Huhtikuu (runo)

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huhtikuu

Kirjoittanut Saima Harmaja


On väsynyt ja harmaa maa.
Ja märkää lunta putoaa.
Ja yli meren aution
soi tuulen laulu lohduton.
On huhtikuu. On vaikein aika maan.
Nyt kevät itkee luomistuskassaan.
Oi tiedänhän, se voittain taistelun
taas nostaa valtikkansa lumotun.
Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,
– käy päivä esiin, multa kirkastuu,
ja yli mullan kuultaa vihreys,
soi ihmeellisen tuulen hengitys.
Oi tiedänhän, ei kevät hyljätä
voi ketään, joll’ on kevään ikävä.
Ja kuitenkin: se säikkyvä,
se uusi, hento elämä,
se, joka puissa, mullassa
nyt sykkii kohti valoa,
ja jolle viima ulapan
on niinkuin viesti kuoleman,
se vieno, joka palelee
ja värisee ja vapisee,
– oi jaksaako se yhä odottaa,
siks’ kunnes auringossa herää maa?
Oi tietääkö se kaikkein viluisin
sen vapahtavan, minkä minäkin?
Oi tietääkö se arka, vaalea:
ei kevään rakkaus voi sammua.
Ei yhtään ikävöivää päällä maan
voi kevät jättää, oi ei milloinkaan!
Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,
sen tiedän – enkö sitä tietäisi!


Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.