Hymni maalle (Franzén)

Hymni maalle. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

1799.

Maa, sinä taivaisen kuninkaan jalon suosikki kolmas,

vilkkaan Merkurion sekä kauniin Veenuksen jälkeen,

kuullos, vanhenematta sä säilyvä, lempeä, kaunis,

äiti sä kuolevien, nisänantaja kuolematonten!

Kun iki hankeen alpilla nälkään ei kili näänny,

ei jäävuotehelleen jääkarhun pennut ja strutsin

pienoiset, munassansa jo äidin hoidotta korpeen

heitetyt: meitä sä Suomessakaan, sun lapsias, tulleet

sun pyhän alttaris ympäri, ällös unhota suinkaan!

Jääkööt pois kesät murheiset, kun maamies kammoin

selviävän yöks saa koko pohjaistaivahan nähdä,

kun elo tähkäin kukkivien juur’ on arimmillaan;

viljan nähdäksensä hän vartoo valvovin tuskin,

huomaa, kuin jääpuikoin murheisesti se välkkyy:

vuoden vaivat ja toivehet menneet on minutissa. –

Kauan hän seisoo mykkänä, tylsänä, liikkumatonna.

Vaan majastansa kun hän parun kuulevi, kirvehen kaappaa,

rientävi metsään leikkuusen petun kurjan, ja lapset,

kuin kukat kuihtuvat niitoksessa, he hellästi riippuu

ympäri kelmeän äidin ja, raukat, huutavat leipää.

Ruokithan sinä, siunattu maa, lukemattomat kansat

viljaisess’ sylissäs, väkivaltaiset verikourat,

mit pian sai pimeään koko vuossadat, viljelyn haaskas,

taiteet syöksivät pois sekä myös neron korkeudeltaan,

raastetut rauniot vain jalompaan sukupolvehen jättäin?

Miksikä hylkäät rauhasan kansan, mi vuossadat halki

vain sua lempinyt on sekä taivasta? Kuulethan meitä!

Taivas kanssasi kuulee! Täst’edes niin useasti

ei kesäaikana talvea saavu, ja ilkiötöitä

nälk’ ei vaikuta; tiedottomuus, kateus, epäusko,

laiskuus karkaavat yhä kauemmaks kodistamme.

Onnekkaat sua lempivät kansat: nuo vakavaisna

lain pyhän suojassa säilyttävät tavat puhtahat, saaden

vallan voimakkaan, valon, kuolettamattoman maineen.

Mullekin, antias, sarkanen suo sekä myös maja pieni

laaksoon rauhaiseen! Minä kanss’ sulon saamani armaan

sitten auliuttas, ylös silmäillen, yhä kiitän.

Vihdoin, kun alas painamme harmaan päämme, sä meille

vierekkäin sija suo pyhän, rauhaisen poves suojaan,

niin herätessä me kiitämme, pois kun liidämme sulta!

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.