Huwi-lauluja Hämehestä: Mathilda

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hauwan synty syämmessä Mathilda.
Huwi-lauluja Hämehestä.
Kirjoittanut Kustaa Paturi
Hyljätty hylkää hylkääjänsä


N:o 10
Mathilda.


Rikhardi Ruhtinas, sankari suuri!
Luonnostans' leijona lewotoin.
Meneepi myrskyhiin sotimaan juuri;
Maailman menoissa murheetoin.


Kukkainen, kunniass' kukoistawa,
Mathilda, Maailmass' mainittu,
Kaikilta kauniimpi katseltawa;
Waan henkellisille hankittu.


Mathilda, maailamaan mennessänsä,
Abedissalta anelee:
Hauwalle pyhälle päästäksensä.
"Kernaasti" toinen jo henkäilee:


"Ah" ettäs kulkisit kunnialla.
"Mahtaisit maailmassa' matkustaa!
"Kussa wiel', kielellä wiekkahalla,
"Sankarit syäntäs' ahistaa.


"Sillä, sun silmäis laupeutta,
"En saata, suullani, sanoa;
"Enkä, sun luontosi lempeyttä,
"Taijakkaan, kielellän, kehua."


Rotninki astuupi aluksehen,
Mathilda, murheella mukahan,
Katsoopi kaipaawast' Luostarihin;
Waipuuwat aaltojen waltahan.


Rikhardi Ruhtinas, Sankari suuri!
Mathildan weli, se werratoin,
Sisartans' suojeli rakkahast' juuri;
Joka' oli, onnestaan, lewotoin.


Ennen kun RIkhardi, Enklannista,
Maailman myrskyihin matkusti,
Kaikuwat kellotkin Londonista;
Alusta alloillen ajeltiin - -


Ukkoisen ilma, nyt uhkaawainen,
Kaukana kaikua alkaapi;
Malke-el Adeli, myrskyäväinen,
Pantiksi sankarit salpaapi.


Malek-el Adeli, miekallansa,
Sankarit suuretki sortaapi;
Werrattomallakin woimallansa
Muhkeat muuritkin murtaapi.


Maleki, Mathildan nähtyänsä,
Säikäyksellä jo seisahtui!
Puottipa kalpan pois käestänsä;
Sankarin luonto nyt lakastui.


Rakkaus, suuri ja raatelew,
Malekin miekan nyt masenti;
Kaikkia kansoja kaatelewa,
Itsensä ilmasta alenti.


Malek-el Adeli, sankari suuri!
Mainittu maailmass' mainioks':
Mathildan syäntä ahistaa juuri.
Anelee häntä jo awioks'.


Malek-el Adeli alustelee
Kalliita wankia kuljettaa;
Laiwanki wahwasti warustelee,
Suurella surulla suljettaa.


Malekin linnahan loistawahan
Kalliit wankit nyt kulkeewat;
Hopeasta, kullasta, hohtawahan
Thilda ja Rotminki tuleewat.


Suuressa surussa, sankaritkin
Malekin hovissa huokailee;
Aina ne waaroissa ankaratkin
Malekilt' armoa anelee.


Pelko ja hämmästys, haikiampi,
Wankien syämmet wankittee;
Mathilda, waiwoissa waikiampi,
Henkensä heittää jo hankittee.


Malek-el Adeli, arwollinen,
Luonnostans' laupias, lempiä,
Suoassa miesi ja miehuullinen,
Mathildan mielen jo taiwuttaa.


Europan laiwasti, lainehilla,
Kaukana kotia kulkeepi;
Mathilda, kyynelill' katkerilla,
Silmänsä kiini jo sulkeepi.


Heitetty, hyljetty ystäeäisiltään,
Jätetään Jerusalemiin;
Unhoitettunna ja uskowaisiltaan,
Mathilda waipuupi murheisihin.


Wirtana wuotaawat kyyneleet juuri,
Kuumina, katkerat poskilla;
Thildamme räytyypi, raukka! säss' juuri,
Malek-el Adeli haualla.


Kaatunut kukkanen! hauwan päällä,
Muotonsa multahan peittänyt;
Nukkunut ompi jo Thildamme täällä!
Herralle henkensä heittänyt. - -