Huuto (Sarkia)

Huuto Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Yön tyhjä katu

ja lumi uus.

Yön hiljaisuus.

Ei askel kiveen satu.

Kuka huus?

Kuka yössä huus?

Yht’ äkkiä valittavasti

kuka yössä nimeäni huus?

Se huuto vereni hyys,

mua vihloi luihini asti

minut kauhulla jähmettäin.

Minä väristen siihen jäin

ja näköni jännittäin

minä käännyin ääntä päin...

Ei ketään. Äänettömyys.

Kadun aution näin,

yön tuuli vain lunta pyyhkäs.

Minä uskalsin näin

taas kulkea eteenpäin.

Mut taas –

minun kävellessäin –

mut taas –

minun takaani päin

joku huus

minut kauhulla jähmettäin –

han selvään minua huus –

oli äänessä tuska ja vakavuus –

joku minua nimeltä huus

ja syvään, syvään nyyhkäs.

Minä väristen käännyin ääntä päin...

Ei ketään. Hiljaisuus.

* * *

Oi nuoruus, kuolleet luusi

valittivatko varjoista yön?

Kukaties mua Ihanne huusi,

jonka denaarista myön?

Tai kuuluiko vaikerrus

monen tallatun kauniin taimen?

Tilinteollevaatimus?

Ole luonani yössä, Paimen!

Mua huusiko äitini hauta

unohdettu, kaukainen?

armahda, Kaitsija, auta,

minä tietäni löydä en!

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.