Hurmio (Haarla)

Hurmio. Kirjoittanut Lauri Haarla

Es’isät rakkaat, härmän-hämäräiset,

pedosta pedon siittäneet kautt’ aikojen!

– Es’isät kaikki, taatot taikojen,

te jäärät, ilvekset ja myyrät möyriväiset

ja sudet kaikki maassa vainaitten –

teen teille kunniaa kuin vahvemmalle heikko – –

Mut yks vain mieleen mulle sielujenne peikko,

vain yksi kaunis on ja laulun aihe – –

Oi peto Hurmio, sa silkinkarvallinen!

Sun omain suontes viini juovuttanut on,

sa kiidät alla hurman auringon,

vaikk’ ootkin elon patto pannahinen

ja tuhon tulva allas summaton – –

Kuink’ onkaan solevat ja sorjat jäntereesi,

kun saavuttaissas viime jyrkänteesi

ne hukkumisen hurjaa riemastusta

ja tuokseen vimmahisen juopumusta

päin päivää väräjöivät, maahan vaipuen.

Teit’ esi-isät kaikkein autuaallisimmat

pedosta tästä lauluin kiittelen!

– Tuo ikiperintö ja hurma sen

pois peitti veljes vihat, kammot, kimmat,

sep’ yksin hymyin, anteeks antaen

tuot’ elon hourupäistä katsoi näytelmää,

miss’ ihmislapset haihtuvaiset temmeltää,

kaikk’ onnen antimia anoellen.

Tää hurma sielussain ja surma vuorotellen

mun suotiin nousta hurjat harjanteet,

nuo pitkät käydä riidan taipaleet – –

Mut enpä käynyt Manaa etsiskellen:

Hain elon kukkeutta hautuumailta,

alati muistain rauhan pientareet,

joit’ ihmehenä peitti illan hämäryys,

joill’ uinui lempi, leikki ystävyys.

Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.