Hyttynen

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hyttynen.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Käyn nukkumaan –
mitä kuulenkaan?
Mikä kumman lystikäs ääni?
– si, sii, sisisuu
yhä uudistuu
ja kiertää ympäri pääni.
Ken pistääkään
mua piikillään,
käy otsalleni kuin kotiin?
Taas liehuu pois
tuhat ääntä kuin ois –
mua vaaditko suuriin sotiin?
Nyt hyttynen,
mies myttynen
käy uljaana vuoteen laitaan,
ja sihattain
mun korvahain
nää sanat sointua taitaa.
”Suon lapsi lien,
mun pesän pien’
suohetteessä heijaa hiljaa.
Ja kätkyen
niin pehmoinen
on suoveden vehreä nilja.
Ja elon sain
ma toukaltain,
mi suoveden niljassa eli.
Mun kertoa suo:
tuli munasta tuo,
joka liejussa elosteli.
Nyt vapaana
si, sii, sisa,
suon helmasta terveiset tuon.
Käyn kammioosi
si, sii, sisisi,
mun korvaasi soitella suo.
Kun hetken vaan
ma elää saan,
miks’ murheella viettäisin tuon?
Jos oot ystävä mun,
niin ma nukutan sun,
iltalauluni kauniimmat suon.
Vaan vihamies
oot kukaties,
kas silloin ma kiusottelen:
Sy, syy, sysysyy!
Unes poissa pysyy,
koko yön sua kutkuttelen.
Ja halun saan
nyt puremaan,
imen vertasi punaisinta.
Pistän syvälle piin
suontes kudoksiin,
Vaikk’ oisi se henkeni hinta!
Mun tappanet –
kas, kymmenet
ne kostavat murhatyötä:
sy, syy, sysysyy,
sy, syy, sysysyy,
sitä kaameeta kauhunyötä!”
Ja hyttynen
lens’ otsallen,
imi pisaran puhtainta verta.
Vaan läiskis! – ken löi?
Se henkensä möi.
Oli hiljaista sillä kertaa.
Pää murskanaan,
siipi sijoiltaan
ja vailla varpaita, nenää
on hyttynen
mies myttynen. –
Ei tullut unikaan enää.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.