Hyvästi, kotini!
| Hyvästi, kotini! Kirjoittanut Eino Leino |
- Tuoss’ lepää kotilahdelma
- rasvatyynenä aivan,
- ja heijastuvan pintahan
- sen nään mä sinitaivaan.
- Ilta-auringon sätehet
- juur’ kultailevat maita
- illan ruskolla kaunistain
- seutuja armahaita,
- Mä rannan kivell’ istahdan
- ja hengin rauhaisuutta.
- Nyt näiltä mailta armailta
- mun poisko täytyy muuttaa?
- Ja vedet vuotaa silmistäin:
- tää on mun kotipaikka!
- Ain’ ennen muille vakuutin:
- en lähde täältä vaikka...
- Mä noilla mäillä, kunnailla
- ain’ ennen lasna leikin...
- Jo aatteet aikaan armaimpaan
- tuo seutu varkain veikin.
- Kiveltä nousin viimeisen
- mä katseen seutuun luoden,
- kun kuulin äänen povestain
- näin soivan, julki tuoden:
- »Sä olet Eino luullaksein
- mies miehekäs, et nainen;
- kuin voit siis suruus sortua
- kuin vaimo raukkamainen?
- Äl’ sitä surros ollenkaan,
- jos kotoaskin lähdet;
- on sielläkinhän päälläs sun
- tää sama taivas, tähdet!
- Ja isäinmaatas polkea
- saat sielläkin kuin täällä,
- ja iloo tunnet sielläkin
- sä maatas lempimällä!»
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.