Huomautus naisille!
| Huomautus naisille! (Koti ja Yhteiskunnasta.) Kirjoittanut Elisabeth Löfgren |
Tärkeimpiä tapahtumia kuluneen vuosikymmenen aikana on varmaankin se yhteiskasvatuksen harrastus maassamme, jonka tuloksena ovat yhteiset opistot pojille ja tytöille. Näiden opistojen perustaminen on pidettävä suuriarvoisena edistyksen askeleena ei ainoastaan siitä syystä, että nämä koulut, varmemmin kuin muut opetuskeinot, korottavat naissivistyksen miessivistyksen rinnalle, vaan pääasiallisesti sentähden, että yhteiskasvatus, kaikesta päättäen, tulee olemaan siveellisyys-asian voimakkaimpia edistäjiä.
Näissä kouluissa näet nais- ja miespuolinen nuoriso, tehden toverina työtä yhdessä, oppii pitämään toisiansa arvossa – ei liian suuressa eikä liian vähäisessä, jonka kautta pojista karsitaan paljon raakuutta ja vallattomuutta, tytöistä taas poistuu liiallinen arkuus ja epäraitis haaveksivaisuus, s. s. molemmat kehittyvät sopusointuisasti. Ei siis liene aivan uhkarohkeata otaksua, että he myöhemmin elämässä tulevat asettamaan päämääräkseen samat siveelliset ideaalit ja että he tulevat suuremmalla menestyksellä olemaan toinen toisilleen avuksi niiden toteuttamisesta, kuin jos he olisivat toisilleen outoja, kuten miehet ja naiset tähän asti tavallisesti ovat olleet. Näistä edellämainituista syistä päättäen pitäisimme luonnollisena, että etenkin naiset meidän maassamme väsymättömällä innolla ja rakkaudella ottaisivat yhteiskoulu-asian omakseen, kuten todella monessa kohden onkin tapahtunut.
Naisille voipi yhteiskoulukysymys myöskin tulla peräti tärkeäksi taloudelliseksi kysymykseksi, sillä yhteiskoulu on heille – ainakin suomalaisille naisille – ainoa oppilaitos, joka, samalla kuin se varustaa käytöllisille elämän urille aikovia ajanmukaisilla alkeistiedoilla, johtaa yliopistoon niitä, jotka siellä monipuolisemmin tahtovat kehittää luonnonlahjojaan. Tämän kautta naisten voimat luonnollisesti voivat tulla entistä tarkemmin ja takapuolisemmin käytetyiksi yhteiskunnan palveluksessa, kuin jos kaikki heittäytyvät seminaarien tai jatko-opistojen avulla opettajan uralle, siitä huolimatta onko heillä opettajalahjoja tai ei.
Nyt on yhteiskouluilla kova aika käsissä. Kuten tunnettu, on niiltä kielletty valtioapu korkeampia luokkia varten. Tosin tämä isku kohtaa kaikkia yhteiskouluja maassamme, mutta kaikkein kipeimmin se koskee Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua, joka tähän asti on ainoa suomenkielinen maassamme. Ruotsalaiset yhteiskoulut voivat ehkä valtioavun puutteessakin suorittaa tehtävänsä, sillä se yleisö, joka niitä kannattaa, on varakkaampi. Suomalaisen Yhteisloulun on sitävastoin mahdoton tulla toimeen, jollei tarpeellista kannatusta kokoon saada, vuosimaksu kun tässä oppilaitoksessa on puolta pienempi kuin ruotsalaisissa. Suomalaisen yhteiskoulun kannattamiseksi on koetettu muodostaa osakeyhtiötä, mutta tällä hankkeella kuuluu olevan huono menestys. Mitä siis on tehtävä?
Kun katselee yhteiskoulu-asian menoa maassamme, niin täytyy tunnustaa, että miehet eivät ole kieltäneet siltä kannatustaan. Päin vastoin. Sekä yksityisesti että julkisesti, virastoissa ja edustajakunnassa ovat he asiata puoltaneet. Ovatko naisetkin tehneet kaikki, mitä he ovat voineet palvellakseen tätä aatetta, jonka pitäisi olla heille ylen kallis? Me asetamme tämän kysymyksen nyt varsinkin suomalaisille naisille, sillä suomalaisen yhteiskoulun olemassa olo on meistä myös kansallinen asia. Valvokaa siis parastanne, suomalaiset naiset.
Te vastaatte kenties, että varanne ovat vähäiset, valtanne vielä vähempi ja aikojen ahtaus tekee uhraukset liian vaikeiksi. Totta on, mutta meidän mielestämme tämä vastoinkäyminen tuntuu vähäpätöiseltä niihin vaikeuksiin verrattu, joita jo on voitettu. Lahjakkaat sisaremme entis-aikoina olisivat uhranneet paljon päästäkseen edes luokkavieraina kokoilemaan itselleen muruja siitä henkisestä ravinnosta, joka heidän veljilleen oli tarjona. Mutta ennakkoluulojen vankka muuri oli silloin liian järkähtämätön väistyäkseen aineellisten uhrauksien tieltä. Nyt on toki tultu niin pitkälle, ett’ei tarvita mitään muuta kuin vähän aineellista uhrausta, jotta veli ja sisar täysin tasa-arvoisina oppilaina saisivat jatkaa kehitystään oppilaitoksessa, joka tarjoo heille aikakautemme pedagoogisten harrastusten parhaat hedelmät.
Meidän on mahdoton uskoa, että naiset, jotka aina ovat olleet alttiit kannattamaan ihmiskunnan parhaimpia pyrintöjä, nyt saattaisivat välinpitämättöminä jättää avuttomaksi yhteiskoulun, joka on heille itsellensä kallis voitto. ”Kussa on rakkautta, siinä on rikkautta”, sanotaan. Jos rakkautta nyt puuttuisi, kun sitä on riittänyt poikakouluille, kansanopistoille y. m. hyville tarkoituksille, niin saattaisi epäillä, olemmeko enään sen kansan lapsia, mi
- ”nälissään, palellessahan
- kuitenkin vielä voitti”.
Lähde: Uusi Suometar 18.12.1891.