Huwi-lauluja Hämehestä: Wilhelmi ja Emma

Hyljätty hylkää hylkääjänsä

Wilhelmi ja Emma. Huwi-lauluja Hämehestä. Kirjoittanut Kustaa Paturi

Alfred ja Amanda

N:o 12

Wilhelmi ja Emma.

(Mukaeltu.)

Sen ihanaisen Emman saan

Nyt nähä suloisimman!

Jo murtuwan, juur' murheissaan,

Sen keikkein kaunihimman!

Hän uskotulleen uhraisi

Suloisen syämmensä;

sen pettäjälle tuhlaisi - -

Nyt itkee, itteksensä.

"Ja waikka warsin uskoisin

"Sä, Wilhelmini, tiennet?

"Sull' syämmen' on turwatoin;

"Sen kumminkin sä tiennet!

"Kylläpä kärsii, murheissaan,

"Sun Emmas' elämäänsä;

"Jo, turwatoinna tuskissaan,

"Nyt itkee ikäwäänsä.

"Kyll' luparit, juur' lujasti,

"Mull' uskollinen olla;

"Ja wannoit, warsin wahwasti!

"Tai kuullaan tuomiolla.

"Mun morsias-sänkyn' kylmä lie,

"Sun julmuutes' mun waiwan':

"Ne, murheella, mun hautaan wie -

"Juur' ankarasti aiwan.

"Jo kaikki mustaks' muuttuuwat!

"Silmissäin sumehiksi;

"Kuin kuuntelen, niin huutaawat

"Mua "mulla morsiameksi".

"Jo Enkeleitä, joukottain,

"Nyt yltä ympärillän',

"Jo tuhansi ja saottain,

"Nyt saawat nähä silmän'."

Jo kellot kauniist' kuuluupi

Nyt soiwan, surusesti:

Ett' Emman maja muuttuupi

Juur' hautaan, hiljaisesti.

Kuin kukkainen hän lankeisi,

Myrskyltä murrettunna;

Ja rakkahana raukeisi,

Kaikilta kaiwattunna.

Taas Wilhelmi se kirkolle

Nyt kulki toisen kanssa,

Wiemään tuonnek wihille

Wiel' wäärän morsiamensa.

Waan paarin-puiten päällä nyt

On arkku aukastunna,

Siin' kaunis Emma, kylmennyt,

On muotons' muttanunna.

Täss' Wilhelmi nyt seisahtui!

Ei käynnyt etemmäksi;

Kaikk' maailma jo mustettui,

Sen silmiss', pimeäksi.

Hän tunsi tuskan tunkewan,

Ja putois' polwillensa;

Näin Wille nähtiin lankeewan,

Kumarten, kaswoillensa.

Ei suulla saata sanoa

Sen Willen waikeutta;

Ei taija kieli puhua,

Sen suurta surkeutta.

Yks' huuto kuului haikia - -

Hän, waiwassansa, waipui!

Näin loppui waiwa waikia,

- - Hän paarten päällä taipui.

Näin hautaan, wasta, anettiin

Se täällä toiwotettu:

Kuin Willw, wiereen, kannettiin;

Se Emman omistettu.