Hyvää yötä!

Hyvää yötä! (Childe Haroldin I:stä laulusta.) Kirjoittanut George Gordon Byron

Hyvästi jää! Taa aaltoin vyön

jo häipyy synnyinmaa.

Veet tyrskyilee, käy tuulet yön,

soi lokkein kirkunaa.

Päin päivänlaskun säihkyä

käy tiemme myrskyn myötä;

hyvästi, aurinko, ja sä

maa isäin, – hyvää yötä!

Vain hetkeks päivä peittoon jää,

tuon aamun jällehen;

voin vettä, taivast’ tervehtää,

mut synnyinmaata en.

– Sä tyhjäks uljaan linnan näät,

jäi telkeet portin suulle:

Pihalla versoo ruohonpäät,

ja ulvoo koira – kuulle!

Hoi, kuule, paashi pienoinen,

miks siinä itketkään?

Vai pelkäät vimmaa tyrskyjen

ja raivopuuskaa sään?

Mut pyyhi kyynel silmistäis,

on uljas laiva meillä;

nyt nopein haukka jälkeen jäis

sen riemuisilla teillä.

»En kysy tyrskyin pauhinaa,

jotk’ kiljuin syöksyy päin;

Sir Childe, ei, toiset seikat saa

mun murheiseksi näin.

Ma jouduin eroon taatostain,

jäi äiti huolten vaivaan;

nyt mun ei muuta turvaa lain,

kuin sä – ja Herra taivaan.

»Mua taatto kauan siunas vait,

lie surrut vähän vaan; –

mut äiti varmaan itkee kait,

siks kunnes palataan.» –

No niin, sa lapsi, lohduks on,

kun itkut pyrkii esiin;

jos mull’ ois mieles viaton,

myös mun sais silmät vesiin.

Hoi, kuule, uljas linnamies,

vai kelmeäks sun nään?

Sua ehkä uhkaa Ranskan ies,

tai pelkäät vimmaa sään? –

»Sir Childe, mä hengestäni viis!

Ei, muu se minuun koski:

luo armaan vaimon aatos liis,

ja kalvaaks kääntyi poski.

»Luo linnas vaimo sekä laps

jäi järven poukamaan;

jos isää kysyy kultahaps,

mit’ äiti vastaakaan?» –

Niin vai, sa oiva linnamies, –

en pyri murhees jakoon;

ken mailman turhat tunteet ties,

hän nauraa, – lähtee pakoon!

En usko naisten kyyneliin!

Pian uudet kosijat

saa säihkyn silmiin sinerviin,

jotk’ äsken kaihtuivat.

Ei muistot mulle vaivaks jää,

en sure, säät jos soisi;

voin surra, kun en mitään nää,

mi surun arvoist’ oisi!

Ja niin nyt aavaa merta uin,

ma maailmass’ yksin oon: –

Mua muut ei kaipaa itkusuin,

siis kaipuu haihtukoon!

Vain koira vinkuu, kunnes sen

vei vieras ruokain ääreen:

Jos palaan niin ja lähenen,

kenties mua tarraa sääreen.

Ma kevein rinnoin laivassain

jään merten kuohinaan. –

Vie, minne viet mun, kun et vain

vie rantaan kotimaan!

Te terve, tyrskyt raivokkaat!

Ja kun käyn tuulten myötä,

taas terve, rotkot, erämaat!

Maa isäin, – hyvää yötä!

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.