Hurmio (Sarkia)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hurmio

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Merta –
katselen merta
yöllistä, kuohuvaa,
eessäni vaahtovarsojen huima juoksu.
Täyttää keuhkoni mun meren lämmin, kirpeä tuoksu,
aistini hurmaantuvat, yön helmaan tunto raukenee,
aavistamattoman sylinantiin autuaat käsivarret aukenee.
Sydämeni pakahtuen sykkii, riemusta nyyhkii,
kuuma kesämyrsky ihoani pyyhkii,
yöllinen myrsky hiuksia hulmuttaa,
syleilee ruumista ylhäältä alas asti,
autuus valtaa mun vastustamattomasti.
Lienenkö kärsinyt, surrut?
Lieneekö kyllästys, epätoivon toukka rintaani purrut?
Täydesti olemisen riemua
rajatta maistan, ajatta.
meren yli, maan yli laineilla humisevan tuulen
jumalien ratsu hurmio vie mua.
Riemuiten jalkani merien syvyyttä kahlaa,
valtimot kuljettavat maan suonien mahlaa,
tähdet käteeni tapaan,
huimempi myrskyn lentoa sieluni vapaan
lento päin aamu tähden koittoa.
Soittoa, myrsky, soittoa,
meri, tyrsky, lyö kallioitten rumpua!
Suutelen rannan hiekkaista kumpua
kuin hautani kumpua,
ovat huuleni olevaisen huulet.
Puhaltakaa, tuulet.
meri, tyrsky, mereni,
keinuta suurempaan humalaan vereni!
– – –
Meren hiljenee soitto.
Onko tämä kaikkeuteen hukkuminen,
olevaisen sydämelle nukkuminen?
Vaimetessa kalliorummun
kukittaa voitokas aamunkoitto
ruusuilla hiekkaisen kummun.
Minun ovat nuoruuden-kaivosi
alati syvät, alati hyvät,
minun ovat aivosi
viisautta vuotavat,
elämä,
silmäsi tähtimeren luotaavat,
näkevät.
Lämpiminä kietovat mun käsivartes väkevät,
rakkautes tulisena virtana hukuttaa mun,
sädevuona sydänsuven aamun,
kuolema.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.