Huhtikuun poika

Huhtikuun poika Aarne Anttilalle 24. IV. 1942 Kirjoittanut Otto Manninen

On nyt suuri sotavuosi,

rakas vaikk’ ois rauhan työ.

Sotaa Suomi käy, ei suosi,

pitkää pistesoppaa syö;

korvike on maassa kuosi,

juhlankin jos hetki lyö.

Mutta kons’ on aihe aito

keinon tuo se kelkassaan.

Mies ja miehen toimi, taito

tänään maassa mainitaan,

miehen, joss’ ei maammon maito

turhaan mennyt tottakaan.

Tuota kerran kehdon lasta

kevyesti ei nyt muu

viisikymmenvuotiasta

vaaputelle vaakapuu,

ylemmäs vaikk’ yhä vasta

kasvaa vain ja kaunistuu.

Näin jo puolimatkan krouvi

joutui: matkan malja siis!

Sama jatkuu jalo souvi,

vaan nyt yhdyit ystäviis.

Puuhan purje, toimen touvi –

niistä veisataan nyt viis!

Saarnan päälle vain nyt virsi,

vaikk’ on nuotti näin ja niin!

Nouskoon kuulu kurkihirsi

pyrkimystes pytinkiin

taatusti kuin talven kirsi

vaihtuu kevään talkoisiin!

Pitkättä ei perjantaitta

pääsinpäivä koittaa vois,

itse laulu laulun maitta

orpouttaan surren sois,

heimo viljaa Suomen aitta

heilivintä vailla ois.

Terve, aitan valpas vahti!

Varro, laaris laajentuu,

talkoill’ on jo oma tahti,

jot’ ei johda puikko muu:

Äänisjärvi, Pohjanlahti,

Auran rannat, Vienansuu!

Intos, kuntos, tarmos, taitos,

joista Sulle kiitostaan

kantaa seura, lausuu laitos,

nyt ne tarkoin tarvitaan,

rientäväinen riistaraitos

ajoon aina laajempaan.

Mies Sä mielen kevätsäisen,

poika herkän huhtikuun,

Sulle suonen hersyväisen

soi se voimaa urpupuun,

särähdyst’ ei särmän jäisen,

puuskaa toisen puraisuun.

Siks ei tavan pakko paljas

kumppaneita koolle tuo,

siksi Sulle onnenmaljas

suin ja sydämin he juo,

juoksulle tään juhlakaljas

samppanjan se kuohun suo.

Kauan kasvakoon Sun kaares

kohti määrää korkeaa

iloks armaan Suomensaares,

ilo siitä itse saa!

Yksi vielä: kuolkoon Ares,

eläköön ain’ isäin maa!

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.