Huwi-lauluja Hämehestä: Mathilda

Hauwan synty syämmessä

Mathilda. Huwi-lauluja Hämehestä. Kirjoittanut Kustaa Paturi

Hyljätty hylkää hylkääjänsä

N:o 10

Mathilda.

Rikhardi Ruhtinas, sankari suuri!

Luonnostans' leijona lewotoin.

Meneepi myrskyhiin sotimaan juuri;

Maailman menoissa murheetoin.

Kukkainen, kunniass' kukoistawa,

Mathilda, Maailmass' mainittu,

Kaikilta kauniimpi katseltawa;

Waan henkellisille hankittu.

Mathilda, maailamaan mennessänsä,

Abedissalta anelee:

Hauwalle pyhälle päästäksensä.

"Kernaasti" toinen jo henkäilee:

"Ah" ettäs kulkisit kunnialla.

"Mahtaisit maailmassa' matkustaa!

"Kussa wiel', kielellä wiekkahalla,

"Sankarit syäntäs' ahistaa.

"Sillä, sun silmäis laupeutta,

"En saata, suullani, sanoa;

"Enkä, sun luontosi lempeyttä,

"Taijakkaan, kielellän, kehua."

Rotninki astuupi aluksehen,

Mathilda, murheella mukahan,

Katsoopi kaipaawast' Luostarihin;

Waipuuwat aaltojen waltahan.

Rikhardi Ruhtinas, Sankari suuri!

Mathildan weli, se werratoin,

Sisartans' suojeli rakkahast' juuri;

Joka' oli, onnestaan, lewotoin.

Ennen kun RIkhardi, Enklannista,

Maailman myrskyihin matkusti,

Kaikuwat kellotkin Londonista;

Alusta alloillen ajeltiin - -

Ukkoisen ilma, nyt uhkaawainen,

Kaukana kaikua alkaapi;

Malke-el Adeli, myrskyäväinen,

Pantiksi sankarit salpaapi.

Malek-el Adeli, miekallansa,

Sankarit suuretki sortaapi;

Werrattomallakin woimallansa

Muhkeat muuritkin murtaapi.

Maleki, Mathildan nähtyänsä,

Säikäyksellä jo seisahtui!

Puottipa kalpan pois käestänsä;

Sankarin luonto nyt lakastui.

Rakkaus, suuri ja raatelew,

Malekin miekan nyt masenti;

Kaikkia kansoja kaatelewa,

Itsensä ilmasta alenti.

Malek-el Adeli, sankari suuri!

Mainittu maailmass' mainioks':

Mathildan syäntä ahistaa juuri.

Anelee häntä jo awioks'.

Malek-el Adeli alustelee

Kalliita wankia kuljettaa;

Laiwanki wahwasti warustelee,

Suurella surulla suljettaa.

Malekin linnahan loistawahan

Kalliit wankit nyt kulkeewat;

Hopeasta, kullasta, hohtawahan

Thilda ja Rotminki tuleewat.

Suuressa surussa, sankaritkin

Malekin hovissa huokailee;

Aina ne waaroissa ankaratkin

Malekilt' armoa anelee.

Pelko ja hämmästys, haikiampi,

Wankien syämmet wankittee;

Mathilda, waiwoissa waikiampi,

Henkensä heittää jo hankittee.

Malek-el Adeli, arwollinen,

Luonnostans' laupias, lempiä,

Suoassa miesi ja miehuullinen,

Mathildan mielen jo taiwuttaa.

Europan laiwasti, lainehilla,

Kaukana kotia kulkeepi;

Mathilda, kyynelill' katkerilla,

Silmänsä kiini jo sulkeepi.

Heitetty, hyljetty ystäeäisiltään,

Jätetään Jerusalemiin;

Unhoitettunna ja uskowaisiltaan,

Mathilda waipuupi murheisihin.

Wirtana wuotaawat kyyneleet juuri,

Kuumina, katkerat poskilla;

Thildamme räytyypi, raukka! säss' juuri,

Malek-el Adeli haualla.

Kaatunut kukkanen! hauwan päällä,

Muotonsa multahan peittänyt;

Nukkunut ompi jo Thildamme täällä!

Herralle henkensä heittänyt. - -