Hra A. M:lle
| Hra A. M:lle. Kirjoittanut Kasimir Leino |
Hyvin käsittäen ne syyt, joiden vuoksi ette sallisi kenenkään ”päivälehteläisen” tunkeutua rauhoitetulle alallenne, täytynee kai minun vieläkin pyytää arvoisalta toimitukselta sijaa tälle puolustukselleni, jossa lupaamanne rangaistuksen uhalla yhäkin olen pakoitettu mielipiteissäni pysymään.
Mutta emmekö voisi heti sopia siitä, että jätämme ”raatamistyönne” rauhaan. Sen arvosta päättäköön tulevaisuus. Ja sitä paitse tunnustaa minusta kuin olisi jompikumpi meistä jäävikin siinä asiassa esiytymään. Myönnän kernaasti, ettei arvostelunne ankaruus ole kaikkia kohdannut yhtäläisesti, vaan olette te joskus olleet löytävinänne neron kipinän sellaisissakin tuotteissa, joissa muiden on ollut mahdotonta paljo mitään löytää. Mutta nythän on kysymys yksinomattain tästä puheena olleesta kirjoitussarjasta, jota minä olen pitänyt ja yhäkin pidän turmiollisena ja kirjallisuuttamme vahingoittavana. Sillä siinä te toimituksen luvalla julistatte kaunokirjallisuutemme ohdakepelloksi. Että kuitenkin tingan tullessa luette Erkot, Sissalat, Kokot, ja melkeimpä rva Canthin ”Salakarinkin” poikkeuksiksi, sitä ette ole U. S:n suurelle lukijakunnalle tietääkseni maininnut ennenkuin nyt. Että sen kuitenkin teette, on sangen ilahduttavaa. Ehkäpä näitä poikkeuksia vielä löytyisi lisääkin niin paljo, että niistä sääntö saataisiin. Sittenhän alettaisiinkin olla lähempänä toisiaan.
Jos muuten luulette ”päivälehteläisten” yksistään paheksuvan arvosteluanne kirjallisuudestamme, niin voin ilmoittaa teille, että suuresti erehdytte. Olen puhutellut useita asiantuntijoita, jopa U. S:nkin omia kirjallisuuden arvostelijoita eikä heistä yksikään ole esiytymistänne hyväksynyt. Muut seikat kai lienevät heitä estäneet nousemasta vastaanne. Mutta tällaiset henkilöt ne kai ovat nekin teistä vain ”tehtailijoita”? Sillä tehän, hra kunnallisneuvos, kerskaatte juuri dilettantimaisuudestanne ja yksipuolisuudestanne.
Käytin kirjoitukseeni sanoja ”kierrellen kaarrellen” ja nämä ne näkyvät etupäässä vihanne maljan kuohumaan saaneen. Käytin näitä sanoja sen vuoksi, että tällä kertaa todellakin mutkan kautta päämäärään jouduitte. Kun sanotte, ettei tarkoituksenne se ollut, uskon sen mielelläni, sillä olenhan joskus ennenkin huomannut teillä olevan vähän vaikeaa selvästi ja yhtäjaksoisesti asioita esittää.
Vielä pari kohteliasta kysymystä. Jos te yksipuolisissa arvosteluissanne y. m. ”raatelette” nuorta kirjallisuuttamme ja etevimpiä novellistejamme oman mielivaltaisuutenne mukaan, niin on kai se vallan säädyllistä ja kiitettävää. Vaan jos joku sitten uskaltaa rankaisevasta kädestänne huolimatta esiytyä tiranniuttanne vastaan, osoittaakseen, millä puolueellisuudella arvostelua hoidatte, niin on se tietysti suurinta halpamaisuutta, jolta voi odottaa mitä tahansa ja jolle vihdoinkin on raja pantava. En tahdo erittäin sanoa, kelle tässä oikeastaan olisi raja pantava. – Ett’en P:lehdessä ole ”suomalaisen nuorukaisen” asiaankuulumattomia jaaritteluja maininnut, se on myöskin hävytöntä; mutta ett’ei U. S. ole minun kirjoituksestani mitään virkkanut, se on kai ritarillista.
”Vaikkapa minua sanottaisiinkin sokeaksi kiivastelijaksi, ajan merkkiä ymmärtämättömäksi, niin myönnetään kuitenkin, että olen esiintynyt suorana ja pelkäämättömänä”, sanotte te sangen itsetietoisesti. Enkähän muuta tahdokaan tunnustetuksi kuin mitä tässä jo puolittain myöntelette, että nimittäin ainakin tällä alalla olette ”sokea kiivastelija” ja ”ajan merkkiä ymmärtämätön”. Näillä sanoillanne olette todellakin kuvanneet itsenne paremmin ja lyhyemmin kuin mitä minä tein, sen tunnustan mielelläni.
Lähde: Uusi Suometar 20.12.1891.