Hymni

Hymni. Kirjoittanut Novalis

Ei moni tiedä

salaisuutta rakkauden,

tunne janoa ikuista

ja nälkää sammumatonta.

Pyhä ehtoollinen

ei arkimielelle

syvyyttänsä avaa.

Mutta ken kerran

hehkusta armasten huulten imi

hengitystä elämän,

keltä pyhä tuli

värinäksi aallon sulas sydämen,

kenen silmä aukes

tuntemahan taivaan

syvyyttä tutkimatonta,

saa syödä jumal-ruumista

ja jumal-verta juoda

iäti.

Ken lihallisen ruumiin

tajus jalon arvon?

Ken voinee sanoa,

ett’ ymmärtää hän veren?

– Vain yhtä ruumista

on kerran kaikki,

autuutehen aallot

taivaallisen veren

keinuttavat ihmisparin silloin.

Oi jospa maailman meri

jo punertuisi

ja kivi lihalliseen, tuoksuvaan

sulais elämään!

Ei atria kallis pääty koskaan,

ei rakkaus kylläiseksi saa;

ei kyllin syvään, kyllin läheltä

se autuuttaan voi omistaa.

Ain’ hellemmiks saa huulet

ja siirtävät nautinnon

yhä syvemmä sydämeen.

Kuuma nautinnon väristys

käy sielun läpi,

sydän isoo, janoo

aina enemmän:

niin kautta ikuisuutten

jatkuu atria rakkauden.

Jos kerran vain

sitä saituri maistoi,

hän kaiken jätti

ja viereemme istuutui

ääreen kaipuun pöydän,

mi ei koskaan tyhjene.

Hän rakkauden

ylivuotavaks tuntee

ja nauttii ylistäin

verta ja ruumista.

Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.