Huomensynty (runo)

Huomensynty Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Suviaamusta juopunut kammio on,

tuoll’ uudin kuin ruusuista lunta!

Näin hullua, viehkeää unta,

kun havahduin, olin kahleeton!

Kukat kurkkivat ikkunan takaa,

terät tuoksuvat syreenin,

sinisilkissä patjoina makaa

joku syyttään iloisin.

Kesän kelta ja kultainen

siniseinillä kammion välkkyy,

ja ulkona soi ja helkkyy

häälaulut peippojen.

Pihamaalla kartanon, kujilla saa

joka kärpänen, itikka lentää,

arin kukkanen norolta entää

ihanuuteen kamarin, salinkin saa!

Minull’ ilot on Murheitten Herran:

monen kyynelen kuivata saan,

povin täysin riemuita kerran

ja tuhlata anteja maan!

Vain onnea puhjetkoon

nyt sirkkalehdistä aamun.

Kevät eteen hautojen haamun

käy käskijän asentoon.

Kuin vasta nyt syntyneet jäsenes,

kuin laulujen pesä on rinta,

meren suolassa karaistu pinta,

surun meressä karaistu sydämes.

Suvi tulvii ikkunan takaa,

sylinannit aurinko suo,

ei vereni vanha, ei vakaa,

se päivää yksin nyt juo.

Vetojuhtani elpynyt

ikisuota jo kartanon raivas,

sydän taannoin kuin tiili, ties taivas,

kuin vaahteran siemen nyt!

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.