Huhtikuu (runo)
| Huhtikuu Kirjoittanut Saima Harmaja |
- On väsynyt ja harmaa maa.
- Ja märkää lunta putoaa.
- Ja yli meren aution
- soi tuulen laulu lohduton.
- On huhtikuu. On vaikein aika maan.
- Nyt kevät itkee luomistuskassaan.
- Oi tiedänhän, se voittain taistelun
- taas nostaa valtikkansa lumotun.
- Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,
- – käy päivä esiin, multa kirkastuu,
- ja yli mullan kuultaa vihreys,
- soi ihmeellisen tuulen hengitys.
- Oi tiedänhän, ei kevät hyljätä
- voi ketään, joll’ on kevään ikävä.
- Ja kuitenkin: se säikkyvä,
- se uusi, hento elämä,
- se, joka puissa, mullassa
- nyt sykkii kohti valoa,
- ja jolle viima ulapan
- on niinkuin viesti kuoleman,
- se vieno, joka palelee
- ja värisee ja vapisee,
- – oi jaksaako se yhä odottaa,
- siks’ kunnes auringossa herää maa?
- Oi tietääkö se kaikkein viluisin
- sen vapahtavan, minkä minäkin?
- Oi tietääkö se arka, vaalea:
- ei kevään rakkaus voi sammua.
- Ei yhtään ikävöivää päällä maan
- voi kevät jättää, oi ei milloinkaan!
- Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,
- sen tiedän – enkö sitä tietäisi!
Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.