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.