Hurskaan osa paras

15. Hurskaan osa paras. Kirjoittanut Simo Korpela

Syntisen kuoloa Herra ei sallis,

Elävän hän joka ainoan sois.

Onhan isälle lapsensa kallis,

Vaikka se harhaankin joutunut ois.

Kaikkia kutsut sä helmahas hellään,

Ei ole aihetta lausua kellään:

»Minut sä unhotit, minä jäin pois».

Voi miten sydämet luonasi viihtyy

Nauttien autuutta rakkauden!

Maailma raivoo ja kiukkuhun kiihtyy,

Siell’ olen suojassa raivolta sen.

Luonasi haihtuvat haikeimmat huolet,

Sammuvat tuliset turmion nuolet.

Voi miten hurskas on onnellinen!

Ijäisen autuuden rikkailla mailla

Hurskas jo toivossa kulkea saa.

Uskoton ijäisyys toivoa vailla

Himojen aalloilla ajelehtaa.

Nautinto hetken on onnensa ainoo;

Kuolema jokaista riemua vainoo,

Kunnes ne kokonaan tukahuttaa.

Totta ett’ usein on uskottomilla

Tään elon riistoja runsahammin:

Vaatteina silkki ja purppuravilla,

Ruoka ja juomansa herkullisin.

Mut mitä auttavi loisto ja tähdet!

Kun sinä, uskoton, mailmasta lähdet,

Niin olet köyhempi köyhintäkin.

Viisaiksi uskoton toimensa luulee,

Ihmisten oikkuja seuratessaan.

Mutta ken, Herra, sun kutsuas kuulee,

Hän lopuks viisaaksi tunnustetaan:

Täällä hän kärsii, mut kuollessa voittaa,

Alhaalla taisto, mut ylhäällä koittaa

Riemu, jot’ täällä ei arvatakkaan.

Johdata, Herra oi, ain’ elon tieni,

Etten mä väsyisi taisteluhun!

Voiman’ on heikko ja taitoni pieni:

Maailma helposti pettäisi mun.

Johda mun kulkuni, jos menen minne,

Että mun matkani päättyisi sinne,

Missä, oi Herra, mä ain’ näen sun!

Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.